Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

25.11.2020

Ydinjätetutkijoiden heimo antropologin tutkimuskohteena

Vuonna 2011 meidän ydinjätetutkijoiden joukkoon ilmestyi nuori amerikkalainen väitöstyöntekijä Vincent Ialenti. Hänen tutkimuskohteensa ei ollut ydinjäte eikä ylipäänsä mikään materiaalinen, vaan me jätetutkijat ja meidän organisaatiomme ja toimintamallimme. Kyse oli kulttuuriantropologian alaan kuuluvasta kenttätutkimuksesta. Samankaltaisia tutkimuksia on tehty esimerkiksi alkeishiukkas- ja aerosolifyysikoista, joista jälkimmäisestä kirjoitti väitöskirjansa VTT:n tutkimusryhmässä vieraillut Eveliina Saari vuonna 2003. Juttelin hänen kanssaan alkeishiukkasfyysikoiden parissa tehdyistä havainnoista ennen kuin tapasin Ialentin: siinä missä hiukkasfyysikot itse korostivat kaiken toimintansa rationaalisuutta, antropologit näkivät vain  normaalin ihmisyhteisön hyvine ja huonoine puolineen. Tavallaan odotin samanlaisia havaintoja Ialentin ydinjätetutkijoita koskevasta työstä, joka julkaistiin väitöskirjana vuonna 2017. Mutta Ialenti oli valmis vielä laajempaan vaikuttamiseen ja nykyisen maailmanmenon analysointiin, sillä tänä syksynä hän julkaisi uuden kirjan Deep Time Reckoning - How Future Thinking Can Help Earth Now. Ialentin kenttätyö Suomessa kesti 32 kuukautta. Sinä aikana hän haastatteli eri organisaatioissa yhteensä 69 ydinjätealan toimijaa, joista olin yksi.

Sana reckoning ei Ialentin käytössä tarkoita laskentaa, vaan sillä on kolme erilaista merkitystä. Ensimmäinen on ydinjätetutkijoiden työkalun tai lopputuotteen turvallisuusperustelun (Safety Case) tuottamista ja kehittämistä, yleensä laskennan avulla. Toinen merkitys on Ialentin oma työ antroposeenin seurauksien arvioimisessa ja ymmärtämisessä, ytimessä globaalimuutos ja asiantuntemuksen aliarvostaminen; kirjan kunkin luvun lopussa on joukko reckoning-harjoituksia elämän eri aloilta tämän osuuden ymmärtämiseksi. Kolmas merkitys on ihmiskunnan aiempien virheiden ja jopa tihutöiden meille ja tuleville sukupolville tuottaman haitallisen perinnön arviointi tai ”syytteeseenpano”.

Ialentin ensimmäinen teesi käsittelee ihmiskunnan ongelmien aikaskaalaa, joka ydinjätteiden loppusijoituksessa vaihtelee sadoista jopa miljooniin vuosiin sijoitettavan jätteen haitallisuuden mukaan. Alan ihmistoimijoiden aikaskaala puolestaan vaihtelee minuuteista vuosiin. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus saattaa alkaa Olkiluodossa lähivuosina (ensimmäisenä maailmassa) ja jatkua 30-40 vuotta vielä sen jälkeen kuin viimeinen ydinvoimala on suljettu. Nyt rakenteilla tai suunnitteilla olevat yksiköt on suunniteltu toimimaan vähintään 60 vuotta, joten tila suljettaisiin vuosien 2120-40 paikkeilla.

Ialenti kuvaa kirjassaan myös sitä, kuinka geologit etsivät todisteita loppusijoituksen toiminnasta satoja miljoonia vuosia vanhoista näytteistä ja esiintymistä. Hänen ensimmäinen ehdotuksensa ihmisille onkin, että laventaisimme ajallista ajatteluamme vuosineljänneksistä miljooniin vuosiin, vaikkapa perehtymällä kukin oman asuinpaikkakuntamme geologiseen ja historialliseen menneisyyteen; samalla voisimme yrittää pohtia, miltä kotiseutu näyttää sadan tai miljoonan vuoden kuluttua. Näin toimimalla osaisimme suhteellistaa ongelmamme ja toimemme paremmin vastaamaan todellisia vaateita ja toiveitamme tulevaisuudesta. Oma arvioni kirjan luettuani oli, että tällainen lähestymistapa voisi todella auttaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronaepidemian kanssa.

Toinen teema, jota Ialenti peilaa ydinjätetutkimushavaintojaan vasten, on asiantuntemuksen aliarvostus. Ydinjätealalla asiantuntemusta ei ainoastaan arvosteta vaan se on koko toiminnan välttämätön edellytys. Samaan aikaan poliittista päätöksentekoa halutaan monessa maassa ja puolueessa irrottaa asiantuntemuksesta tai ainakin vedota siihen, että kokemuspohjainen asiantuntemus on yhtä arvokasta kuin ilmastotieteilijän tai epidemiologin vuosien työllä hankittu tietopohja ja kokemus. Ialenti arvioi, että tutustumalla esimerkiksi ydinjätetutkijoiden lähestymistapaan, jossa laaja-alaisella asiantuntemuksella yritetään ymmärtää tuhansien vuosien päästä tapahtuvia asioita, voisi ihmiskunta olla kykenevämpi kohtaamaan ja ratkomaan muita ja suurempia, ehkä vielä tuntemattomia ongelmia.

Kirjan luettuani olin tyytyväinen, että oman alani oppeja voi ja myös pitäisi soveltaa ihmiskunnan muihin ongelmiin. Parhaaseen ymmärrykseen historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden suhteista pääsee yhdistämällä eri alojen asiantuntemuksen ja asiantuntijat, ei kritiikittä, mutta hylkäämällä aina perustelemattomat väitteet ja vaateet. Kirjalla on luja sidos tähän hetkeen ja kirjoittajan kotimaan tapahtumiin.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita