Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

11.3.2016

Suomen tutkimus on saatava nousuun, osa 2

Olin kirjoittajana tekstissä, joka julkaistiin to 10.3.2016 Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Kirjoittajina oli lisäksi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen sekä kaksi Vuoden Professoria Eva-Mari Aro ja Markku Kulmala. Kirjoitus nostatti keskustelua somessa. Asia on niin tärkeä ja herkkä että siihen liittyy paljon tunteita.

Kirjoitan tässä blogissa osan 2, jossa taustoitan ajatuksiani ja tavoitteitani. Tämä on vakava kirjoitus ja toivon ajatteluni olevan oikeansuuntaista.

Suomen tutkimuksessa puhaltaa tällä hetkellä valtavan suuri myrsky. Se on kylmä ja puhaltaa vasten kasvoja. Myrsky on HS:n kirjoituksen taustalla. Suomen tutkimus on vaarassa lähteä peruuttamattomasti alamäkeen. Tähän liittyviä huolestuttavia viestejä tulee paljon. Vallitsee aito hätätila. Aivovuotoa on tapahtumassa. Yliopistolaisia irtisanotaan. Keskittyminen on aivan jossain muualla kuin omassa työssä. Ensimmäistä kertaa omalla yliopistourallani pelkään, että olemme syöksyssä, jota ei enää saada oikaistuksi.

Yliopistoilta ja tutkimuksesta on leikattu valtavasti ja monien talouden vaikuttajien ja asiantuntijoiden mielestä myös virheellisesti. Monet meistä ovat ilmaisseet pettymyksensä ja Professoriliitto on useissa yhteyksissä vahvasti kritisoinut tehtyjä päätöksiä. Päätökset on kuitenkin tehty ja meidän mielipiteemme on sivuutettu.  Olemmeko koko tiedeyhteisönä epäonnistuneet vaikuttamisessamme?

Olen pohtinut vaikuttamista paljon ja Professoriliiton hallitus on linjannut sen tämän vuoden painopisteeksi. Vaikuttamistyöllä on saatava myös tuloksia. Vihainen jälkikäteinen kommentointi ei voi olla ainoa vaikuttamisen muoto. Tällöin ollaan pahasti myöhässä.

Vaikuttamisen pitää tapahtua suoraan päätöksentekijöihin ja merkittäviin taustavaikuttajiin. Vaikuttamisen tulee olla myös ennakoivaa. Vaikka meillä on tällä hetkellä suurta surua toteutetuista säästötoimista, ja monissa yliopistoissa olemme todistamassa työtovereiden irtisanomisia, on vaikuttamistyössä katsottava eteenpäin. Aivan konkreettisesti: hallitus pitää budjettiriihen huhtikuun alussa ja on keskeistä, että yliopistoilta ei leikata enempää. Meidän on saatava päättäjät uskomaan tutkimukseen ja lisäämään resursseja.

Yliopistojen ja tutkimuksen asiaa pyrkivät edistämään useat tahot, kukin omasta näkökulmastaan. Siinä mielessä meillä on suuri yhteisö, joka on samassa veneessä viemässä tutkimusta ja sen resursseja eteenpäin: tutkijat, yliopistojen johto, sektorin poliittinen johto ja virkamiehet, työntekijä- ja työnantajajärjestöt, rahoittajat ja monet muut. Tämän yhteisön pitää löytää tapoja puhaltaa samaan hiileen. Uskon että se on tässä viheliäisessä tilanteessa ainoa mahdollisuus.

Olen seurannut yliopistojen ja tutkimuksen voimavarojen vähentymistä huolestuneena pidemmän aikaa. Vaikka nykyinen hallitus onkin tehnyt kaikkein suurimmat leikkaukset, alkoi negatiivinen kehitys jo edellisten hallitusten aikana. Tutkimuksen resurssit ja niihin vaikuttaminen on mielestäni paljon nykyhallitusta ja nykyministereitä laajempi kysymys. Meidän on käytävä vuoropuhelua kaikkien tahojen kanssa.

