Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

21.9.2015

Tuottavuusloikkaamassa

Yhteiskuntasopimusta ei solmittu ainakaan Sipilän hallituksen ehdottamalla tavalla, ja hallitus ilmoitti toteuttavansa talouden tervehdyttämistoimet lainsäädännön keinoin. Ammattijärjestöt vastasivat järjestämällä toimintapäivän 18.9.2015. Se, lähentyvätkö työmarkkinaosapuolten kannat ja millaisia päätöksiä hallitus tekee, on vielä epäselvää.

Vaikka kansantaloudellisen tuottavuusloikkauksen kulunjako ei ole selvillä, koulutukseen kohdistuvat leikkaukset näyttävät varmoilta. Yliopistojen määrärahojen merkittävä väheneminen on jo johtanut ilmoitukseen yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta Helsingin yliopistossa. Henkilöstön vähennystarve on viiden vuoden kuluessa 1200 ihmistä, 15% henkilökunnasta. YT-neuvottelujen ennakoidaan alkavan pian myös muissa yliopistoissa.

Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden merkeissä pidetyissä yliopiston avajaisissa 31.8.2015 puhunut pääministeri Juha Sipilä kommentoi yliopistolaisten kritisoimia määrärahasupistuksia sanomalla tietävänsä omasta kokemuksestaan, että juuri niukkuus innostaa uusien ratkaisujen etsimiseen ja luovuuteen. Joitakin yliopistolaisia niukkuus on innostanut luovaan henkilökohtaiseen ratkaisuun siirtyä ulkomaille. Moni niistä, jotka ovat aiemmin suunnitelleet tekevänsä työtään niin pitkään kuin mahdollista, ovat alkaneet pohtia eläkkeelle jäämisen aikaistamista. Ne, joilla on työvuosia jäljellä, pohtivat uudella tavalla suhdetta työnantajaan: olemmeko yliopistoyhteisön jäseniä vai koulutus- ja kehittämisorganisaation työntekijöitä, joiden työpanoksen arvoa voidaan arvioida ennen muuta määrällisin mittarein.

Yliopistoissa on viime vuosina pyritty selviämään vaikeuksista toimilla, joita kutsutaan orwellilaisen uuskieleltä kalskahtavasti rakenteelliseksi kehittämiseksi. Organisaatiouudistusten on määrä ratkaista niin tutkimuksen kuin opetuksenkin haasteet. Silloin kun yksiköitä ei yhdistellä ja sulauteta toisiinsa, myllätään tutkintoja. Toiminta näyttää noudattavan muussakin historiassa tyypillistä aaltoliikettä. Sen jälkeen, kun tulin opiskelijaksi Helsingin yliopistoon 1970-luvun lopussa, suuret tiedekunnat hajotettiin ensin pienemmiksi ja jaettiin edelleen laitoksiksi. Sittemmin näin luodut pienet yksiköt on lakkautettu, ja seuraavaksi ryhdytään jälleen yhdistämään tiedekuntia jättiläisiksi. Jokaista muutosta perustellaan samoilla argumenteilla: tehostetaan ja haetaan säästöjä, tuetaan tieteidenvälisyyttä ja parannetaan opetuksen laatua.

Yliopistolaitos on historiansa aikana toiminut myös niukkojen resurssien varassa. Vähät varat eivät automaattisesti tuota uusia innovaatioita eivätkä innosta luovuuteen. Määrärahojen vähentäminen heikentää vääjäämättä yliopistojen edellytyksiä hoitaa laadukkaasti perustehtäviään. Voidaanko rahallisten panostusten vaikutuksia kompensoida tai lieventää rakenteellisella kehittämisellä, muodostamalla suuria yksiköitä ja keskittämällä? Organisaatiouudistukset ja tutkintorakenteiden muuttaminen edellyttävät mittavaa työpanosta opetus- ja tutkimushenkilöstöltä. Niihin käytetty aika on vääjäämättä pois etenkin tutkimuksesta. Tätä työaikasijoitusta on vaikea mieltää tuottavuusloikaksi.

On huonoja organisaatiojärjestelyitä, jotka heikentävät toiminnan ehtoja. Yliopistotyön laatu ei kuitenkaan perustu hallintorakenteeseen. Akateemisen tutkimuksen perusta on tieteenaloissa ja niiden historiallisesti karttuneessa tutkimus- ja osaamispääomassa. Tieteenaloista puhutaan nykyään lähinnä kehitystä hidastavina menneisyyden jäänteinä. Näkökulma on yksipuolinen ja sivuuttaa tieteenalojen edustaman sisällön, josta tutkimus ja innovaatiot kumpuavat. Tieteenaloista ja niiden sisällöstä nousee myös toinen yliopiston keskeisestä pääomasta: yliopistolaisten motivaatio ja sitoutuminen tutkimukseen ja opettamiseen.

Yliopisto voi osallistua tuottavuusloikan tekemiseen. Se ei kuitenkaan perustu rakenteelliseen kehittämiseen, hallinnon keskittämiseen eikä tutkintojen jatkuvaan muuttamiseen vaan mahdollisuuteen keskittyä toimintaan, jota varten yliopisto on olemassa. Sen varassa yliopistoyhteisön jäsenet jaksavat ponnistella, nähdä vaivaa ja tuntea intohimoa myös taloudellisesti ankeina aikoina.

Pekka Pihlanto 21.09.2015
Tosiaan, Sipilän puhe niukkuuden luovuutta lisäävästä vaikutuksesta on pötypuhetta. Jos se pitäisi paikkaansa, Kreikassa kukoistaisi nyt ennen näkemätön luovuus - ehkä näin onkin veronkierron sektorilla.

Samoin Suomessa pitäisi Sipilän teesin mukaan olla käynnissä oikea luovuusbumi. Toistaiseksi ei ole näkynyt.