Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

19.8.2019

Kesämuistoja

Monet yliopistolaiset odottavat kesää saadakseen tehdä rauhassa työtä. Häiriötöntä aikaa keskittyä tutkimukseen on tarjolla entistä vähemmän, kun opintosuoritusten arviointi ja arvostelu ja kokoukset jatkuvat juhannukseen ja uuden lukuvuoden valmistelu on aloitettava heti elokuun alussa.

Myös opiskelu virkistää. Pari kesää kului saksaa opiskellen. Saksalaiset osaavat järjestää intensiivikursseja! On kiinnostavaa olla välillä oppilaan paikalla etenkin, kun opiskelutovereissa on kaikenikäisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa. Yhden loma-ajan vietin Yhdysvalloissa Cornell Universityn monitieteisessä School of Criticism and Theory ˗kesäkoulussa. Sen osanottajat oli valittu hakemusten perusteella väitöskirjantekijöistä ja yliopistojen opettajista. Kuuden viikon intensiivisen opiskelun ohessa ehti tutustua eri alojen tutkijoihin ja jakaa kokemuksia paitsi elämästä ja maailmanmenosta myös yliopiston arjesta.

Cornell Universityn suurenmoisella, ihanan maiseman keskelle rakennetulla kampuksella huomiota kiinnittivät peribrittiläiseen college-tyyliin rakennetut – mutta esikuviaan paljon suuremmat – rakennukset mutta myös se, että jokainen silta ja ylikulkutie oli suojattu erilaisilla kiipeämistä ja putoamista estävillä verkoilla. Ilmoitustauluilla, seinissä, ovissa, vessoissa, joka paikassa oli tarroja: ”Älä tee itsemurhaa! Apua on tarjolla. Soita tähän numeroon.”

Yliopisto-opiskelijoiden itsemurhaluvut ovat olleet erityisen korkeat Cornellissa. Syyksi on arvioitu, että monille itseään huippulahjakkaana pitävälle opiskelijalle on suuri järkytys, että paikka Ivy League ˗yliopistoksi luokitellussa Cornellissa ei takaa loistavaa tulevaisuutta. Oman lahjakkuuden hohto himmenee, kun kaikki muutkin ovat loistavia ja vaikka Cornell on maailman parhaita yliopistoja, muut Ivy League ˗yliopistot on erilaisissa listauksissa määritelty sitäkin paremmiksi.

Yhdysvaltalaiset yliopisto-opettajat ovat jo vuosia eläneet niiden ehtojen alaisina, joita Suomeen ollaan vasta istuttamassa. Keskusteluissa kävi ilmi, että tenure track ˗järjestelmän menestyspaineisiin oli monessa yliopistossa liitetty opiskelijoiden palautteena antama pisteytys jokaisen opettajan jokaisesta kurssista. Opiskelijoiden arviot ja sanalliset kommentit voitiin myös julkaista verkossa. Työnantaja käytti näin saatua ranking-listausta kriteerinä opettajan ammatillista tulevaisuutta arvioidessaan.

Yhdeksi akateemisen etiikan polttavaksi kysymykseksi muodostui tässä järjestelmässä se, että opiskelijat kiristivät opettajilta parempia arvosanoja, kuin heidän suoriutumisensa olisi oikeuttanut. Viesti välitettiin joko hienovaraisesti vihjaamalla tai suorasanaisemmin uhkaamalla: opetuksesta annettavaan kurssipalautteeseen voi tulla surkeat pisteet ilman suotuisaa arvostelua. Hyviä arvosanoja vaativilla oli tarjota kumpaakin osapuolta hyödyttävä diili: kiitettävä arvosana turvaisi opiskelijan tulevaisuuden ja auttaisi opettajaa etenemään professuuriin johtavalla vakinaistamispolulla.

Kysyin akateemista suoraselkäisyyttä uhkaavaa dilemmaa pohtivilta, eikö yliopistokoulutuksen saaneen asiantuntijan pitäisi opintojensa kuluessa oppia kohtaamaan myös pettymyksiä ja käsittelemään epäonnistumisia. Kuinka mihinkään vastuulliseen tehtävään voidaan rekrytoida ketään, joka ei pysty liittämään epäonnistumisen mahdollisuutta minäkuvaansa eikä ole kokenut, kuinka virheistä ja vastoinkäymisistä voi oppia? Hyvä pointti, minulle sanottiin. Kukaan ei vain koskaan kuulemma ollut tullut esittäneeksi asiaa tuolta kannalta.

Välineellisen ajattelun suoraviivaisuus houkuttaa luomaan toiminnanohjausmekanismeja, joiden avulla tulokset ajatellaan voitavan varmistaa. Laatu puretaan numeerisiksi suureiksi, joiden avulla hyvyyttä ajatellaan voitavan järjestää parhaudeksi. Näin saadaan sitä, mitä tilataan. Se, mitä varten yliopisto on, voi samalla muuttua sivuseikaksi.