Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

19.10.2014

Tohtorit töihin

Viime viikkoina on mediassa keskusteltu tohtoreiden työllisyydestä ja työttömyydestä. Yli yhdeksänsataa tohtoria on tällä hetkellä vailla työtä, kertoi Tieteentekijöiden liitto tiedotteessaan. Työttöminä työnhakijoina oli elokuussa mm. 139 biologian ja biokemian tohtoria, 65 kemian ja 46 fysikaalisten tieteiden tohtoria sekä 162 tekniikan tohtoria.

Tiedote sai ansaitsemansa huomion mediassa, ja keskustelu jatkuu. Eduskunnassa on nyt tehty kirjallinen kysymys työ- ja elinkeinoministerille korkeasti koulutettujen työllisyyden edistämiseksi. Ministeriltä kysytään, millä keinoin erityisesti tohtoreiden työllisyys aiotaan kääntää nousuun.

Tietysti on hyvä muistaa, että korkeakoulutuksen hankkineiden työttömyys on jatkuvasti keskimääräistä paljon vähäisempää. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan korkea-asteen tutkinnon suorittaminen ennustaa hyvää työllistymistä.

Tuhannen tohtorin työttömyys on kuitenkin uusi ja huolestuttava asia. Ylimmän yliopistotutkinnon suorittaminen ei houkuttele, jos opintojen päässä odottaa epävarmuus. Mutta ongelmaa ei pidä ratkaista väestön koulutustasoa madaltamalla eli niin, että tohtorikoulutuksen määrää supistettaisiin. Jos Suomi aikoo menestyä globaalissa kilpailussa korkean koulutuksen ja vahvan osaamisen turvin, se tarvitsee tohtorinsa. Eikä meillä pitäisi olla varaa hukata yhdenkään asiantuntijan työpanosta.

Yliopistot eivät ole enää pitkään aikaan kouluttaneet tohtoreita pelkästään omiin tarpeisiinsa. Yliopistoihin heitä sijoittuu eri selvitysten mukaan 30–40 %. Vuonna 2009 yliopistoihin oli sijoittunut 37 % kaikista työllisistä tohtoreista. Vuonna 2000 valmistuneista ”millennium-tohtoreista” 44 % työskenteli aluksi yliopistossa mutta vuonna 2011 enää kolmannes. Vuonna 2013 tehdyn kyselyn mukaan vuosina 2010–11 valmistuneista tohtoreista 42 % työskenteli yliopiston palveluksessa.

Tutkimus- ja kehittämistyö tehdään Suomessa ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden sekä kandidaattien ja maistereiden voimin. Nämä tutkinnot eivät kuitenkaan pätevöitä tutkijan työhön. Tutkijankoulutuksen hankkineiden eli tohtoreiden työpanosta ei kumma kyllä ole tarvittu. Suomen Akatemian selvityksessä vuoden 2010 luvut kertovat, että koko Suomen tutkimus- ja kehittämishenkilöstöstä tohtoreita oli vain 15 %. Korkeakoulujen t & k -henkilöstöstä 31 %:lla oli tohtorin tutkinto – yliopistoissakin vain 34 %:lla. Julkisen sektorin t & k -henkilöstöstä tohtoreita oli 22 % ja yritysten t & k -henkilöstöstä vaivaiset 4 %.

On omituista, että korkeakoulut eivät aina rekrytoinneissaan arvosta tohtorin tutkintoa. Ehkäpä maisterin saa mukavasti halvemmalla? Ja murheellista on, että yrityksillä on vanhentuneita käsityksiä tohtoriksi kouluttautuneiden osaamisesta. Tietävätkö työnantajat yleensäkään, millaista tohtorikoulutus nykyään on? Tätä epäiltiin Professoriliiton ja Tieteentekijöiden kevätseminaarissa viime huhtikuussa. Siellä professori Markku Löytönen antoi epäluuloiselle elinkeinoelämälle ohjeeksi: ”Palkkaa tohtori, saat samalla maisterin!”

Tohtorikoulutus on korkeimman tason asiantuntijakoulutusta. Tohtoriopinnot tuottavat syvällisen osaamisen, joka pätevöittää monenlaisiin asiantuntija- ja johtotehtäviin yhteiskunnassa, ei pelkästään tutkijan työssä. Yliopistojen olisi kunnolla markkinoitava tohtoreiden osaamista. Ihan aluksi yliopistot voisivat uudistaa tohtorin tutkintotodistuksen. Nykyisessä todistuksessa ei lue mitään siitä, mitä tohtori osaa.

