Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

16.2.2015

Laatua säätelyllä?

Viime vuoden loppupuolella Tieto-Finlandia-palkinnon voittanut historioitsija Mirkka Lappalainen kuvaa kiitetyssä teoksessaan Pohjolan leijona. Kustaa II Adolf ja Suomi 1611-1632 vuosikymmeniä, jotka edelsivät yliopiston perustamista Turkuun. Topeliuksen Välskärin kertomukset ovat iskostaneet suomalaisten mieliin kuvan Kustaa Adolfista soturikuninkaana, mutta Lappalainen osoittaa, että Ruotsista alkoi muodostua hänen hallituskaudellaan merkittävä eurooppalainen valtio maa-alan laajuutta tärkeämmässä merkityksessä.

Oikeuslaitoksen kehittäminen ja lakeihin perustuvien oikeuskäytäntöjen ulottaminen kaikkialle valtakuntaan loivat perustan, jolle nykyaikainen oikeusvaltio ja kansalaisyhteiskunta vähitellen rakentuivat. Aateliston ja kirkon valta ja oman käden oikeuteen perustuva metsien laki korvattiin vähitellen yhtenäisellä lainsäädännöllä ja sen toteutumista valvovalla oikeus- ja virkakoneistolla.

Suomalaiseen itseruoskintaan kuuluu, että instituutioiden toimintaa luonnehditaan tämän tästä hallintoalamaisuuden toteuttamiseksi. Monien vaikeuksien syynä pidetään pikkutarkkaa pitäytymistä byrokraattisiin määräyksiin. EU-määräysten tunnollisesta noudattamisesta toisinaan koituvien ongelmien katsotaan johtuvan meihin iskostuneesta kirjaimentarkasta lainkuuliaisuudesta. Tilalle on toivottu joustavampaa suhtautumista normeihin ja säädösten rennompaa tulkintaa, joka mahdollistaisi laajemman harkinnanvaran ja yksilölliset poikkeukset.

Leväperäinen suhtautuminen sääntöihin on usein yhteydessä korruptioon ja mielivaltaan. Määräyksiin pitäytymisestä koituva jäykkyys on pieni hinta verrattuna yhteiskunnan keskeisten instituutioiden rämettymiseen, joka vapaudesta tulkita normeja oman mielen mukaan seuraa. Yhteiset säännöt lisäävät ennakoitavuutta ja luovat turvaa. Niiden avulla voidaan vähentää lähtökohtien tuottamaan eriarvoisuutta. Määräyksillä luodaan laatua, kun säädetään, mitä kunkin kuuluu palveluina tai etuuksina saada.

Normien varaan rakentuva yhteiskunta voi johtaa ajattelemaan, että ongelma kuin ongelma voidaan ratkaista säätämällä oikea menettelytapa. Näin ajatteli varmaan myös ensimmäisen vuoden opiskelija, joka kysyi etiikan luennolla, miksei voi yksinkertaisesta säätää lakia, joka pakottaa kaikki noudattamaan moraalia.

Säännöksiin perustuvaa laatuajattelua on tuotu yliopistoihinkin. Opetusta ja ohjausta pyritään yhdenmukaistamaan erilaisin määräyksin. On laadittu allekirjoituksin vahvistettavia ohjausasiakirjoja ja hahmoteltu erilaisten opetustehtävien vaativuutta kuvaavia mittareita. Tutkintojen sisältöä ja opintojaksojen koostumista halutaan säädellä yksityiskohtaisin taito- ja osaamistavoittein. Tutkimuksen määrään ja laatuun pyritään vaikuttamaan pisteytyksin ja työsuunnitelmin.

Onnistunut toiminta tuottaa seurauksinaan päämääränä tavoitellun asiantilan. Toiminnalla on toivottujen vaikutusten lisäksi lähes aina myös sivuvaikutuksia, joista osa voi olla alkuperäisen tavoitteen vastaisia. Ohjausmekanismeilla voidaan luoda ennakoitavuutta ja standardoida toimintaa. Normittaminen liittää toimintaan pakon elementtejä. Vapaudelle, luovuudelle ja ennakoimattomuudelle jää silloin vähemmän tilaa. Kun yliopistoa pyritään ohjaamaan pääasiassa sääntöjen avulla, tutkimisen ja opettamisen autonomia kaventuu.

Pohjoismaisen oikeusvaltio- ja kansalaisyhteiskuntaperinteen luomiseksi tarvittiin yhtenäistä lainsäädäntöä. Ainakin yhtä tärkeä osa nykyisen hyvinvointimme luomisessa on kuitenkin ollut – erityisesti yliopistoissa –  koulutetuilla  virkamiehillä, jotka ovat tiedoillaan ja taidoillaan palvelleet ihmisiä, joiden parhaaksi yhteiskunnan eri instituutiot on luotu. Tehtävään sitoutuminen ei ole perustunut pakon sävyttämiin normeihin vaan sisäiseen motivaatioon ja haluun edistää yhteistä hyvää.