Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

3.3.2014

Opiskelijapalaute yliopistojen rahoituskriteeriksi?

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä ehdottaa, että yliopistojen rahoitusmalliin lisätään uudeksi kriteeriksi opiskelijapalaute. Yliopistot saisivat vuoden 2015 alusta alkaen rahoitusta sen mukaan, millaista palautetta kandidaatintutkinnon suorittaneet opiskelijat antavat. Palautteen perusteella laskettava osuus olisi 3 % yliopistojen rahoituksesta. Opiskelijoiden palautteen ajatellaan olevan koulutuksen laadun mittari.

Kandipalautekysely perustuu pilottiselvityksiin, joita on vuonna 2013 tehty pariinkin kertaan. Työryhmä haluaisi kyselyyn seuraavat 13 osiota:

  1. Voin hyvin yliopistossani.
  2. Olen tyytyväinen omaan opiskeluuni.
  3. Koulutuksen myötä kehittynyt osaamiseni vastaa odotuksiani.
  4. Koulutukseni vastasi sille asetettuja tavoitteita.
  5. Opetus oli mielestäni pääosin laadukasta.
  6. Olen tyytyväinen käytettyihin opetusmenetelmiin.
  7. Tarjolla on ollut riittävästi ohjausta kandidaatin tutkielman laatimiseen / opinnäytteen tekemiseen
  8. Tarjolla on ollut riittävästi ohjausta opintojen suunnitteluun.
  9. Miten helppoa tai vaikeaa on ollut löytää opintoihisi liittyvää tietoa ja tukea?
  10. Ongelmatilanteissa olen tarvittaessa löytänyt henkilön, jolta olen voinut pyytää neuvoa.
  11. Olen ollut tyytyväinen opinto-ohjelmani tarjoamiin vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksiin.
  12. Olen ollut tyytyväinen vuorovaikutukseeni opetushenkilökunnan kanssa.
  13. Opettajilta saamani palaute on auttanut minua opinnoissani. 

Osiot ovat Likert-tyyppisiä, eli niihin vastataan skaalalla samaa mieltä, osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä, eri mieltä (5–2). En osaa sanoa -vastaus on skaalan kohta 1.

Osio 9 poikkeaa sanoitukseltaan muista, ja sille ehdotetaankin vastausskaalan ääripäiksi erittäin helppoa – erittäin hankalaa. Osio kannattaisi toki sanoittaa samaan tyyliin kuin muutkin: ”Olen löytänyt opintoihini liittyvää tietoa ja tukea”. Näin sen vastausvaihtoehdot olisivat samat kuin muilla. Osio 11 vaikuttaa monitulkintaiselta. Kohdistuvatko opiskelijan vaikutusmahdollisuudet ainevalintoihin, kurssisisältöihin, opiskelutapoihin vai yliopiston toimintaan? Ja mihin osallistumismahdollisuudet viittaavat?

Työryhmän ehdotuksen mukaan yliopistojen rahoitusosuuksien laskeminen perustuisi opiskelijoiden antamiin yhteispisteisiin. Myös vastaajien määrällä olisi merkitystä. Erikoisuutena onkin, että kyselyssä myös en osaa sanoa -vastaus antaisi yhden pisteen. Tarkoituksena on kannustaa yliopistoja siihen, että mahdollisimman moni opiskelija antaisi vastauksensa. Itä-Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiainen on nimittänyt tätä paradoksiksi: huono arvio antaa yliopistolle paremmat pisteet kuin vastaamattomuus.

Työryhmän muistiossa kuvataan viimesyksyisen pilottikyselyn tuloksia. Opiskelijoiden vastausaktiivisuudessa oli suurta vaihtelua. Lapin yliopistossa kyselyyn vastasi kohderyhmästä 27 %, mutta Hankenilla vastausprosentti oli 59.  Hanken saisi puolitoistakertaisen rahamäärän verrattuna Lapin yliopistoon, vaikka tutkinto-opiskelijoita Hankenilla on runsaat 2 000 ja Lapin yliopistossa noin 4 500. Mittaako vastausten määrä tosiaan koulutuksen laatua eri yliopistoissa?

Rahoitusmallia käsittelevässä seminaarissa kandipalaute-työryhmän puheenjohtaja, Oulun yliopiston vararehtori Olli Silvén on tarkastellut pilottikyselyn tuloksia opettajien ja opiskelijoiden vuorovaikutuksen näkökulmasta. Opiskelijat mieltävät vuorovaikutteisen opetuksen laadukkaaksi. Samanlaisia tuloksia on Silvénin mukaan saatu Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa, jossa jotkut opetuksen laatua mittaavat kyselyt keskittyvät pelkästään vuorovaikutteisuuteen. Silvén viittaa University of California Berkeleyn käyttämään opiskelijapalautekyselyyn. Siinä yhtenä osiona on ”During the academic year, how often have you had a class in which the professor knew or learned your name?” Vastausskaalan ääripäät ovat ei koskaan – hyvin usein.

Opetuksen vuorovaikutteisuus on tärkeä asia. Hyvä opetus perustuu vuorovaikutukseen, jossa opiskelijalla on aktiivisen oppijan rooli. Mutta miten voimme vähenevillä rahoilla rakentaa entistä vuorovaikutteisempaa opetusta? Massaluennoilla ei opiskelijoita voi oppia tuntemaan. Opiskelijan ja opettajan vuorovaikutus voi syntyä vain pienemmässä ryhmässä ja henkilökohtaisessa ohjauksessa.

Monet Suomen yliopistot ovat vähentäneet kandiohjelmiensa määrää ja yhdistäneet niitä laaja-alaisemmiksi. Tällöin vasta maisteriopinnoissa on tarkoitus erikoistua omaan tieteenalaan. Ylemmät tutkinnot ovatkin yliopistossa sen ominta tehtävää, josta ei mikään muu koulutusinstituutio huolehdi. Maisterivaiheessa on myös paremmat mahdollisuudet tehdä opetuksesta vuorovaikutteista. Yliopistojen rahoitukseen vaikuttavan opiskelijapalautteen voisikin kerätä opiskelijoilta vasta maisterintutkinnon valmistuttua.

Entä kuka pääsee käsiksi kandipalautteen tietoihin? Työryhmä ehdottaa, että aineisto julkistettaisiin Vipunen-tilastopalvelun kautta ”yksilön tietosuojaa kunnioittavalla tavalla”. Vipusesta tilastotiedot tullaan varmaankin näkemään yliopistoittain. Perusaineistosta on kuitenkin mahdollista analysoida paitsi yliopistojen myös tiedekuntien, osastojen, laitosten ja oppiaineiden eroja. Vastaisuudessa joku kenties erottelee jyviä akanoista sen mukaan, miten opiskelijat ovat opintonsa kokeneet.

Yksilön tietosuoja tulee väkisinkin mieleen, kun katselee amerikkalaisten opiskelijoiden ylläpitämää Rate my professors -verkkosivustoa. Sinne on ylläpitäjien mukaan koottu 14 miljoonaa arviointia 1,3 miljoonasta amerikkalaisesta, kanadalaisesta ja brittiläisestä professorista sekä 7000 yliopistosta, tiedekunnasta, osastosta tai laitoksesta. Professoriarvioinnin kriteerit ovat ’helpfulness’, ’clarity’, ’easiness’ ja ’textbook use’. Vapaalle luonnehdinnallekin on tilaa. Opiskelija voi myös arvioida kurssia kohtaan tuntemaansa kiinnostusta. Ja viimeisenä kriteerinä on ’hotness’: kuumat professorityypit saavat sivustolla merkikseen punaisen chilin.