Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

9.11.2015

Lähityöyhteisö organisaatiomuutosten puristuksessa

Lähityöyhteisö on jokaiselle tarpeellinen. Siinä ovat lähimmät työtoverimme, joiden kanssa teemme työtä ja rakennamme siitä merkityksellistä. Useimmille meistä on tärkeää kuulua joukkoon, tuntea yhteisöllisyyttä ja kehittää sen avulla työlle yhä parempia olosuhteita.

Professorit ovat Professoriliiton selvitysten mukaan yleensä arvioineet oman työyhteisönsä hyväksi ja toimivaksi. Viimevuotisen jäsenkyselyn mukaan professorit kokevat saavansa arvostusta, tukea ja apua työtovereiltaan. Työyhteisön ilmapiiri on kannustava, ja yhdessä on sovittu pelisäännöistä. Yhdessä tehdään myös parannuksia toimintaan. Tiedonkulkukin tuntuu sujuvan työyhteisössä hyvin. 

Yhteenkuuluvuuden tunne ja henkilösuhteet ovat kuitenkin koetuksella, kun yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa tehdään isoja organisaatiomuutoksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeiden mukaan ”sirpaloitunut korkeakouluverkkomme” edellyttää lähivuosina yliopistoilta rakenteiden merkittäviä uudistuksia. Viime viikkojen uutiset kertovat, että näitä melkein jokainen yliopisto nyt suunnitteleekin.

Kun lähityöyhteisö joutuu uusiin ympyröihin, eivät yhdessä sovitut pelisäännöt tai tiedonkulun rakenteet enää päde. Kaikesta on keskusteltava juurta jaksain, kun työn tavoitteet ja käytänteet sovitellaan uuteen kuvioon. Tämä kaikki on pois professorin perustehtävistä eli tutkimuksesta ja opetuksesta.

Professoriliiton kyselyssä pyydettiin professoreilta myös kokemuksia organisaatiomuutoksista. Suurin osa vastaajista kertoi, että työpaikalla on ollut organisaation rakenteen tai toiminnan järjestelyjä, joilla on ollut vaikutusta omaan työhön. Usealla työpaikalla oltiin myös suunnittelemassa eri tasojen rakennemuutoksia.

Professoreiden vastaukset antavat raadollisen kuvan siitä, mitä organisaatiomuutos voi tuoda tullessaan. Ikävintä on, kun muutos on toteutettu jo viisi vuotta sitten mutta sen hyötyjä ei vieläkään pysty näkemään. Työyhteisöllisyys on hävitetty, identiteetti ja toiminnan perusta kadotettu. Profiili on hakusessa ja toiminta vailla linjaa. Tuloksena on ollut lähinnä ”epätietoisuutta, hämmennystä ja kiukkua”.

Professoreiden kuvaukset organisaatiomuutoksista ovat suurimmaksi osaksi kielteisiä. Tässä kolmen professorin autenttinen kuvaus organisaatiomuutoksista:

”Organisaatiomuutokset: laitoksen lopettaminen -> oman toiminnan siirtyminen toiselle laitokselle, jonka toimiala ei tunnu omaan alaan sopivalta, samalla vaihto toiseen tiedekuntaan (joiden toimintamallit ovat radikaalisti poikenneet toisistaan). Jatkuva uudelleen strukturointi, jolloin ei ehdi näkyä oliko edellisestä muutoksesta mitään apua/muutosta tilanteeseen. Toimitilojen fyysinen muutto paikasta toiseen. Lähes koko laitosta koskeneet yt-neuvottelut, jotka ovat tuntuneet perusteettomilta. Kaikki ovat valitettavasti vaikeuttaneet työntekoa tavalla tai toisella ja luoneet lisää henkistä kuormitusta työntekoon.”

”Sitoutuneisuutta ei voi ostaa millään rahalla, se tulee siitä että rakastaa työtään ja voi johtaa sitä. Työhyvinvointi kärsii kun koko ajan uudistetaan. En tosiaan pidä tästä viimeisestä organisaatiouudistuksesta, joka on jo tappanut yhteisöllisyyden. Ihmiset eivät ole enää paikalla, kokouksia ei tahdo saa kasaan. Oppiaine oli varsin hyvä kasvualusta luovalle, sitoutuneelle ja iloiselle työnteolle. Iso yksikkö, jossa johtajaa ei näe ja jossa johtaja ei juuri posteihin vastaa, ei ole sitä mitä yliopistolta odotan. Hyvästi upea vapaus ja akateeminen luovuus, tervetuloa byrokratia ja ylhäältä johtaminen, joka ei sovi tähän työhön.”

”Olen erittäin, erittäin tyytyväinen kaikkiin nykyisiin lähikollegoihini eli n. 30 henkilöön. Sen sijaan juuri mitään tekemistä ei ole saman laitoksen n. 140 muun henkilön eikä saman tiedekunnan n. 170 muun henkilön kanssa. Noilta osin mukamas yhteiset laitos- ja tiedekuntainstituutiomme ovat silkkaa näennäisyyttä.”

Suuren yksikön kaikkien työntekijöiden kanssa ei tokikaan olla yhteistyössä eikä tekemisissä, vaan lähityöyhteisö on se työntekijän omin ympäristö. Suuri tuntuu kuitenkin nykyään olevan kaunista. Mutta kuinka suuri? Mitkä organisaatiomuutokset ovat oikeasti tarpeellisia? Millainen organisaatio olisi paras akateemisessa työssä? Ja miten voisimme välttyä näennäisuudistuksilta?