Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

7.5.2020

Aina liikkeellä?

UCLA:n professori John Agnew on todennut, että tieto syntyy liikkeessä ja kohtaamisissa. Yliopistolain hengen mukaisesti professorinkin tulee olla jatkuvasti ”liikkeessä” eli seurata ja edistää tutkimusta, antaa siihen perustuvaa opetusta sekä osallistua tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Konferensseihin osallistuminen on myös tärkeä toimintamuoto sekä ideoiden välittämisen että verkostoitumisen kannalta

Poliittisten rajojen ja nationalismin tutkijan mielessä koronakriisi on herättänyt paljon ajatuksia. Samoihin aikoihin, kun Covid-19 virus siirtyi Wuhanin kalatorilla eläimestä ihmiseen ja aloitti tappavan taipaleensa aluksi paikallisesti, olin rajatutkijoiden konferenssissa Japanissa. Hieman myöhemmin, varsinaisen kriisin puhkeamisen aikoihin, valmistelin jälleen esitelmää rajatutkijoiden kongressiin Portlandiin, Oregoniin. Sieltä aikomus oli siirtyä puhumaan Arizonaan ja edelleen vierailla USA:n ja Meksikon paljon keskustelua herättäneellä rajaseudulla.

Donald Trumpin asettama matkustuskielto esti matkani. Pian kaikkiaan 144 maata sulki rajojaan. Rajojen sulkeminen kohdistui perusoikeuksina pidettyihin liikkumisen ja kokoontumisen vapauteen, mutta tämä ei juuri pandemian vakavuuden takia herättänyt soraääniä. Paraikaa päättäjät pohtivat eri maissa poikkeustilaan liittyvien rajoitusten purkamista ja kumoamisen taloudellisia, oikeudellisia ja epidemiologisia vaikutuksia.

Kriisitilanne ja etätyöskentely kotona on antanut hyvän syyn pohtia liikkumista yleisemminkin, myös eettisessä mielessä. Vuonna 2019 maailmassa tehtiin yli neljä miljardia lentomatkaa ja matkailijat ylittivät kansainvälisiä rajoja 1.5 miljardia kertaa. Monessa maassa puhutaan liikaturismista (over-tourism), suosikkikohteiden suoranaisesta tukkeutumisesta sesonkiaikoina ja paikallisten ahtaaksi käyvästä arkielämästä. Lamakaudet ja pandemiat ovat yleensä vähentäneet matkailijamääriä, mutta kasvu on jatkunut olojen elpymisen jälkeen. On arvioitu, että koronakriisin seurauksena lentäminen vähenisi ensimmäisen kerran sitten vuoden 2009.

Voidaan kysyä, onko nykyinen vahvasti kulutukselle perustuva elämänmuoto lisääntyvine loma- ym. matkoineen kestävällä pohjalla? Onko pandemian jälkeinen tulevaisuus matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden pudotuspelin jälkeen väljässä lähimatkailussa, kenties luonnon äärellä? Entä onko professorin välttämätöntä matkustaa vuosittain pitämään useita, tyypillisesti vain 20-45 minuutin esitelmiä eri puolille maailmaa, oli matkan maksaja sitten ulkomainen kutsuja tai kotimainen rahoittaja? Vähentävätkö etäyhteydet jatkossa kongressimatkoja ja voivatko ne silti edistää tiedontuotannossa tarpeellista ”liikettä” ja kohtaamisia?

Korona, kuten aiemmatkin pandemiat, on nostanut esiin ihmisen luontosuhteen ongelmia. Monet ekologit arvioivat, että globaali biodiversiteetin väheneminen ja elinympäristöjen kaventuminen tarjoaa suotuisia olosuhteita uusien virusten ja zoonoosien leviämiselle. Covid-19 voikin olla vasta alkua massapandemioille. Vaikka sekä kehittyneet että kehittyvät valtiot voivat olla niiden kohteena, riskit kohdistuvat silti eri tavoin eri maihin, ikä- ja sosiaaliluokkiin ja erilaissa työtehtävissä toimiviin ihmisiin. 

Vaikka koronakriisin yhteydessä nähdyt rajojen vahvistamiset ovat toivon mukaan tilapäisiä, monet kommentaattorit arvioivat kansallisvaltioiden tekevän nyt paluuta. Gideon Rachman nosti Financial Timesissa esille kolme seikkaa, joissa tämä ilmenee. Ensiksi, pandemiatilanteessa tukeudutaan valtioiden tarjoamiin rahoituksellisiin, organisatorisiin ja ”emotionaalisiin” vahvuuksiin (mm. identiteetti ja yhteisöllisyys), jotka globaaleilta instituutioilta puuttuvat. Toiseksi pandemia on osoittanut suojaus- ja testaustarvikkeiden globaalien hankinta/jakeluketjujen haavoittuvuuden ja omavaraisuuden lisääminen on noussut esille. Kolmas seikka liittyy protektionismiin ja rajojen kontrolliin. On puhuttu jopa lääkenationalismista ja geopolitiikasta suojaustarvikkeiden yhteydessä. Luetteloon voidaan vielä liittää neljäs piirre, poliittisen populismin ja etnonationalismin nousu. Tämä voi johtaa globaalien verkostojen ja kansainvälisen yhteistyön ylenkatsomiseen sekä haluun sulkea rajoja pysyvästi. Esimerkiksi Trumpin puhe ”kiinalaisesta viruksesta” on jo johtanut Yhdysvalloissa Aasian-amerikkalaiseen väestöön kohdistuviin rasistisiin puheisiin ja tekoihin. Geopolitiikan kaikuja on kuulunut myös suurvaltojen johtajien puheissa, joissa on yleistynyt militaristinen retoriikka: pandemia on näkymätön vihollinen, jotka vastaan käydään taistelua ja sotaa tai ollaan sotureina etulinjassa. Kiinnostava kysymys on, missä määrin puhe kohdistuu pandemiaan ja missä määrin johtajien itsensä tai oman valtion erityisyyden korostamiseen.

Entäpä tutkijan oma arkielämä ja liike korona-aikana? Suuri inspiraationlähde professorin työlleni on jo vuosia ollut vajaan 3 kilometrin aamuinen kävely metsän halki kampukselle ja illalla takaisin. Nyt kampus on suljettu. Tilalle on tullut iltaisin ’koronakävely’ puolison kanssa, jonka aikana me yliopiston etätyöläiset keskustelemme päivän tapahtumista. Kävelijöiden määrä kertoo, että liikkuminen on myös kriisiaikana tärkeää ihmisille. Silti monien vastaantulijoiden alta kulmien luodut katseet kertovat epävarmuudesta, jaetusta huolesta ja normaaliaikojen kaipuusta – mitä normaaliaika jatkossa tarkoittaneekin.

 

Anssi Paasi

Maantieteen professori

Oulun yliopisto