Minua on huolestuttanut myöskin tutkimukselle kielteisten asenteiden leviäminen ja voimistuminen. Tässäkin Suomen hallitus on tehnyt virheitä. Negatiivisia asenteita on laajemmaltikin. Riittää kun katsoo melkein missä tahansa mediassa julkaistujen yliopistoja koskevien kirjoituksen kommentteja. Negatiiviset asenteet ja kielteinen ilmapiiri on muutettava. Onneksi Tiedebarometrien mukaan kansan usko tieteeseen on edelleen vahva.

Kun mietin, miten voisin omalta osaltani vaikuttaa positiivisesti edellä oleviin ongelmiin, tulen johtopäätökseen, että tarvitaan paljon vuoropuhelua, yhteiseen hiileen puhaltamista ja positiivista viestiä. Tutkimus- ja koulutusyhteisön on oltava nykyistä yhtenäisempi. Me emme saa näyttäytyä toisillemme vihamielisenä joukkiona, joka riitelee kaikesta. Tällöin voimistamme yhteiskunnan negatiivisia mielipiteitä ja annamme aseet meihin jo valmiiksi kriittisesti suhtautuville. Kriittisyys on sisäänrakennettu piirre meissä yliopistolaisissa. Erilaisia näkemyksiä on olemassa, jo rooleistamme johtuen, mutta niitä pitää käsitellä yhteisen etumme mukaisella sivistyneisyydellä.

En ole tyytyväinen hallituksen toimiin. En ymmärrä tehtyjä säästöpäätöksiä. Toivon, että opetus- ja kulttuuriministeri ja muut asianosaiset tukevat tutkijoilta ja opettajilta tulevia näkemyksiä ja viestejä. Keskeinen viesti on, että yliopistosektori ei kestä lisää säästöjä. Haluan uskoa, että ministeri on kuullut meitä ja tekee kaiken mahdollisen, jotta tutkimuksen ja yliopistojen rahoitus kääntyy nousuun. 

Tuula Putus 11.03.2016
Kiitos että kirjoitat! Asia on tärkeä. Pelkään, että olemme liikkeellä liian myöhään. Lääketieteen puolella olemme menettämässä tai jo menettäneet 1-2 tutkijasukupolvea. En näe omalla tieteenalallani työn jatkajia. Ainoa työterveyslääkäri, joka tekee työterveyshuollon alalta väitöskirjaa on kotoisin Pakistanista. Muilta aloilta tutkijoita on kyllä runsaasti, kliininen fysiologi, opettaja, hoitotieteen maistereita, logopedi ja kauppatieteen maisteri. Ruotsalaisissa yliopistoissa valtaosa työterveyshuollon ja työlääketieteen tutkijoista tulee Aasian maista, erityisesti Kiinasta. Olemme tosiaan syöksykierteessä. Kaikki kunnia kiinalaisille, mutta toivoisin myös suomalaiselle tutkimukselle työn jatkajia.

Mikael Skurnik 11.03.2016
Olen Kaarlen kanssa samaa mieltä, että tiedepoliittisiin päätöksiin tulisi voida vaikuttaa etupainotteisesti. (Strategisesti huonoja) päätöksiä on vaikeaa ja aikaaviepää korjata jälkikäteen. Mielestäni Suomessa on ajauduttu huonolle uralle silloin kun on päätetty, että tutkimusrahoituksen kilpailuttaminen on paras keino tukea huippututkimusta. Tämän seurauksena yliopistojen toimintamäärärahat ovat niin pienet, ettei niillä pystytä tekemään mitään tutkimusta edistävää, hyvä kun saadaan opetushenkilökunnan palkat maksetuksi. Totesin viime syksynä Hannu Korkealan kanssa Helsingin Sanomiin kirjoittamassamme vieraskynäkirjoituksessa (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1447911440032) tästä seuraavaa:

”Hallitus voisi parantaa tutkijoiden toimintaedellytyksiä niin, että esimerkiksi Suomen Akatemian ja Tekesin hakemusten kautta jakaman rahan osuutta vähennettäisiin ja vastaavasti lisättäisiin yliopistojen toimintarahoja. Tällä järjestelyllä päästäisiin myös eroon ulkopuoliselle ja määräaikaiselle rahoitukselle ominaisesta nykivyydestä, joka haittaa tutkimustyötä. Monet tutkijat ovat joutuneet työttömiksi rahoituksen äkillisesti loputtua, ja useat tutkimusryhmien aloittamat lupaavat hankkeet ovat jääneet kesken.”

