Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

23.4.2018

Vallankumous yliopistolla?

Kuulun kurjaan sukupolveen, joka ei tehnyt vallankumousta yliopistolla mutta joutui elämään niiden varjossa, jotka olivat yrittäneet sitä. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa nuoruuttaan eläneet, heti valmistuttuaan itsensä yhteiskunnan päättäviin asemiin etabloineet (entiset) radikaalit tapasivat kertoa, kuinka historiaa tehdään. Minun sukupolveni osaksi jäi kuunnella hiljaa ja ihailla.

Suomessa opiskelijavallankumouksen symboliksi tuli villapaitajoukon toimeenpanema Vanhan valtaus. Yliopistoa ja yhteiskuntaa se muutti epäsuorasti ja vähitellen. Opiskelijoiden vaatimuksesta demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia vahvistettiin vähitellen lisäämällä yliopistoyhteisöön kuuluvien eri ryhmien edustusta päätöksentekoelimissä. Tällä vuosikymmenellä demokraattinen kehitys on kuitenkin asetettu epäilyksenalaiseksi: johtaneeko se muuhun kuin ikuisesti jatkuviin keskusteluihin, ryhmäkuntakiistoihin ja valmiiksi vesitettyihin päätöksiin?

Vallankumouksia innoittanut sosialistinen ajattelutapa ei ole enää hyvässä huudossa. Myös yhteisödemokratian ihanteen ovat korvanneet toisenlaiset ajattelutavat. Nyt uudistusten taustaoletuksena on, että tehokkuus ja parhaat ratkaisut pullahtavat esiin kuin itsestään, kun toiminta organisoidaan ja sitä johdetaan tavoitteena antaa erilaisin kannustimin tuetun markkinamekanismin toimia evolutiivisena ja karsivana voimana kaikkialla yhteiskunnassa, myös yliopistossa.

Yliopistot ovat muuttuneet yliopistolain säätämisen jälkeen niin paljon, että muutosta voi verrata kumoukseen, jossa vanha järjestys korvataan nopeasti uudella. Olemmeko joutuneet huomaamattamme radikaalin ryhmän toimeenpaneman vallankumouksen jalkoihin, jossa entinen valtajärjestys on äkillisesti kumottu ja korvattu toisella?

Yliopistolain tavoitteena oli vahvistaa yliopistojen autonomiaa ja tehostaa johtamista. Autonomiselle yksikölle on tunnusomaista, että sillä on valta tehdä itseään koskevia päätöksiä. Koska yliopistojen toiminta riippuu ratkaisevasti julkisen vallan myöntämästä rahoituksesta, autonomia on suhteellista. Kun rahoitus on sidottu poliittisesti muotoiltuihin tavoitteisiin, tehokas johtaminen on tullut tarkoittamaan, että koko organisaatio on valjastettava tavoittelemaan sitä, minkä poliittiset päättäjät ovat hinnoitelleet jonkin arvoiseksi. Toiminta on sitä tehokkaampaa mitä paremmin kaikki tekeminen muunnetaan keinoksi poliittisen ohjaajan asettamien päämäärien hyväksi. Ajattelutavan omaksuminen toimintaperiaatteeksi muuttaa yliopistoa rajummin ja nopeammin kuin 1960-luvun radikaali ylioppilasliike.

Säädösten mukaan yliopiston ylin vallankäyttäjä on hallitus. Yliopistolaisten näkökulmasta hallitus toimii usein rehtorin ja hallintojohtajan taustalle jäävänä ja heidän näkemyksiään komppaavana tukijoukkona. Kevään työehtosopimusneuvottelujen valossa yliopistojen hallitukset ovat mitättömässä sivuroolissa myös palkoista ja työehdoista päätettäessä. Yliopistovallankumouksen voi tehdä myös vaivihkaa ja sen jalkoihin jäävien myötävaikutuksella.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita