Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

12.3.2018

Professoriliitto Bulevardilla

Kuluvan vuoden helmikuun viimeinen päivä eli 28.2.2018 jää Professoriliiton historiaan. Tuona päivänä Helsingin yliopiston henkilöstö, professorit mukaan lukien, oli lakossa. Yliopistojen ylin johto ei kuitenkaan ollut lakossa, sillä työehtosopimusta ei sovelleta työnantajan edustajina toimiviin eli rehtoriin, hallintojohtajaan, henkilöstöjohtajaan eikä kvestoriin. Kansleri puolestaan on riippumaton yliopiston muusta hallinnosta ja toimielimistä. Helsingin yliopistoa koskevassa lakkoilmoituksessa (13.2.2018) vararehtorit rajattiin lakon ulkopuolelle.

Lakkopäivän aamuna sain liiton viestintäpäälliköltä viestin, jossa kerrottiin, että Porthanian edessä pidettävään Me olemme yliopisto! -mielenilmaukseen on tulossa sankoin joukoin tiedotusvälineiden edustajia. Halusin varautua median kysymyksiin myös vuosina 2010 ja 1984 olleiden lakonuhkien osalta.  Vuonna 2010 ollut kaikkien yliopistojen henkilöstöä eli myös professoreita koskeva lakonuhka oli minulle tuttu. Osallistuin tuolloin Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn neuvottelijana yliopistojen työehtosopimuksen neuvotteluihin ja olin myös kokouksessa, jossa lakkoilmoituksen antamisesta päätettiin. Tuolloin vuonna 2010 neuvottelutulos syntyi Etelärannassa, eikä valtakunnansovittelijan apua tarvittu. Olisihan se ollut noloa, jos ”fantastinen yliopistouudistus” olisi kohdannut lakon alkumetreillä.

Sen sijaan professoreita koskeva, vuoden 1984 lakonuhka oli minulle vieraampi. Olin kyllä lukenut Professoriliiton historiasta lakonuhasta ja nähnyt valokuvan, jossa liiton toiminnanjohtaja Leena Lähteenmäki sekä puheenjohtaja Raimo Lehtinen yhdessä Keskusjärjestö Akavan Risto Piekan kanssa jättävät lakkovaroituksen valtakunnansovittelija Teuvo Kalliolle maaliskuussa 1984. Soitin ennen Me olemme yliopisto! -mielenilmaukseen lähtemistä emeritusprofessori Christofer Cronstömille, liiton vuonna 1983 nimitetylle lakkopäällikölle. Vuoden 1984 lakonuhassa kyse oli siitä, että professoreiden nettoreaaliansiokehitys oli pudonnut kymmenen vuoden aikana noin 35 %. Liiton toisena vaatimuksena oli tutkimuskausijärjestelmä, jossa yliopistojen professorit ja apulaisprofessorit vapautettaisiin joka neljäs vuosi yhden lukukauden ajaksi tutkimustyöhön. Porrastettu lakko, joka ensimmäiseksi olisi kohdistunut Helsingin yliopistoon, ei koskaan toteutunut. Professoreiden palkkoja korotettiin ja Suomen Akatemian varttuneen tieteenharjoittajan apurahojen määrää lisättiin.

Liitolla oli myös vuoden 2010 lakonuhkaa varten nimitetty lakkopäällikkö, emeritusprofessori Eero Puolanne. Vuonna 2010 kyse oli siitä, että palkansaajajärjestöt, Professoriliitto mukaan lukien, halusivat säilyttää yliopistojen henkilöstön palvelussuhteen ehdot muuttumattomina. Yliopistoja edustava Yksityisen Opetusalan Liitto (nykyisin Sivistystyönantajat) tavoitteli merkittäviä heikennyksiä henkilöstön työsuhteen ehtoihin. Kun neuvotteluissa saavutettiin yhteinen näkemys opetus- ja tutkimushenkilöstön kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärien säilyttämisestä, muista avoinna olevista asioista oli helpohkoa sopia.

Marraskuun lopulla 2017 alkaneet neuvottelut yliopistojen uudeksi työehtosopimukseksi päättyivät, kun osapuolet hyväksyivät sovittelija Janne Metsämäen tekemän sovintoesityksen 6.3.2018. Professoriliiton tavoitteena näissä neuvotteluissa oli kohtuullisten palkankorotusten lisäksi professoreiden tutkimusedellytysten parantaminen. Ensiksi mainittu tavoite toteutui, ja palkankorotukset ovat niin sanotun yleisen linjan mukaiset (palkat nousevat keskimäärin 3,15–3,45 % sopimuskauden päättyessä 31.3.2020). Viimeksi mainittu tavoite ei toteutunut. Neuvotteluprosessin analysointi on vielä kesken, mutta näkemykseni on, että edunvalvontatyö professoreiden tutkimusedellytysten parantamiseksi tapahtuu jatkossa entistä enemmän yliopistokohtaisesti. Mitä sitten yliopistoja edustava Sivistystyönantajat tavoitteli? Reilun kahden kuukauden ajan heidän edustajansa puhuivat mahdollisista palkankorotuksista. Palkankorotukset kuten myöskin melkein kaikki muut asiat oli Sivistystyönantajien puolelta sidottu palkkausjärjestelmän uudistamiseen. Muutamasta henkilökohtaisen suoriutumisen ja vaativuuden arviointia koskevasta asiasta päästiin yhteisymmärrykseen Bulevardilla. Itse palkkausjärjestelmän kehittämistyö jatkuu keskustason työryhmässä. Sivistystyönantajat tavoitteli myös kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärien poistamista (professoreiden osalta 142 h). Tämä tavoite ei toteutunut. Jokaisessa työehtosopimuksessa on jotain niin tärkeää, että se ei ole myytävänä.