Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

10.5.2021

Häiriköt tutkijoiden kimpussa

Tutkimustietoa ja julkisuudessa esiintyviä tutkijoita kyseenalaistetaan yhä herkemmin. Tämä ei ole yllättävää, sillä tutkijat osallistuvat nykyään entistä näkyvämmin yhteiskunnalliseen keskusteluun. On ihan tervettä, että yhteiskunnallisten instituutioiden ja asiantuntijoiden auktoriteettia haastetaan. Kritiikkiä saa esittää, mutta tutkijoiden uhkailu, pelottelu ja maalittaminen ovat jotakin muuta. Sen tavoitteena on tutkijoiden vaientaminen ja itsesensuuri.

Joidenkin mielestä ongelmassa on kyse vain tutkijoiden herkkähipiäisyydestä: ei siedetä kritiikkiä ja sitä, että tiede on pudotettu jalustalta. Näinkin voi joskus olla, mutta kyse on kuitenkin paljon laajemmasta ilmiöstä.

Eri puolilla maailmaa on viimeisten kymmenen vuoden aikana voimistunut autoritaarinen populismi, joka näkee tieteen tekijät ”akateemisen eliitin” edustajina. Populistinen käyttövoimana on pelko yhteiskunnallisten muutosten nopeudesta ja perinteisten arvojen alasajosta. Sananvapaudesta on tullut uhka. Myös tieteestä ja tieteentekijöistä on tullut uhka, sillä onhan tiede merkittävä yhteiskunnallinen muutosvoima.

Autoritaarisen populistin viholliseksi kelpaavat erityisesti maahanmuutto, monikulttuurisuus, naisten oikeudet, seksuaalivähemmistöt ja ympäristönsuojelu. Silloin kun autoritaarinen populisti nousee valtaan – kuten esimerkiksi Unkarissa, Turkissa, Yhdysvalloissa tai Brasiliassa – tämä uhkaa myös tieteen vapautta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ympäristötutkijat perustivat Donald Trumpin kaudella Silencing Science Trackerin, johon kerättiin tietoa tutkimuksen ja tutkijoiden vaientamisesta.

Myös aivan viime aikoina autoritaariset johtajat ovat kiristäneet otettaan ja kaventaneet sananvapautta koronan varjolla. Intialainen talousnobelisti Amartya Sen onkin varoittanut autoritaarisuuden pandemiasta. 

Sama ilmiö näkyy selvästi myös meillä Suomessa, on näkynyt jo viimeiset 10 vuotta.  Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kyselyjen (2015, 2017 ja 2019) mukaan häiritsevä ja uhkaileva palaute on yleistynyt, ainakin poliittisesti sensitiivisten aiheiden parissa työskenteleviä tutkijoita kohtaan. Useimmiten häiritsevä palaute on suhteellisen lievää, kuten loukkaavia sanoja ja asiantuntemuksen vähättelyä. Mutta ajoittain se on myös esiintymistilanteiden häiriköintiä, sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa trollausta, uhkailua ja perättömiä ilmiantoja. Uhkailu näyttää kohdistuvan erityisesti naispuolisiin tutkijoihin ja tämä kertoo paljon siitä, keitä uhkailijat ja häiriköt ovat.

Arkaluontoiset ja torjuntaa herättävät tutkimusaiheet ovat samoja, joista myös toimittajia ja kirjailijoita uhkaillaan, mustamaalataan ja trollataan: maahanmuutto, historialliset tabut, sukupuoli ja seksuaalisuus, samoin jotkut ympäristönsuojeluun ja terveyteen liittyvät aiheet.

Kyselyt ovat osoittaneet myös, että yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ei ole aina  varauduttu tällaisiin tilanteisiin. Usein tutkijat eivät ole osanneet pyytää apua tai saaneet sitä organisaatioiltaan, vaan jääneet yksin ongelmien kanssa. Onneksi tilanne on tässä suhteessa parantunut viime aikoina. Yliopistot ovat laatineet ohjeita ja suunnitelmia häiriköinnin varalle. Mutta paljon on vielä tekemistä. On tärkeää, että työnantajat ja kollegat puolustavat häiriköinnin kohteeksi joutuneita.

Ongelma koskee viime kädessä myös tieteen vapautta. Uhkailun ja häiriköinnin tavoitteena on sananvapauttaan käyttävän tutkijan pelottelu ja vaientaminen. Jos tutkija häiriköinnin jälkeen päättää vaihtaa tutkimusaihetta, kyse ei ole pelkästään sananvapaudesta vaan myös tieteen vapaudesta. 

Autoritaarinen populismi ei suinkaan ole ainoa uhka sananvapaudelle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle. Keskustelun ilmapiiri, varsinkin sosiaalisessa mediassa, on koventunut. Ihmiset jakautuneet omiin kuppikuntiin, heimoihin ja somekupliin. Niissä puolustetaan samanmielisiä ja uhkaillaan tai parjataan toisia. Esimerkiksi joistakin terveyteen liittyvistä asioista näyttää tulleen joillekin ikään kuin uusi uskonto. Karismaattiset johtajat vetävät omia lahkojaan, joissa kriittistä keskustelua ei suvaita. Eri tavoin ajattelevia solvataan sumeilematta.

3.5. vietettiin taas kansainvälistä sananvapauden päivää. Osallistuin yhteen juhlapäivän seminaareista, jossa puhuttiin lehdistönvapaudesta ja tutkijoiden sananvapaudesta. Seminaarin innostama häiriköinti osoitti, että ongelma ei ole kadonnut minnekään. Seminaarin striimiin oli ”yllättäen” ilmaantunut epätavallisen paljon alapeukkuja. Lähteeksi paljastui eräs tunnettu provokaattori, joka myöhemmin julkaisi omalla videokanavallaan otteita striimistä ja kommentoi sitä nelituntisessa showssaan seuraajilleen. Kommentointi keskittyi seminaarin esiintyjien ulkonäön ja mielipiteiden solvaamiseen.

Häiriköiden tavoite on tutkijoiden vaientaminen. Tutkijoiden ja tieteen organisaatioiden täytyy pitää huolta siitä, että tämä tavoite ei toteudu. Jos tutkijat  vetäytyvät keskustelusta, julkisuuden pelikentän valtaavat muut. Sananvapauttaan käyttävän tutkijan ei tarvitse miellyttää kaikkia.

Esa Väliverronen on viestinnän professori Helsingin yliopistossa