Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

19.1.2015

Tampere 3?

Lokakuun puolivälissä tamperelaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulu tiedottivat aikomuksestaan rakentaa uudenlainen korkeakoulu Suomeen. Tavoitteeksi kerrottiin ”ainutlaatuinen profiili” ja johtava kansainvälinen asema valituilla tieteenaloilla. Komeaa – mutta ketä kiinnostaa, ainakaan Tampereen ulkopuolella?

Tampereella on vuosia puhuttu yliopiston ja teknillisen yliopiston yhdistämisestä. Hyviä perusteluita on puolesta ja vastaan. Joitain yhdistämisyrityksiäkin on tehty, lähinnä yliopistojen tiettyjen osien sulauttamiseksi. Asioiden tarkempi analyysi ei kuitenkaan ole puoltanut yhteenliittymistä, eivätkä hankkeet ole johtaneet rakenteiden ja hallinnon laajempaan yhdistymiseen. Käytännön yhteistyö on kuitenkin kehittynyt ja ainahan hyvät tutkijat ovat toisensa löytäneet. Ammattikorkeakoulujen osalta kehitys eteni vuonna 2010 Pirkanmaan ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistymiseen. Myös Unipoli -yhteistyö on edistänyt tamperelaisten yhteisten resurssien käyttöä.

Keväällä 2014 korkeakoulujen rehtorit nostivat yhteistyön syventämisen uudelleen pöydälle. Stig Gustavson nimitettiin selvittämään niitä tieteenaloja, joilla korkeakoulut voisivat menestyä sekä niitä uudistuksia, joita menestykseen tarvittaisiin. Selvitys valmistui aikanaan ja sen pohjalta prosessi on jatkunut alussa kuvatulla visiolla.

Reaktiot hankkeen julkaisun jälkeen ovat olleet odotetun erilaisia. Korkeakoulujen hallitukset ja rehtorit seisovat aloitteensa takana. Myös monet paikalliset foorumit – korkeakoulujen ulkopuolella – ovat olleet hyvinkin innostuneita yhteisen korkeakoulun ajatuksesta. Korkeakoulujen sisällä henkilökunta ja opiskelijat ovat olleet varovaisempia. Kehitystä itsessään ei vastusteta, päinvastoin, mutta tiedeyhteisö tunnetusti vaatii vakuuttuakseen enemmän kuin vision; tietoa, perusteluja sekä mahdollisuuden vaikuttaa kehityksen kulkuun.

Henkilöstö- ja opiskelijajärjestöt ovat ottaneet aktiivisen roolin sen selvittämiseksi, mitä vision takana on. Järjestöt ovat myös edistäneet henkilöstön ja opiskelijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa valmisteluprosessiin. Käytännössä tämä on tapahtunut mm. keskustelutilaisuuksina, joihin korkeakoulujen johto on kutsuttu keskustelemaan ja selventämään hankkeen taustoja, tavoitteita sekä prosessia. Samalla täytyy kuitenkin todeta, että käytännön valmistelu tehdään työryhmissä ja niihin järjestöillä on tilaa vain erikseen kutsuttaessa.

On tietenkin itsestään selvää, että korkeakoulujen yhteistyön syventäminen tarjoaa mahdollisuuksia kehittää opetusta ja tutkimusta sekä tutkintojen sisältöjä ja sujuvuutta. Hyvänä asiana voidaan kai pitää myös sitä, että yhteisen korkeakoulun rakentamisen prosessia on vakuuteltu ohjattavan sisällön – ei hallinnon rakentamisen – ehdoin. Ehkä uusi korkeakoulu olisi nykyisiä näkyvämpi ja kuka tietää vaikka kokonaisuuden rahoituskin olisi tulevaisuudessa nykyistä suurempi.

Hyötyjen vastapainoina ovat vakavien virheiden mahdollisuudet. Tampereen ulkopuolisia varmasti kiinnostaa, että esiin on nostettu myös laaja duaalimallista luopuminen. Tosin rehtori Kivikoski alun perin nosti asian esiin suppeammassa – joillain aloilla suora jatko insinööristä diplomi-insinööriksi – muodossa. Muutokset voivat myös vaikuttaa työehtoihin. Oltaisiinhan yhdistämässä julkisoikeudellista- ja säätiömuotoista yliopistoa sekä osakeyhtiömuotoista ammattikorkeakoulua. Puhetta on pidetty myös "sellaisten tutkimusalojen poisvalinnasta, joista aika on ajanut ohitse".

Tampere 3 prosessi näyttäisi etenevän kevään 2015 aikana erilaisten työryhmien tekemänä valmisteluna. Alkukesä voi siis näyttää, millaista korkeakoulua työryhmät ehdottavat ja onko sillä toteutumisen edellytyksiä. Tulevaisuus näyttää, onko mallilla edellytyksiä levitä laajemmin korkeakoulukenttään. Asia voi siis kiinnostaa - jopa Tampereen ulkopuolella.