Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

Jaana Hallamaa

Sosiaalietiikan professori, Helsingin yliopisto. Professoriliiton valtuuston puheenjohtaja 2019-

7.12.2022

Oikeissa töissä?

Somessa sattui silmään viestiketju, jossa monella alalla aktiivinen vaikuttaja toi esiin harminsa: lehtiartikkelissa hänet oli esitelty someinfluensserina. Hänen työstään merkittävän järjestön johdossa tai hänen suorittamastaan tohtorintutkinnosta jutussa ei mainittu mitään.

Postauksen alle kertyi myötätuntoisia ja toimittajien laiskuutta päivitteleviä kommentteja. Pian sympatian ilmaisut korvautuivat kuitenkin sävyltään toisenlaisilla reaktioilla: Mitä vikaa influenssereissa? Kuka luulet olevasi? Oletko koskaan ollut missään oikeissa töissä?

Ei-tieteellisen kyselyn mukaan suomalaiset pitävät oikeina töinä sitä, mitä sairaanhoitajat, lääkärit, siivoojat ja opettajat tekevät. Myös poliisi ja palomies tekevät oikeaa työtä. Oikea työ näyttää kyselyn valossa olevan suoraa toimintaa muiden hyväksi.

Suomi24-keskustelualustalla oikean työn kriteerinä ei pidetä toiminnan myönteisiä seurauksia sen kohteen kannalta, vaan arviointiperusteena käytetään työn vaikutusta sen tekijään. Kirjoittajien mielestä ruumiillinen rasitus on keskeistä, koska ”p:kaa osaa jokainen jauhaa ja palkkaa nostaa,” kun taas ”oikea työ on sellaista, jossa tulee hiki pintaan ja v:ttaa.”

Pysyttelen pelkurimaisesti poissa somekeskusteluista, joissa minulta voitaisiin tiukata tekemisieni hyödyllisyyttä. Live-kohtaamisissa kysymys voi sen sijaan päästä yllättämään. Sattumalta tapaamani entinen opiskelutoveri kertoili elämästään ja töksäytti sitten – kaiketi kohteliaan vastavuoroisuuden velvoittamana – olenko minä koskaan ollut missään oikeissa töissä.

Oikeiden töiden puheeksi ottaminen on letkauttelua pahimmillaan. Tavoitteena ei näytä olevan keskustella eri tehtävien merkityksestä yhteiskunnan kannalta vaan mitätöidä keskustelukumppani, kun tämän työn luonne ja tehtävät eivät ole välittömästi ilmeisiä. Termi ’oikea työ’ on kuitenkin kiinnostava, koska se saa pohtimaan, mitä teemme me, joiden ei uskota tekevän oikeaa työtä.

Onko niin, ettemme tee työtä lainkaan vai onko pikemminkin niin, että tekemämme työ on väärää, viallista, kunnotonta tai epätodellista? Jos ei-oikea työ kuitenkin rasittaa (ja ehkä jopa v:ttaa) tekijäänsä, mutta ei saa hikeä tämän pintaan, voisiko tilanteen korjata lisäämällä tekemiseen jonkin fyysisesti rasittavan elementin? Tämä ratkaisu ei kuitenkaan korjaa tilannetta, jos työ on kunnotonta sen vuoksi, että siihen kuuluu elementtejä, jotka voidaan leimata p:n jauhamiseksi.

Ei-oikeat työt näyttävät olevan sellaisia, joissa työntekijä saa itse määritellä ja valita tehtäviään. Tämä käsitys paistaa läpi siinä, kuinka yliopiston opetus- ja tutkimustehtäviin suhtaudutaan. Vaatimuksena on, että professorit opettavat yhä enemmän: avoimessa yliopistossa, täydennyskoulutuksessa, koulutusviennin osana, kesällä, verkossa. Siitä on hyötyä muille, koituuhan opettaminen välittömästi muiden hyväksi ja on siksi oikeaa työtä. Sitä vastoin julkinen valta ja yliopistojen johto eivät vaadi, että tutkimusta olisi harjoitettava enemmän ja että sen resurssit olisi siksi turvattava. Tutkiminen on päinvastoin jotain professorien omaa, jota me voimme tehdä, jos onnistumme saamaan sille ulkopuolista rahoitusta.

Oikeat työt näyttävät olevan myös jotain sellaista, joissa yksittäisen työntekijän panos voidaan tunnistaa ja erottaa muista ja joissa myönteiset vaikutukset ovat välittömät. Yliopistotyön kaltaisissa ei-oikeissa töissä vaikutukset näkyvät yleensä vasta aikojen perästä, ja niitä on usein mahdotonta lukea jonkun yksittäisen ihmisen ansioksi. Kaikki tutkimustyö rakentuu aiempien tutkijoiden työn varaan, eikä kenenkään työ edisty ilman tukeutumista kollegoiden työhön. Yksilösuorituksetkin ovat mahdollisia vain sen ansiosta, että lukemattomat muut ihmiset tekevät omaa työtään.

Jaana Tähtinen 07.12.2022
Hyvin sanottu ja niin totta: ”Tutkiminen on päinvastoin jotain professorien omaa, jota me voimme tehdä, jos onnistumme saamaan sille ulkopuolista rahoitusta.” Tieteenalojen kehittäminen on siis ulkopuolisen rahoituksen ja/tai oman vapaa-ajan vähentämisen varassa. Kuitenkin osa yliopiston eli työnantajan rahoituksesta tulee tutkimuksesta. Ansaintamalli lähenee tiedelehtien kustantajien nerokasta mallia: paljon ilmaistyötä, jonka tuloksista samat työn tekijät vielä välillisesti maksavat.

Tommi Sottinen 08.12.2022
Oikeisiin töihin liittyy taannoinen professoriblogi-kirjoitukseni häränpaskahommista:

https://blogi.professoriliitto.fi/tommi-sottinen/haranpaskahommia/

Professorin työ ei ehkä ole oikeata työtä siinä mielessä, että hiki ei virtaa ja lihakset eivät kipeydy, mutta toisaalta ei professorin työ ole häränpaskahommaakaan siinä mielessä, sillä työ koetaan tärkeäksi.