Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

19.1.2018

Tutkimusrahoituksen SLUSH-tapahtuma

Säveltäjämestari Jean Sibelius istui usein ystäviensä seurassa Hotelli Kämpin ravintolassa. Tarinan mukaan hän kuitenkin siirtyi jossain vaiheessa iltaa rahamiesten pöytään, koska siellä ”ei tarvinnut koko ajan puhua rahasta.”

Sibelius olisi varmaan tehnyt saman ratkaisun, jos hän olisi viettänyt iltaa tieteentekijöiden kanssa. Tutkijat puhuvat tutkimuksesta ja tuloksista, mutta selvästi yleisin keskustelunaihe on kuitenkin raha tai paremminkin sen puute. Tutkimusrahoituksen hankkiminen on muuttunut vuosi vuodelta entistä vaikeamaksi. Tutkijat turhautuvat, väsyvät ja pettyvät, kun aikaa ja energiaa kuluu ”turhaan työhön”.

Siitä huolimatta ideoita kehitellään ja hakemuksia lähetetään Akatemiaan, Tekesiin, Euroopan Unioniin ja säätiöihin. Hakemusvirta kätkee sisäänsä hyviä, erinomaisia ja vähemmän hyviä hankkeita, joista tällä hetkellä ainoastaan noin kymmenen prosenttia saa myönteisen päätöksen.

Jokainen tutkija odottaa ja uneksii myönteisestä rahoituspäätöksestä. Tunne on lähes euforinen, kun seuraavien kolmen tai viiden vuoden rahoitus on varmistunut. Hylätty hakemus ei ole yllätys, mutta joka kerta se on kuitenkin pettymys. Ajan myötä hylkäyksiin kuitenkin turtuu, koska ”näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan”.

Nykyinen tilanne ei ole helppo myöskään rahoittajille. Hakemuksia tulvii ovista ja ikkunoista ja suuresta massasta pitäisi löytää tärkeimmät, lupaavimmat ja innovatiivisimmat ideat. Asiantuntijoiden lausunnot auttavat päätöksenteossa, mutta ne eivät ratkaise perusongelmaa. Hyviä ja erittäin hyviä hakemuksia on edelleen ylivoimainen määrä suhteessa jaettavaan rahoitukseen.

Tutkimusrahoitusta on uudistettu, mutta sen käytännöt ja periaatteet lyötiin lukkoon jo vuosikymmeniä sitten. Raha ja tiede tarvitsevat toisiaan, mutta rahaa ei saa päästää liian lähelle tutkijoilta. Objektiivinen päätöksenteko onkin varmistettu monimutkaisella rakenteella, jonka läpi hakemukset vähitellen siiloutuvat. Päätöstä saa odottaa vähintään puoli vuotta ja hankkeiden käynnistämiseen kuluu helposti toiset kuusi kuukautta.

Tuskin kukaan on laskenut, kuinka paljon aikaa ja rahaa käytetään tutkimushakemusten valmisteluun, kirjoittamiseen, arviointiin sekä rahoituspäätösten tekemiseen. Varovaisenkin arvion mukaan rahaa saattaa kulua yhtä paljon, kuin sitä lopulta jaetaan takaisin tutkimukseen.

Vaikka järjestelmän tehottomuus on tiedossa, vain harva tutkija uskaltaa tehdä saman kuin säveltäjämestari Sibelius. Tutkijat eivät etsiydy rahoittajien pöytään keskustelemaan tieteestä ja tutkimuksesta. Asenteet ovat edelleen vahvat ja erityisesti yksityisiin rahoittajiin suhtaudutaan terveellä varovaisuudella. Raha saastuttaa tutkimuksen ja sen vuoksi verovaroilla tehtävä tutkimus on ainoa varma tapa tehdä arvovapaata ja puhdasta tiedettä.

Olisiko Suomen aika päivittää tiederahoituksen rakenteet vastaamaan 2000-luvun ja tietoyhteiskunnan tarpeita. Vaikka rahaa ei tulisi lisää, nykyistä järjestelmää voidaan toki kehittää monella tavalla. Järjestelmän läpivirtausta on tehostettava ja päätöksentekoa nopeutettava. Näin 10% hakemuksista saadaan siivilöityä ja tutkijat pääsevät heti tekemään työtään.

Enemmän huomiota olisi kiinnitettävä myös hylättyihin hakemuksiin. Suomella ei voi olla varaa hukata näin valtavaa määrää ideoita pelkästään sen vuoksi, etteivät ne läpäise nykyistä rahoitusjärjestelmää.

Tietoyhteiskunnassa moni pyhäksi julistettu järjestelmä on saanut väistyä uuden tieltä. Erityisen selvästi tämä näkyy start-up-yrityksissä, jotka ovat kehittäneet erilaisia rahoitusratkaisuja ideoiden jalostamiseen. SLUSH-tapahtuma osoittaa, kuinka hyvät ideat, innokkaat yrittäjät ja rahoittajat saadaan kohtaamaan toisensa ilman sen suurempia muodollisuuksia.

SLUSH-mallia voitaisiin soveltaa myös niihin hylättyihin hakemuksiin, jotka nyt menevät hukkaan. Hylätyt hakemukset voitaisiin kerätä ”kierrätyskeskukseen”, jossa rahoittajat ja tutkijat kohtaavat ja hankkeille voidaan saada uusi elämä. Jos tällainen kokeilu tuottaisi rahoituksen vaikka puolelle hylätyistä hankkeista, Suomen tiede- ja innovaatiojärjestelmä saisi kauan kaivatun piristysruiskeen. 

Tuula Putus 19.01.2018
Erittäin hyvä idea! On vaikea motivoida nuoria tutkijoita sitoutumaan tutkimustyöhön kun rahoitus on pieninä palasina maailmalla tai sitä ei ole ollenkaan. Jotkut menevät työttömyyskortistoon, jotkut tekevät jotain hanttihommia. Samaan aikaan toisaalla toiset tutkijat pitkittävät väitöskirjan valmistumista, koska tietävät että tutkimuslaitos lopettaa palkanmaksun seuraavana päivänä kun väitöskaronkasta on selvitty. Sitten on yksi akateeminen työtön lisää.

Walter Rydman 19.01.2018
Luin mielenkiinnolla blogitekstin. CSC toteuttaa parhaillaan OKM:n toimeksiannosta ja yhdessä tiedeyhteisön eri osapuolten kanssa valtakunnallista tutkimustietovarantoa. Sen yksi osa on hanketietovaranto, johon päätyisivät tiedot kaikista julkisten ja yksityisten tutkimusrahoittajien rahoittamista tutkimushankkeista.

Suunnittelun aikana on esitetty myös ajatuksia, että hanketietovarantoa laajennettaisiin myöhemmin tuohon esittämääsi suuntaan. Mikäli tutkija hakuvaiheessa antaisi luvan, jokin kokonaisuus hänen hakemuksestaan olisi näkyvissä hanketietovarannossa myös siinä tapauksessa että se hylätään.

Tietovarannon päälle pystyy rakentamaan muita sen tietoja hyödyntäviä kolmansien osapuolten sovelluksia, joiden avulla voisi esimerkiksi ratkaista esiin nostamiasi asioita.

Projektiin voi tutustua tarkemmin täällä:

https://wiki.eduuni.fi/display/CSCTTV/Tutkimustietovaranto

Walter Rydman

CSC - Tieteen tietotekniikan keskus