Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin. Kirjoittajina ovat Professoriliiton aktiivitoimijat.

26.9.2016

Ekselenssia hakemassa

Yliopistolain uudistamisesta on kohta kulunut kuusi vuotta ja lain vaikutuksia arvioitiin viime lukuvuoden aikana jo toistamiseen. Nyt laki on ollut voimassa jo suurin piirtein yhden opiskelijaikäluokan opintojen ajan ja muutokset pitäisi olla näkyvillä. Monet muutokset ovatkin.

Lain tarkoituksena oli tehdä yliopistoista entistä autonomisempia ja siten korostaa yliopistojen strategioita ja tietysti johtamista. Näissä ja monessa muussakin on tapahtunutkin paljon muutoksia, mutta oleellista on ovatko asiat parantuneet.

Yliopistojen luonteesta saa jonkinlaista käsitystä, kun kysyy itseltään ”kuka omistaa yliopiston”. Kysymys saa mielen aatoksiin. On aika lailla selvää, että yliopistojen ja yritysten välillä on suuri ero. Yritysten osalta on selvää kuka ne omistavat ja kuka viimekädessä päättää asioista. Yliopistojenkin osalta tiedämme kyllä kuka asioista päättää, mutta päätöksentekijä ei välttämättä edusta omistajaa. Niin, kuka ne yliopistot omistaa?

Yliopistojen roolia voi jollain tapaa verrata yhdistyksiin tai osuuskuntiin. Näissä molemmissa omistaja on jäsenkunta. Eli siis koko yhteisö, joka on toiminnassa mukana. Jos yliopistoja ajattelee saman tyyppisenä organisaationa, niin yliopiston omistavat yliopistolaiset. Siis kaikki yliopistossa toimivat, tutkijat, opettajat, muu henkilöstö ja opiskelijat. Omistajuuteen liittyy erityisesti osallistuminen päätöksentekoon.

Valmistuneen yliopistolain uudistuksen arvioinnin keskeinen kritiikin aihe onkin liittynyt henkilöstön kokemaan etääntymiseen päätöksenteosta. Yliopistojen hallitusten valinnassa kollegiolla ja henkilöstöryhmillä on päätösvalta ja hallitus valitsee rehtorin. Yliopistolaiset ovat mukana tässä keskeisessä päätöksenteon vaiheessa, mutta kokemus on kuitenkin toinen. Yliopistojen strategioita tehdään nyky-yliopistossa hyvinkin keskustelevasti ja kommentteja hakien. Yliopistolaisille valmiit strategiat vaikuttavat kuitenkin etäisiltä ja kaukana omasta arjesta olevilta. Osallistumisessa ja vaikuttamisessa oleellista on kokemus ja kokemus on aina oikea.

Jos henkilöstöä hiertää kokemus etääntymisestä päätöksentekoon, on vaarana, että henkilöstö ei enää koe omistajuutta yliopistosta. Silloin sitoutuminen heikkenee ja työpaikasta yliopistolla tulee – niin, vain työpaikka. En usko, että ekselenssia tutkimuksessa ja opetuksessa tai missään muussakaan voidaan saavuttaa ilman täydellistä sitoutumista omaan tekemiseen. En usko, että yliopistolaitos pärjää globaalissa kilpailussa ilman professorien ja muiden tekijöittensä parasta panosta. Ekselenssi toteutuakseen vaatii kaiken.

Henkilöstön sitouttamisen askeleet on otettava. On tehtävä asioita toisin, jotta luottamus, motivaatio ja sitoutuminen vahvistuvat. Tämä vaatii uudenlaisia käytäntöjä ja paljon toimia, joita ei lainsäädännöllä ratkota. Jokin siinä laissakin kuitenkin henkilöstöä vaivaa ja se on yliopistokollegion tehtävien kokonaisuus. Kollegio vahvistaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, mutta näissä koetaan oltavan tapahtuneiden asioiden hyväksyjinä ilman vaikutusta suunnitteluvaiheeseen. Yliopistolakia tuleekin muuttaa siten, että kollegion tehtäviin lisätään yliopiston strategian, hallituksen laatimien talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen ja johtosääntöjen vahvistaminen. Tämä on tärkeä, vaikkakin vain yksi askel luotaessa yliopistoa, jonka kaikki tuntevat omakseen.

Pekka Pihlanto 26.09.2016
Hyvä kirjoitus! Kiinnitän kuitenkin huomiota terminologiseen pikkuseikkaan yliopistojen omistajista. Yliopistojen omistaja käsitteenä edustaa tarpeetonta yritysanalogiaa, mutta jos omistaja halutaan löytää, niin valtio se tietenkin lähinnä on.

Eduskunta/hallitus voi päättää yliopistojen kohtaloista - perustaa niitä ja myöskin lakkauttaa. Lisäksi valtio rahoittaa edelleen yliopistoja merkittävästi. Omistajuuden merkki sekin.

Jukka Mähönen 26.09.2016
Yliopistot ovat luonteeltaan säätiöitä, joko yksityisoikeudellisia tai julkisoikeudellisia - tämä tarkoittaa että niillä on vain tarkoitus, jota niiden johto huolellisesti toteuttaa. Omistaja-analogia on suuntaan tai toiseen näin vaarallinen. Milloin valtion edun huomioon ottaminen olisi ristiriidassa yliopiston edun kanssa, on mielenkiintoinen kysymys. Jos valtion edun asettamisesta yliopiston edun edelle aiheutuisi vahinkoa yliopistolle, johto olisi tietysti siitä henkilökohtaisessa vastuussa. Mutta samahan koskee kaikkia yliopiston eturyhmiä, kenenkään yksityistä etua ei voi suosia yliopiston edun kustannuksella.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita