Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

22.4.2014

Työnantaja – arvioi maisterisi!

Elinkeinoelämän keskusliiton toiveissa on ollut, että yliopistojen rahoitusmalliin lisättäisiin uudeksi kriteeriksi työnantajapalaute. Työnantajat arvioisivat palkkaamiensa maistereiden osaamista. Mitä parempia maistereita yliopisto työnantajapalautteen mukaan tuottaisi, sitä enemmän yliopisto saisi valtiolta rahoitusta.

Elinkeinoelämän keskusliiton tavoitteesta sekä siitä, että opetus- ja kulttuuriministeriö on sille lämmennyt, uutisoitiin syksyllä 2011. EK:n taholta iloittiin tuolloin siitä, että sen pitkään ajamalle palautejärjestelmälle on saatu OKM:n johdon siunaus. Toivottiin, että työnantajapalaute pääsisi samaan aikatauluun kuin opiskelijapalaute, jonka tiedettiin tulevan yliopistojen rahoituskriteeriksi vuodesta 2015 alkaen.

Keväällä 2012 opetusministeri Jukka Gustafssonkin puhui yliopistojen rahoitusmallista Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaarissa 2012. Hän kertoi, että opetus- ja kulttuuriministeriöllä on yhdessä EK:n kanssa kehitteillä järjestelmä työnantajapalautteen keräämiseksi.

Elinkeinoelämän keskusliitto saikin kesällä 2012 opetus- ja kulttuuriministeriöltä hankerahoituksen työnantajapalautteen pilotointiin. Hanketta kutsuttiin Työpalaksi. Analogia löytyy Yopalasta, joka oli kandipalautejärjestelmän alkukehittelyn nimi. Työpalaraportti valmistui viime helmikuussa.

Hanke toteutettiin siten, että viisi yliopistoa kokeili palautteen keräämistä alumniensa välityksellä. Yliopisto lähetti alumneilleen pyynnön, että nämä välittäisivät kyselyn lähimmälle esimiehelleen. Kyselyn lähetteessä rauhoiteltiin esimiehiä, että tarkoitus ei ole arvioida alaista työntekijänä vaan selvittää, kuinka ”yliopiston antama opetus sekä sen tarjoamat tiedot ja taidot kohtaavat työelämän tarpeet”.  Lomakkeessa tiedusteltiin, miten hyvin yliopisto on antanut valmiudet esimerkiksi tiedonhankintaan, yhteistyöhön, viestintään suomeksi tai englanniksi, elinikäiseen oppimiseen tai itsenäiseen työskentelyyn. Väittämiä arvioidaan skaalalla 1–4, ja keskiarvoista käytetään raportissa reippaasti termejä arvosana ja ’suorituspisteet’.

Viidestä yliopistosta lähetettiin yhteensä 5000 maisterille pyyntö, että nämä välittäisivät kyselyn lähimmälle esimiehelleen. Vastauksia esimiehiltä saatiin kuitenkin vain 136. Osallistumisinto ei siis ollut kovinkaan kummoinen.

Esimiehet arvioivat alaistensa osaamisen – joka kyselyssä samastetaan yliopiston antamaksi opetukseksi – varsin mukavasti. Esimerkiksi kyky itsenäiseen työskentelyyn arvioidaan pistemäärällä 3,5, tieto- ja viestintätekniikkataidot pistemäärällä 3,2 ja esiintymistaidot pistemäärällä 3,1.

Pilottiprojektissa haluttiin selvittää myös sitä, miten esimiehet kokivat arvioinnin. Odotuksenmukainen tulos oli, että esimiesten oli vaikea erottaa koulutuksen tuottamaa osaamista muun kokemuksen tuottamasta osaamisesta. Tätä osattiin jo etukäteen epäillä, ja Aalto-yliopistosta todettiin ykskantaan, että pilottikysely vahvisti asian. Jyväskylän yliopistosta esitettiin näkemys, että kyselyssä esimiehen on väkisinkin arvioitava alumnin henkilökohtaista osaamista yliopistokoulutuksen tuottaman osaamisen sijasta.

Alumnit toki fiksuina maisterisihmisinä ymmärsivät tämän, eivätkä he olleet kiinnostuneita lähettämään kyselylomaketta esimiehilleen. Niinpä raportissa esitetään yhtenä lopputulemana, että työnantajia tulisikin lähestyä suoraan. Esimerkiksi pedagogiikan, farmasian, teologian ja lääketieteen aloille voitaisiin raportin mukaan rakentaa valtakunnallisesti yhteiset kyselylomakkeet suoraan työnantajille. Ideana olisi siis, että vaikkapa kuntatyönantaja voisi – työntekijöiden selän takana? – antaa osaamispisteitä peruskoulujen ja lukioiden opettajista taikka lääkäreistä, ja näin nähtäisiin, mistä yliopistosta valmistuvat ne pätevimmät opettajat ja osaavimmat lääkärit.

Työpalaraportin esipuheessa ylijohtaja Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä arvioi, että ainakaan vielä seuraavalla sopimuskaudella 2017–20 ei yliopistojen rahoitusmallissa ole mahdollista hyödyntää työnantajapalautetta.

Toivottavasti idea haudataan lopullisesti. Työntekijä, nuori maisterikin, on paljon muuta kuin tutkintonsa. Hän on oma persoonansa, jolla on muunkin elämän tuomaa osaamista. Hän on opiskellut paitsi formaalisti erilaisissa oppilaitoksissa myös informaalisti harrastuksissaan, työelämäjaksoilla ja ystävä- ja tuttavaverkostoissaan. Esimiesten maisteriarviointien perusteella ei yliopistoja voi palkita tai rangaista.

Elinkeinoelämän keskusliitto ajaa edelleen sitä, että työnantajapalaute tulisi ammattikorkeakoulujen rahoituskriteeriksi. EK:n yliopistotavoitteisiin se ei näytä tällä hetkellä kuuluvan. Toivoa sopii, että pilottiprojekti pudotti EK:n maan pinnalle. Toki kaikki yliopistot selvittävät omin keinoin ja omilla mittareillaan koulutuksensa yhteiskunnallista relevanssia. Näin on hyvä, ja se riittää.