Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

8.2.2016

Kannustinloukkuja

Strategisella johtamisella pyritään tehostamaan toimintaa. Strategian laatimisen taustalla on ajatus, että toiminta on sitä rationaalisempaa, mitä tarkemmin tavoitteet ja niiden saavuttamisen edellyttämät keinot on eksplikoitu. Arvokkaita tuloksia voi joskus syntyä vahingossa, mutta se on harvinaista. Toiminnalla voi saavuttaa vain sellaisia asioita, jotka on asetettu toiminnan päämääräksi.

Strategisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että toimijat saadaan sitoutumaan niihin. Pienissä projekteissa se käy helposti. Jos halkokuorma pitää saada siirretyksi liiteriin, työn osittaminen ja jakaminen on yksinkertaista. Kun päämääristä tulee abstrakteja, toiminnan pilkkominen osatavoitteiksi on hankalaa. Lain mukaan yliopistojen on työskenneltävä ihmiskunnan hyväksi. Mistä osista tuollaisen tavoitteen saavuttaminen koostuu?

Myös konkreettiset tavoitteet voivat olla petollisia. Suomalaiset yliopistot halutaan tieteen huipulle. Huippuutta mitataan eri tavoin esimerkiksi yliopistorankingeissa. Listausten pistemäärien taustalla olevat kriteerit voi koota yhteen ja niistä voidaan muodostaa strategisia tavoitteita. Niiden saavuttamisen tekee hankalaksi se, että on vaikea sanoa, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat mittarien pohjana oleviin ilmiöihin. Itse mittaritkin ovat tulkinnanvaraisia ja perustuvat niiden koostajien käsitykseen siitä, mitkä tekijät ilmentävät huippuutta.

Strategian toteuttaminen näyttää edellyttävän tiukempaa johtamistyyliä. Se näkyy yliopistoissa viime vuosina koetussa muutoksessa. Valta keskittyy etenkin rehtorille, jolle tahdotaan antaa valtuudet valita dekaanit ja yksiköiden johtajat. Samanmielisyydestä tulee tehokkuuden avain, kun päätökset halutaan toteuttaa nopeasti. Tieteen hyveenä pidetty kriittinen kyseenalaistaminen on harmillinen häiriötekijä yliopistouudistuksissa, mutta onneksi se voidaan luokitella psyykkisesti jäykkien työntekijöiden muutosvastarinnaksi ja sivuuttaa epäolennaisena.

Tehokas johtaminen edellyttää tuekseen välineitä. Orjayhteiskunnassa ja keskitysleirillä johtamista toteutetaan asettamalla pakkoja. Halu välttää äärimmäisiä menetyksiä tuottaa tottelevaisuutta ja siivittää suorituksia. Pakot pyritään rakentamaan ehdottomiksi niin, että ne eivät tarjoa kohteelleen vaihtoehtoa. Vaihtoehdottomuuden hinta on kova: missä pakko alkaa, siinä luovuus loppuu.

Kansalaisten yhtäläiset oikeudet ja vapaudet tunnustavassa yhteiskunnassa osapuolet voivat solmia sopimuksen, jossa määritellään työnteon ehdot. Työnantajan ja työntekijän välistä rahan ja vallan epäsuhtaa on pyritty lientämään säätämällä työtä ja työoloja koskevia lakeja. Ammattiyhdistysliike on joukkovoimaa käyttämällä pystynyt neuvottelemaan paitsi jäsenistölleen myös kaikille muille kohtuulliset työehdot.

Taloudellisesti ankeina aikoina työnantajan valtasuhde työntekijöihin nähden korostuu. Irtisanomisuhka voi ankaruudeltaan olla pakkoa lähenevä pelote. Yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen ei tuo mieleen ideoita, joilla yhteistä työpaikkaa voitaisiin parantaa vaan saa kertaamaan omia saavutuksia ja vertaamaan niitä työtoverien tekemisiin.

