Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

11.11.2019

Twiittejä ja muita tekstejä

”Kuinka pitkä tekstin pitää olla?” Tieteenaloilla, joilla asiat ilmaistaan luonnollisella kielellä, yksi ja toinen opiskelija esittää tämän kysymyksen opettajalla ennen kuin ryhtyy kirjoitushommaan. Taustalla on sama huoli, joka painaa kokematonta opettajaa: riittääkö sanottava ja onko asiaa tarpeeksi täyttämään vaatimukset. Kokemuksen myötä huolenaihe muuttuu päinvastaiseksi ja harminaiheeksi tulee se, ettei tilaa ole tarpeeksi: riittääkö yksittäiselle artikkelille annettu määrämitta kaiken tärkeän sanomiseen ja kuinka käyttää niukalta tuntuvat opetustunnit siihen, mitä pitää välttämättömänä.

Tenttivastauksen tai esseen pituus ei kerro osaamisen tasosta. Pitkä kirjoitus voi olla jäsentymätön kaaos, jossa hattarainen tajunnanvirta kannattelee kokonaisuutta. Niukkuuden mestarit pystyvät tiivistämään tärkeimmän oivallusta henkiviksi luonnehdinnoiksi, joista näkee, että kirjoittaja on sisäistänyt asian. 

Entisaikojen tietosanakirjat olivat tiivistetyn tiedon aarreaittoja ja hakusanat ilmensivät aiheita, joita kirjasarjan toimituskunta piti maailman keskeisinä rakenneosina. Wikipedian artikkeleita sivu- ja painosmäärät eivät rajoita, vaan sen helmoihin voidaan laatia tieto- ja faktapaketti mistä tahansa, mikä sattuu jotakuta kiinnostamaan.

Netissä kukin voi – ainakin omalla sivullaan – julkaista sen pituisia tekstejä kuin itse mielii ja pitää tarkoituksenmukaisena. Vaikka pitkien tekstien julkaisemiseen ei ole samanlaisia rajoituksia kuin painetussa mediassa, digitaalinen tiedonvälitys ei näytä suosivan niinkään pituutta kuin lyhyyttä. Myös verkkokurssin opettajalle koostetut ohjeet korostava, etteivät ihmiset – yliopisto-opiskelijatkaan – jaksa kerralla lukea paria sivua pitempää tekstiä, eivätkä kurssialustalle upotetut yksittäiset diaesitykset saa olla muutamaa ruutua laajempia, jos opettaja haluaa taata keskittyneen paneutumisen aineistoon.

Perinteiset sanomalehdet ovat vaikeuksissa, kun ihmiset tyydyttävät tiedonnälkänsä selailemalla parin virkkeen mittaisia uutissähkeitä. Suurvaltaa johdetaan twiiteillä, ja vastaavien lyhytviestien tuottajaksi rohkaistaan myös yliopistotutkijoita. Sovelluksen merkkimäärä edellyttää asian tiivistämistä, mutta lisäksi viestin on erotuttava miljoonien twiittien joukosta, jos toiveissa on saada asialleen huomiota. Kertaluontoinen onnistuminen ei riitä, vaan haaste on jatkuva. Menestys lasketaan seuraajalukuina ja edelleen välitettyinä viesteinä.

Tutkijat toivovat julkaisuilleen vaikuttavuutta. Poliittiset päättäjät haluavat, että sitä lasketaan siteerausten määrillä mutta myös populaari näkyvyys ja julkinen tunnettuus näyttävät tulleen aiempaa tärkeämmiksi tutkimuksen hyvyyden arviointiperusteiksi etenkin aloilla, joilla oivalluksia ei voida patentoida. Argumentaatiotaidon opetuksessa tähdennän, että hyvin perustellut väitteet ja niiden varaan rakennetut, loogiselta muodoltaan korrektit päättelyketjut muodostavat argumentteja, joiden muotoilu on keskeisessä osassa kaikessa luotettavassa tiedonhankinnassa ja vastuullisessa päätöksenteossa. Todellisuuden ja ihanteiden välillä on ristiriita, jota en ole toistaiseksi kyennyt ratkaisemaan.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita