Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

6.5.2014

Strategisen tutkimusrahoituksen sudenkuopat

Suomen Akatemiaa koskeva laki on muuttumassa. Lakimuutos on parhaillaan käsiteltävänä eduskunnassa. Professoriliittokin antoi siitä lausuntonsa.

Akatemialain muutos merkitsee mm. strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen ja strategisen tutkimuksen neuvoston perustamista Akatemiaan vuoden 2015 alusta. Taustalla on valtioneuvoston syyskuussa 2013 tekemä periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi.

Mitä strateginen tutkimus tarkoittaa? Yleensähän ’strateginen’ viittaa tavoitteiden tunnistamiseen ja tavoitteellisuuteen sekä suunnitelmallisuuteen: tavoitteiden saavuttamiseksi on olemassa suunnitelma ja keinotkin. Näin on kuitenkin laita kaikessa tutkimustyössä. Kaikella tutkimuksella on tavoitteet, tutkimussuunnitelma ja -asetelma sekä tutkimusmenetelmät ja -metodit. Mitä strateginen tässä yhteydessä siis merkitsee? Onko se eufemismi? Jos termi olisi pakko korvata jollain toisella, niin mikä se mahtaisi olla? Tarvelähtöinen? Ongelmalähtöinen? Ratkaisukeskeinen?

OKM:n tammikuussa laatima lakiluonnos  ei määrittele käsitettä strateginen sen tarkemmin. Siinä tyydytään toteamaan, että strategisella tarkoitetaan tutkimusta, jonka tarkoituksena on etsiä ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Strategisen tutkimuksen tarkoituksena on OKM:n mukaan palvella yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnan toimintojen kehittämistä tuottamalla ongelmakeskeistä, pitkäjänteistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta.

Strategisella tutkimuksella on vahva sidos poliittiseen ohjaukseen. Valtioneuvosto määrittää tutkimuksen keskeiset teema-alueet ja painopisteet. Strategisen tutkimuksen neuvosto sitten päättää tutkimushankkeiden valinnasta. Rahoitus kohdennetaan valtioneuvoston 3.4.2014 esityksen mukaan ”yhteiskunnan merkittävien ja suurien haasteiden tutkimukseen sekä tutkimukseen, joka palvelee elinkeinoelämän uudistumista ja kilpailukykyä, työelämän ja julkisen sektorin kehittämistä”.

On aiheellista kysyä, miten varmistetaan tieteellisen asiantuntemuksen rooli strategisen tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Jo teema-alueiden valinnassa ja tutkimustarpeista päättämisessä tarvitaan vahvaa tieteellistä osaamista. Joku on huomauttanut siitäkin, että strateginen rahoitus henkii epäluottamusta maamme tiedeyhteisöä kohtaan. Eikö tiedeyhteisö itse keksisi, mikä on yhteiskunnallisesti relevanttia tutkimusta?

Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tutkimusrahoitusuudistusta niin tärkeänä, että se on perustanut sille erityisen Tutkimusrahoitusuudistus ja korkeakoulut -blogin. Blogissa kuvataan tähänastisia päätöksiä ja prosessin aikataulua. Viimeksi OKM on pyytänyt ehdotuksia strategisen tutkimuksen neuvoston jäseniksi 5.5. mennessä. Heidät nimittää valtioneuvosto. Hallituksen esityksen mukaan neuvoston jäsenten tulisi olla ”tunnustettuja tutkijoita ja tutkimuksen asiantuntijoita, jotka edustavat tutkimuksen käyttäjiä”. OKM:n blogissa kuvataan tarkemmin sitä, mitä neuvoston kokoonpanolta edellytetään: Enemmistön jäsenistä pitäisi olla tunnustettuja tutkijoita, samoin kuin enemmistön pitäisi olla niitä tutkimuksen asiantuntijoita, jotka edustavat tutkimuksen käyttäjiä. Joudutaan siihen, että osan jäsenistä on oltava sekä tunnustettuja tutkijoita että tutkimuksen käyttäjien edustajia. ”Tutkimuksen käyttäjä” on Suomen tiedepiireissä uusi käsite. Nytpä nähdäänkin, keitä he ovat.

Strategisen tutkimuksen tarkoituksena on siis etsiä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin. Ja toki päätöksenteon tueksi tarvitaan tutkimustietoa. Sitä on kuitenkin olemassa jo tavattoman paljon. Sitä on sekä suomalaisesta yhteiskunnasta että muista yhteiskunnista: sosiaalisista kysymyksistä, taloudesta, koulutuksesta, terveydestä, vanhenemisesta, ympäristöstä, energiasta. Eivätkö päätöksentekijät löydä olemassaolevaa tutkimustietoa?

Emerituskansleri Kari Raivio onkin laatimassa valtioneuvoston kutsumana selvitystä siitä, miten tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon neuvonanto tulisi järjestää. Selvitys valmistuu kesäkuun lopussa. Tehtävänannon mukaan selvittäjä käsittelee mm. sitä, millaisia mekanismeja tutkitun tiedon välittämiseksi päätöksentekijöille on muissa maissa, millaisia odotuksia poliittisilla päätöksentekijöillä on asiasta ja miten neuvonantotoiminta hallituksen päätöksenteon tueksi olisi järjestettävä.

Poliittiset päättäjät eivät siis koe saavansa riittävästi tietoa päätöksentekonsa tueksi. Miksi sitten yliopistoväkeä rangaistaan siitä, kun me kirjoitamme suomeksi ja kotimaisissa julkaisuissa? Yliopistojen rahoitusmallihan palkitsee enemmän artikkelista, joka on julkaistu ulkomaisissa  aikakauslehdissä, kuin kirjoituksesta, joka ilmestyy kotimaisessa julkaisussa. Meitä tutkijoita kannustetaan vahvasti kirjoittamaan ulkomaisissa lehdissä, joihin suomalaisella yleisöllä ei ole edes pääsyä. Meidät siis pakotetaan siihen kuuluisaan norsunluutorniin.

Strategista tutkimusta varten kootaan valtion tutkimuslaitoksilta sekä Akatemialta ja Tekesiltä vuoteen 2017 mennessä yhteensä 57 miljoonaa euroa. Uutta rahoitusmuotoa perustellaan myös kilpailun lisäämisellä. Yliopistoväki saa siis entisten kilpailtavien lisäksi uuden rahoitustyypin, jota varten pitää kirjoittaa hakemuksia ja laskea hankebudjetteja. Lisäksi haku on tietysti avoinna tutkimuslaitoksille, jotka joutuvat hakemaan uudestaan sitä rahaa, joka niiltä tässä uudistuksessa on leikattu.

On väläytetty sitäkin, että strategisen tutkimuksen hankerahoitusta voivat hakea myös yksityiset konsultti- ja selvitysyritykset. Halutaanko tutkimusrahoitusta avata myös niille, joilla ei ole tutkijankoulutusta?

(Perustuu puheenvuoroon Tutkaksen eli Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran aamukahvitapaamisessa 29.4.2014)

 

 

Vilma Luoma-aho 06.05.2014
Mielenkiintoinen edistysaskel tosiaan. Kiinnostavaa myös nähdä, miten yliopistoformaattia vastustava anti-university crusade ottaa tämän vastaan.