Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

6.11.2017

Ajankohtaista edunvalvontaa eri näkökulmista

Syksyn mittaan vastaan on tullut koko joukko professorien ja muunkin yliopistoväen toimintaedellytyksiin liittyviä yllättäviäkin seikkoja, joiden yhteistä nimittäjää olen jäänyt pohtimaan. Monissa yliopistoissa on valittu tai ollaan parhaillaan etsimässä niin työntekijöiden edustajia muun muassa vielä jäljellä oleviin edustuksellisiin toimielimiin kuten tiedekuntaneuvostoihin kuin uusia yksikköjohtajia. Tilanne tietenkin vaihtelee yliopistosta toiseen, mutta ainakin omassa yksikössämme havahduimme siihen, että se joukko, josta professorien edustajia vaikkapa tiedekuntaneuvostoon valittiin, olikin totuttua suppeampi. Syitä tilanteeseen on tietenkin monia johtuen määräaikaisuuksista ja vaihtuvuudesta sekä kielitaidosta, mutta laajemmalla tasolla ilmiö näyttää liittyvän täysprofessuurien määrän vähenemiseen ja korvautumiseen tenure track –tehtävillä. Näin ollen varsinaisten professorien edustajia eri toimielimiin nimitettäessä se joukko, josta valitaan, on koko ajan pienempi ja siten myös ylityöllistyneempi.

Professoriliiton selvitysten mukaan professuurien määrä on nopeasti ja jatkuvasti vähentynyt uuden yliopistolain aikakaudella: vuonna 2016 kokoaikaisia professoreja oli maassamme 2024 kun ennen uuden lain voimaantuloa määrä oli 2398. Onkin selvää, että jaksaminen ja into osallistua erilaisiin yhteisiin tehtäviin heikentyy kun ne kasautuvat yhä useammin samoille henkilöille. Tässä mielessä yliopistouudistuksen lupaus hallinnollisten tehtävien vähenemisestä ja mahdollisuudesta keskittyä omaan tutkimukseen ja opetukseen on osoittanut tyhjäksi puheeksi.

Samaan ongelmakimppuun liittyy muitakin professorien työssä muuttuneita piirteitä, joihin edunvalvonnassa pitäisi puuttua. Vaikka määräaikaisten professuurien määrä onkin hieman laskenut viime vuosina – 2016 heitä oli 19% – ei ole aivan selvää, mitkä määräaikaisuudet ovat normaalia toimintaa ja millaiset määräaikaiset tehtävät eivät. Erityisen suuria ongelmia työntekijöille aiheuttavat yliopistojen viime vuosina perustamat strategiset tehtävät, jotka strategioiden nopeasti muuttuessa – kuulemma kaksi vuotta on jo liian pitkä aika yliopiston strategiselle suunnitelmalle – sysätään syrjään ja korvataan milloin milläkin iskusanaperustaisella tehtävällä. Yliopistojen työnantajakuvan saatua taas julkisen pohjakosketuksen muutosten hallinnan ongelmista johtuen tämänkin seikan tulisi puhututtaa yliopistojen johtoa ja myös niistä vastaavaa ministeriötä. Työntekijöiden kohteluun pitäisikin kiinnittää vahvempaa huomiota, mikäli korkeakouluista halutaan tehdä ”Suomen parhaita työpaikkoja” OKM:n Korkeakouluvisio 2030:n mukaisesti. Erityisesti professorien kohdalla tutkimuskausijärjestelmän kehittäminen ja avustavan työvoiman saatavuus voivat muodostua aivovuodon näkökulmasta kriittisiksi kohdiksi.

Yhteistä näille kaikille murroksille on ylhäältäpäin tuleva ohjaus, jossa professorin rooli nähdään vain taloudellista toimintaa kehittävänä innovaattorina ja kilpailuedun rakentajana. Siinä missä Korkeakouluvisio 2030 alkaa sivistyksen korostamisella, ihmistieteiden erityisroolia sen merkitysten kantajana ja rakentajana saa dokumentista ja sen taustamateriaaleista turhaan hakea vaan sivistyksellä viitataan kasvavaan tutkintotasoon ja –määrään. Professorien edunvalvonnalle onkin yliopistoissa lisääntyvää tarvetta, ei ainoastaan perinteisen palkkapolitiikan näkökulmasta. Mukaan ovat tulleet pysyvästi tuotannollisiin ja taloudellisiin tekijöihin liittyvät ongelmat ja irtisanomiset sekä työmäärän holtiton lisääntyminen suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin. Korkeakouluvisio 2030:n lupaama yksiköiden määrän vähentyminen ja uudet fuusiot ovat merkki järjestelmämurrokseen liittyvistä uhista, joita edunvalvonnassa ei pidä aliarvioida ja kutsua pelkiksi haasteiksi.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita