Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

25.4.2016

Sivistys 2 – innovaatio 14

Pääministeri Juha Sipilä saapui varsin rennonoloisena puhumaan Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaariin (22.4.). Jännitystä väreili kuitenkin ilmassa: muistissa oli ei-niin-ystävälliset vastaanotot syyskuussa Helsingin yliopiston lukuvuoden avajaisissa ja maaliskuussa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.

Kevätseminaarin ennätysyleisö – noin 250 yliopistolaista maan eri puolilta ja liitolle keskeisten sidosryhmien edustajaa – kuunteli hiirenhiljaa. Ainakaan eturiviin ei kuulunut mutinaa ja huokailuja.

MTV-uutiset ja Ilta-Sanomat lähettivät Sipilän esiintymisen suorana verkkolähetyksenä. Olikohan toimitusten ennakko-odotuksena ollut ei-niin-sivistyneesti käyttäytyvä seminaariyleisö.

Pääministeri esiintyi varsin maltillisesti tarkoituksena kohentaa välejä yliopisto- ja tiedeyhteisöön. ”Tiedän ja tunnistan, että luottamus hallituksen ja tiedeyhteisön välillä on heikentynyt. Kipeät säästöpäätökset on kuitenkin nyt tehty.” ”Seuraavat viikot hallitus työskentelee valtion taseen saamiseksi tehokkaampaan käyttöön. Suomen on tulevaisuudessakin investoitava uuteen ja keskitettävä voimavaransa alueille, joilla voimme menestyä kansainvälisesti. En usko, että ilman toimivaa päätöksentekijöiden ja tiedeyhteisön välistä dialogia voimme tässä onnistua.”

Sipilän esikunnassa oli perehdytty myös rankinglistoihin eikä tekstissä ollut mainintoja keskinkertaisista yliopistoista. ”Erilaisten arvioiden mukaan Suomen kaikki yliopistot kuuluvat noin 4 prosentin joukkoon maailman parhaita yliopistoja. Maakohtaisissa koko yliopistojärjestelmän arvioissa olemme viime vuosina olleet 3–4 parhaan joukossa.”

Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja otti arvattavasti kantaa myös rakenteelliseen kehittämiseen. ”Hajautettu yliopistolaitos on ollut toisen maailmansodan jälkeisen koulutukselliseen tasa-arvoon pyrkivän hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kulmakivi. Pienelle maalle on ollut ensiarvoisen tärkeää saada kaikki maan henkiset voimavarat mahdollisen hyvin hyödynnettyä. Niin se on jatkossakin.”

Sipilän näkemys siitä, että hanke- ja projektirahoituksessa on menty jo liian pitkälle, oli puheen kohta, joka sai käytäväpuheissa ja somekommenteissa eniten kiitosta. ”Pitäisikö meidän kohdistaa merkittävämpi osa rahoituksesta suoraan yliopistoissa toimiviin huippututkimusyksiköihin, luottaa teidän tutkijoiden, professoreiden ja yliopiston kykyyn arvioida tutkimuksen relevanssia ja mitata onnistumista pidemmällä aikaperspektiivillä ja suurempina kokonaisuuksina kuin nyt?”

Seminaarin lounas- ja kahvitauon aikana muisteltiin, mainitsiko Sipilä kertaakaan sanaa ”sivistys”. Sunnuntaipäivän ratoksi laskin, että se esiintyy tekstissä kaksi kertaa. Heti alussa: ”Sivistys, koulutus ja tutkimus sekä tulevaisuuden rakentaminen näiden pohjalta ovat sekä minulle henkilökohtaisesti, hallitukselle että puolueelleni keskeisiä arvoja.” Ja myöhemmin: ”Yliopistolla on korkea sivistystehtävä. Sen on kasvatettava kansalaisia, joilla on luja arvopohja ja vastuu toimia ihmiskunnan parhaaksi sekä ymmärrys oikeasta ja väärästä.”

Huvikseni laskin myös, montako kertaa puheessa esiintyi teknologia (8), innovaatio (14), koulutus (4), yliopisto (8), perustutkimus (2), tiede- tai tiedeyhteisö (8). Sivistys hävisi siis teknologialle 2-8 ja perustutkimus innovaatioille 2-14.

Twitterin puolella monet kommentoivat sitä, että pääministeri unohti humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat. Kiistämättä ne jäivät teknologian, cleantechin ja älykkään liikenteen varjoon.

Valtio-opillisiin kiistoihin siitä, siteerasiko Juha Sipilä Joseph Schumpeterin ajatuksia väärin ja kuinka paljon, en osaa ottaa kantaa. Siitä näkyy olevan debattia alan tutkijoiden Facebook-sivuilla.

Pääministerin puheesta omiin korviin särähti ehkä eniten sen loppupuolella ollut, kysymyksen muotoon puettu, syyllistävä sävy. ”Mielestäni voi aiheesta kysyä, miten ihmeessä tässä näin kävi. Miksemme päässeet paremmin osallisiksi maailmantalouden kasvusta, vaikka teimme vuosia poikkeuksellisia lisäinvestointeja osaamiseen ja tutkimukseen. Tekesin, Suomen Akatemian ja korkeakoulujen rahoitusta lisättiin merkittävästi. Esimerkkinä voidaan mainita, että Suomen Akatemian myöntövaltuudet kasvoivat vuoden 2005 noin 175 miljoonasta eurosta 360 miljoonaan euroon vuonna 2010. Vastaava kehitys tapahtui myös Tekesin osalta.”

Ei kai ”parempaa osallisuutta maailmantalouden kasvusta” voi laittaa yliopisto- ja tiedeväen syyksi. Yritysten puolella olisi aiheellista katsoa peiliin huomattavasti enemmän. Esimerkiksi Nokian ajoi alamäkeen ihan muut tekijät kuin yliopisto- ja tutkimusrahoituksen tila. Lisäksi valtioneuvoston kansliassa pitäisi tietää, miksi rahoituksessa näkyy piikki yliopistouudistuksen vuonna 2010: alv, vuokrat, Aallon lisärahat, jne.

”Pessimisti ei pety”, oli sanonta, jota Sipilä toisti viime toukokuussa hallitusneuvottelujen aikaan. Sama tuli mieleeni, kun joku kysyi, mitä mieltä olin hänen puheestaan. Ehkä pelkäsin, että pääministerin puheessa näkyy vahvemmin ”perustutkimuksen hyötykriteerit”. Sellaisiahan on vilahtanut ainakin elinkeinoministerin haastatteluissa. Ja niin kuin seminaarin ohjelman suunnittelussa oli ajateltu, pääministerin jälkeen esiintyneet professorit Jukka Corander ja Anu Kantola toivat tärkeää vastapainoa ja puhuivat hienosti siitä, millaisen yliopiston he haluavat.



PS. Olen blogeissa seurannut tutkimus- ja innovaationeuvoston asemaan ja nimittämiseen liittyvää ”vatulointia”. Sopivasti päivää ennen kevätseminaariamme, valtioneuvosto nimesi pääministerin johdolla toimivan neuvoston. Uuden asetuksen mukaisessa supistuneessa kokoonpanossa on ministerijäsenten lisäksi yksi tieteen akateemikko, yksi yliopiston rehtori ja kolme innovaatio- ja/tai teknologiamiestä. Ehkä tästäkin voisi vetää jotain johtopäätöksiä.