Työntekijöiden saavutusten arvioimiseen käytettävillä raportointijärjestelmillä yritetään ohjata työntekijät tekemään sellaista, mitä työnantaja pitää tuloksen kannalta tärkeänä. Työnantaja voi katsoa luoneensa onnistuneet kannustimet, kun työntekijät pyrkivät kasvattamaan työnantajan eniten arvostamien suoritteiden määrää.

Kannustimia suositetaan lääkkeeksi moneen vaivaan. Usein unohtuu, että kannustinjärjestelmiin pesiytyy helposti epäkohtia. Maailmanlaajuisen talouskurimuksen yksi syy oli se, että finanssilaitosten johtajat pyrkivät tekemään päätöksiä, jotka maksimoisivat heille maksetut kannustinpalkkiot. Muut tavoitteet jäivät tämän päämäärän rinnalla toissijaisiksi. Tieteellisessä tutkimuksessa on havaittu, että läpimurtoja ja suurta vaikuttavuutta lupaavat rahoitushakemukset menestyvät paremmin kuin omiin tutkimustuloksiin realistisesti suhtautuvien hakijoiden hankkeet. Maailmanlaajuinen julkaisu- ja rahoituskilpailu on johtanut siihen, että tutkimusdataa valikoidaan sopimaan hypoteesiin, jonka paikkansapitävyys merkitsisi tieteellistä läpimurtoa. Enää edes huippulehdissä julkaistuihin tutkimuksiin ei voi luottaa varauksetta. Kun tieteen vaikuttavuutta pyritään parantamaan, vaikuttavuuden keskeisin tukipylväs – luotettavuus – horjuu.

Sosiaalipolitiikassa puhutaan yhteiskunnan kannalta haitallisista kannustinloukuista. Huonosti suunniteltu järjestelmä estää ihmistä itse parantamasta omaa asemaansa, koska ansiotulot leikkaavat tukia tavalla, joka tekee työnteosta taloudellisesti kannattamatonta. Yliopistotyössä kannustinloukkuja muodostuu suhteessa sellaisiin työtehtäviin, joita ei ole kirjattu kriteereiksi arvioimis- ja palkitsemisjärjestelmiin.

Kaikessa vaativassa työssä on tekijöitä, jotka ovat onnistuneen lopputuloksen kannalta välttämättömiä mutta joita ei voida luokitella erillisiksi suorituksiksi. Tutkimusryhmät eivät toimi vain sen varassa, että rahoitus- ja tutkimussuunnitelmat on tehty huolellisesti, vaan tarvitaan monenlaisia ihmissuhdetaitoja ja sosiaalista vaivannäköä, keskittymistä perusopetukseen ja pitkäkestoista sitoutumista myös sellaisiin opiskelijoihin, jotka eivät lähtökohtaisesti näytä suuntautuvan tieteelliselle uralle.

Kannustimiin perustuvan johtamisen suurin ongelma on kuitenkin se, että kannustinten käyttäminen tekee kaikesta toiminnasta välineellistä. Se ilmaisee, ettei työnantaja luota työntekijöiden harkintaan, kykyyn asettaa tavoitteita ja sitoutua työhönsä. Yliopistoon sovellettuna ohjaus- ja kannustinjärjestelmät viestivät, että tutkijat ovat sokeita oman työnsä luonteelle ja tekevät sitä vain rahan ja kunnian vuoksi. Kannustinten toimintaa välineellistävän vaikutuksen haitallisin seuraus on se, että se syrjäyttää työntekijät moraalisina toimijoina. Näitä kustannuksia yliopistotaloudessa ei toistaiseksi ole otettu lainkaan huomioon.

J P Roos 08.02.2016
Erinomainen kirjoitus! Kiitos Jaana!

Merja Rantala 03.03.2016
Kertakaikkisen naseva ja erinomainen kolumni. Kiitos.