Samaan suuntaan kirjoitti myös Petri Koikkalainen Akatiimissa (http://www.acatiimi.fi/2_2016/02_16_01.php) verratessaan perusrahoituksen osuutta eri maissa.

Toivon, että voisimme yhdessä vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessa Suomessa perusrahoituksen osuutta yliopistoille kasvatetaan. Uskon, että sillä olisi pitkässä juoksussa vain positiivisia vaikutuksia.

Pekka Pihlanto 11.03.2016
Hyviä ajatuksia, mutta oudolta tuntuu, että löysit yhteisen sävelen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen kanssa. On tietysti hyvä pitää yhteyksiä päättäjiin, mutta tämä ministeri ja hallitus edustavat aivan vastakkaista näkemystä kuin yliopistomaailma.

Erkki Kolehmainen 12.03.2016
Olen samaa mieltä Pekka Pihlannon kanssa, että Hämeri meni väärään leiriin antaessaan lausunnon Grahn-Laasosen kanssa. Hesarin 13.3. Viikon puheenaihe-palstalla Markku Kulmala ja Kuisma Korhonen olivat sitä mieltä, ettei tutkimus voi kehittyä, jos yliopistojen rahoitus pienenee. En todellakaan usko, että Alexander Stubb ja hänen talutusnuorassaan oleva Grahn-Laasonen pystyvät muuttamaan kielteistä asennettaan kesä-heinä-elo-kuussa laiskotteleviin professoreihin, joten yliopistojen ja opetusministeriön dialogi on tuhoon tuomittu jo heti alkuunsa.

Jouna Pyysalo 12.03.2016
Vihdoinkin hyviä uutisia yliopistosektorilta!

Jo pitkään on ollut ilmeistä, että leikkausten takana on vakavampi ongelma, keskusteluyhteyden täydellinen puuttuminen hallituksen ja yliopistomaailman väliltä sen suhteen mitä pitäisi ja ei pitäisi tehdä – josta johtuen ministeriöt ja poliitikot ovat yksipuolisesti sanelleet ohjelmaansa nyt nähtäviin tulevin vakavin seurauksin.

Mielestäni tämä lähestymistapa on ainoa järjellinen ja kehoittaisin kaikkia ystävällisesti tekemään niinkuin itse sanon ja teen, eli asettumaan tämän agendan taakse ja välttämään kaikenlaista keskinäistä riitelyä pienemmistä yksityiskohdista. Vaarallisessa tilanteessa tarvitsemme erityisesti laajan yhtenevän rintaman jonka tuella asioitamme lähdetään jälleen järjestämään niiden vaatimalla tavalla. Tässä luottamuksemme, tukemme ja toimemme terävimmälle, aktuaalisesti politiikot ja ministeriön nyt kohtaamaan lähtenelle kärjellemme on ensiarvoisen tärkeää

Johanna Vendelin 12.03.2016
Luottamus opetusministeriin on mennyt täysin. Hän ei itse käytä poliittista valtaa, vaan vain hyväksyy muiden päätökset. Tiedeyhteisön kannalta olisi parempi, että opetusministeri vaihdettaisiin.

Tuula Putus 29.03.2016
Samaa mieltä Jouna Pyysalon kanssa. Keskusteluyhteys kannattaa ehdottomasti säilyttää. Tilanne on todella vaikea. Olemme samassa veneessä ja venettä ei pidä nyt keikuttaa.