Nelivuotisiin tohtoriopintoihin kuuluu nykyään väitöskirjatyön ohella työelämä-, yrittäjyys-, johtamis-, talous- ja viestintäopintoja. Väitöskirjan teko edellyttää tutkimustaitoja, jotka ovat työelämätaitojen ytimessä. Tohtori osaa ajoittaa, hallita ja viedä päätökseen projektin. Hän osaa tarttua ongelmaan, analysoida ja ratkaista sen. Hän on useimmiten itse hankkinut projektilleen rahoituksen. Hän taitaa hankkeen hallinnan ja johtamisen: suunnitelmallisuuden, aikataulujen asettamisen ja kurinalaisuuden. Hän hallitsee luovalle työlle ominaiset epävarmuuden tunteet. Hänellä on työmenetelmät ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon. Hän löytää tiedon ja osaa hallita, analysoida, jäsentää, arvioida, suhteuttaa ja soveltaa sitä organisaation, työyhteisön tai tiimin tarpeisiin. Hänellä on tavoitteellinen ja tutkiva ote omaan ja työyhteisönsä työhön. Tohtori osaa keskittyä, ajatella loogisesti ja ennakoida valintojen seurauksia. Hän osaa kirjoittaa, argumentoida, keskustella, esiintyä ja toimia tiimissä. Hän on kansainvälisesti verkottunut ja kielitaitoinen.

Tohtori on siis asiantuntija parhaimmillaan. Ettei vain tohtori olisikin liian valmis työelämään? Ei huolta, sillä tohtori on myös muuntautumiskykyinen. Hänen väitöskirjaprojektinsa ei ole koskaan toteutunut sellaisena kuin hän sen suunnitteli neljä vuotta aikaisemmin. Tohtori on oppinut oppimaan ja kehittymään. Tämä on nykyisen ja tulevan työelämän tärkein taito. 

Jarmo Korhonen 19.10.2014
900=yhdeksänsataa

Jaana Vainio-Utriainen 20.10.2014
Hei. Tohtoroituminen on alkuvaiheessa melko tabu; jokainen tietää, ettei välttämättä pääse tohtorikoulutukseen ja kun pääsee, niin se tuntuu kuin lottovoitolta. Todellisuus ei tule mieleen. Väitöskirjaprosessin aikana sitä vastoin todellisuus hahmottuu, vain harva valmistuu, ja kannattaa olla hiljaa. Sitten valmistuneista vain harva työllistyy... ja on tiedossa pätkätöitä. Yhteiskunnassamme tohtorit ovat harvinaisia (tavallisessa ympäristössä) ja silloin pitää olla melko hiljaa työllistymisestä. TAvallinen kansalainen ei tiedä koko tohtoroitumisesta mitään, vaan kunnioittavat - joka on oikein. Mediassa keskustelu onkin tohtoreiden ja akateemisten kesken, ja todellisuus on jo totta. Siinä vaiheessa kaikki tietävät, että suosiossa olevat opiskelijat ovat etusijalla, siitä jo kertoo moni elämäkertakirjakin; "kun olin sen ja sen professorin tutkimusryhmässä niin kaikki ovet aukenevat". Me jotka olemme itsenäisiä tutkijatohtoreita, joudumme rämpimään.... todennäköisesti tämä on tulevaisuudenkin kuva. Tohtoroitumisvaiheessa olevat eivät päsmää vaan ovat nöyriä, valmistuttuaan vielä nöyrempiä niille jotka päättävät....

Hyvä olisi perehtyä opiskelijan ennen opintoja siihen, että tohtoritutkinto on vain välivaihe, joka ei takaa töitä. Maisterintutkinto on se, jolla saa töitä.

Mikael Skurnik 20.10.2014
Mielestäni Suomessa ”tuotetaan” liian paljon tohtoreita. Tohtoritehtailu on vääristynyttä luultavasti sen takia, että opetusministeriö perustaa rahanjakonsa yliopistoille osittain mm. niissä suoritettujen tohtorin tutkintojen perusteella. Tämä on sitten johtanut siihen, että tohtorin tutkinnon kriteerejä laskettu, jotta yliopistot saavuttaisivat asetetut tavoitteet. Niinpä nykyään näkee väitöskirjoja, jotka aikaisemmin olisivat hädin tuskin kelvanneet lisensiaattityöksi. Väitöskirjojen vaatimusten laskeminen on kuitenkin vain kolikon toinen puoli eikä valttämättä huonompi, toinen on nimittäin se, että useilla tohtorin arvon saavuttaneilla ei ole läheskään Maaritin blogissaan kuvailemia tohtorin ominaisuuksia. Olen toiminut vastaväittäjänä n. 25 kertaa ja joukkoon on mahtunut toki "oikeitakin" itsenäisiä asiansa osaavia tohtoreita, mutta myös niitä, joiden kirjan on suurelta osalta ilmiselvästi tehnyt työn ohjaaja motivaationaan saada sulka omaan hattuunsa ja yksi tohtori lisää yliopiston tuotantolukuihin. Tällaisten sivuilmiöiden takia Suomessa pitäisi pyrkiä eroon tohtoritehtailusta ja sen sijaan keskittyä tuottamaan laadukkaampia väitöskirjoja ja laadukkaampia tohtoreita, vaikkakin pienempiä määriä. Vastikään olin Ruotsissa arvioimassa Vetenskapsrådetille apuraha-anomuksia ja paneelikeskustelussa sivuttiin tohtorikolutusta ja sen merkitystä ylopistojen rahoitukselle. Kuulin, että Ruotsissa on jo 10-15 vuotta sitten luovuttu tohtoritutkintojen käyttämisestä yliopistojen rahoituksen perusteena. En tosin ole tarkistanut tätä väitettä, mutta mielestäni Suomen pitäisi luopua nykyisestä käytännöstä.

Heli Hämäläinen-Laanaya 20.10.2014
Kiitos Professori Maarit Valolle ajankohtaisesta kirjoituksesta!

Toisin kuin Professori Skurnik epäilee vastineessaan, en haluaisi uskoa, että Suomessa tuotetut tohtorit olisivat laadultaan huonompia tutkijoina kuin muissa Euroopan maissa (tai U.S.A.:ssa), sillä pätevöitymisen kriteerit ovat olleet kautta aikain meillä sangen vaativia ja kestänevät kyllä kansainvälisen vertailun.

Kriittisintä väitöskirjatyön onnistumiselle ei bioalalla olekaan itse ´kirjan kasaaminen´, vaan työnohjaajan hankkiman rahoituksen riittävyys kokeellisen tutkimuksen suorittamiseksi ja sen takana on hänen tutkimussuunnitelmansa, ei väitöskirjatyöntekijän. Tohtorit ovat ryhmissään ´tutkijaharjoittelijoita´ ja vasta opettelemassa itsenäisen tutkimustyön alkuun ja työ heijastelee siten työryhmän ajatuksia ja suurempaa tutkimusellista kokonaisuutta. Esitarkastajat toiminevat osaltaan julkaisujen, sekä itse väitöskirjan hyväksyttävän laadun takeina. Turha kunnioitus tästä harjoitustyövaiheesta siis pois ja huomio tulevaisuuteen!

Työttömien tohtoreiden suurin ongelma on lienee tällä hetkellä ilmeinen epäsuhta avoimien työpaikkojen ja tarjolla olevien yliopistokoulutettujen ihmisten lukumäärässä.

Olen täysin samaa mieltä Professori Skurnikin kanssa siitä, että rahoitus, joka suhteutetaan koulutettavien lukumäärään vääristää ´tuotantolinjaamme´ ja lopulta emme oikein muista, kenelle tätä runsaasti tuotettua ja jalostettua ´tuotetta´ oli tarkoitus tarjota tai kuka sen ostaisi (ulkomaat?). Suomi on pieni maa ja yliopistojen ulkopuolella tapahtuva tutkimustoiminta hyvin rajallista, joten olisi hyvä miettiä jo liikkellelähtiessä mihin vähiä investointeja suunnataan. Missä ovat Suomen vakavasti otettavat monitieteelliset aivoriihet, jotka näyttäisivät suuntaa tuleville? Kaikki tietävät yhteistyöprojektien haasteet, mutta pitäisikö niiden olla todella niin vaikeita vai voisiko asioille kerrankin tehdä jotain.

On hyvä, että nostatte ´kissan pöydälle´ ja otatte kantaa tutkijakoulutusasiaan. On meille kaikille häpeällistä, jos vain pidämme yllä ´akatemiassa kaikki hyvin´-illuusiota, mutta vielä surullisempaa, jos kellään ei tunnu olevan hyviä ideoita ja tahtotilaa miten toimia toisin jatkossa, sillä siihenhän meidän koulutuksemme meitä juuri valmisti.