Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

2.2.2014

Työvälineitä arvioimassa

Eri tieteenaloilla on käytössä erilaisia työvälineitä ja apuneuvoja. Kokeellisessa tieteessä laitteet ja välineet sekä niiden jatkuva kehittäminen ovat luovuttamaton osa tieteen edistämistä ja edistymistä. Ihmistieteissä on perinteisesti tultu toimeen kynällä ja paperilla, mutta tietotekniikka on parissa vuosikymmenessä mullistanut myös humanistin elämän. Tekstinkäsittelylaitteet, sähköiset arkistot, tietokannat ja hakuohjelmat ovat nykyään kaikkien yliopistotutkijoiden työkaluja, joista kukaan ei halua luopua.

Oman alan tietokoneohjelmien lisäksi yliopistolaisten pitää osata hallita myös monia työnantajan tietojärjestelmiä. On täytettävä tietoja matka-, laskutus-, työajansuunnittelu- ja seurantaohjelmiin, opetusohjelma- ja opintosuoritusrekisteriin sekä julkaisujen ja muiden aktiviteettien raportointijärjestelmiin.

Epävirallisessa työkirjanpidossa olen lajitellut tehtävät mieluisiin ja epämieluisiin. Raportointi- ja kirjausjärjestelmien käyttäminen kuuluu lähes poikkeuksetta epämieluisien tehtävien ryhmään. Luokitteluperusteena ei niinkään ole tehtäviin käytetty aika kuin niiden parissa lähes poikkeuksetta kokemani turhautuminen. Mikä valikkojen tarjoamista vaihtoehdoista, joista mikään ei kuvaa työni todellisuutta, minun olisi valittava? Miksi ohjelma ei hyväksy merkitsemääni päivämäärää? Mihin tallentamani tiedot (taas) katosivat? Miksi samat perustiedot on täytettävä yhä uudelleen samaan järjestelmään? Yhden järjestelmän kanssa tutuksi tuleminen ei yleensä auta selviämään toisesta, koska jokainen on rakennettu eri logiikalla.

Joitakin vuosia sitten yliopistoihin luotiin palvelukeskukset. Niiden pystyttämistä perusteltiin osaamisen tiivistämisellä: eriyttämällä ja keskittämällä palvelut kuhunkin hallinnonalaan erikoistunut ja osaava henkilökunta pystyy huolehtimaan yliopiston toiminnoista aiempaa tehokkaammin. Osastoilta ja laitoksilta katosivat toimisto- ja osastosihteerit, ja heistä tehtiin palvelukeskusten tai hallinnon henkilökuntaa. Uudistuksen perusteluissa en ole nähnyt tarkasteltavan asiaa yliopiston opettajien ja tutkijoiden näkökulmasta. Kun lähituki on poissa, jokainen joutuu itse perehtymään moniin eri järjestelmiin ja opettelemaan niiden vaatimat raportointikäytännöt. Kun eri ohjelmien kanssa on tekemisissä vain satunnaisesti, niiden käyttöön ei muodostu aikaa säästävää rutiinia.

Hallinnon järjestelmätyökalut eivät ole tehtävieni kannalta keskeisiä. Työvälineuudistus on kuin varkain ulottunut kuitenkin myös perustyökaluihin. Yksikköni vastikään uudistetuissa luentosaleissa on taulut, joille voi heijastaa virtuaalidioja tai tekstinkäsittelyohjelmalla laadittua tekstiä. Dioihin voi tehdä merkintöjä ja taululla näkyvään sivuun voi kirjoittaa musteettomalla kynällä piirrosohjelmaa käyttämällä. Piirrosohjelma on kuitenkin niin kömpelö, että jopa yksinkertaisen kaavion tekeminen on ylivoimaista.

Olenko edistyksen vihollinen? Ilmentääkö asenteeni henkistä jäykkyyttä, joka ei sovi yliopistoon? Voi minussa olla noitakin vikoja. Ajattelen kuitenkin, että turhautumiseni nousee yliopistolaisten keskuudessa yleistyvästä kokemuksesta: kaikki työvälineet, joita joudumme käyttämään, eivät ole varsinaisen työmme kannalta keskeisiä eivätkä aina edes kovin tarpeellisia. Ne edustavat prosesseja, joiden hoitamiseen kuluu yhä enemmän tutkijoiden ja opettajien aikaa mutta joiden hyöty perustyön kannalta ei ole selvä. Epätarkoituksenmukaiset työvälineet ja ‐järjestelmät vaikeuttavat päämäärien saavuttamista, heikentävät työhön sitoutumista ja vähentävät motivaatiota.

Juhani Lehto 02.02.2014
Jos joskus näkisi, että Professoriliitto käyttää järjestövoimaansa ja arvovaltaansa edes jonkin turhan hallintokäytännön ja siihen liittyvän huonosti toimivan ohjelmiston poistamiseksi meidän niskasta. Jos esim aloitettaisiin "henkilökohtaisista työsuunnitelmista" ja "työajan kohdentamisesta". Molemmathan ovat silkkaa valehtelemista vailla yhtymäkohtaa todellisiin työaikoihin ja hankkimamme projektirahan eikä työajan kohdentamista!

Kaarle Hämeri 02.02.2014
Liitolla varmaankin tarkoitetaan hallitusta ja erityisesti liiton johtoa. Mukana olleena totean, että suurin piirtein kaikki liitossa ovat samaa mieltä. Olemme järjestelmällisesti pyrkineet estämään kaikki yritykset lisätä turhaa byrokratiaa ja erityisesti olemme vastustaneet kaiken työajan seuraamisen ja kohdentamisen pyrkimyksiä. Mielestäni liitto on onnistunut kohtuullisesti, mutta tiedämme hyvin, että eri puolilla yliopistokenttää erilaiset kohdentamisjärjestelmät ja -suunnitelmat otetaan liian tosissaan ja niihin edellytetään laitettavan tietoja kohtuuttoman yksityiskohtaisesti - ja tosiaan vaikka kunnollista todellisuuspohjaa.

Voisin jatkaa yksityiskohdilla, mutta totean vain olevani täysin samaa mieltä Lehdon kanssa ja vakuutan liiton pyrkivän juuri tuohon suuntaan. Kannustan myös kaikkia jäseniä olemaan aktiivisesti mukana ja tuomaan äänensä kuuluviin esimerkiksi osaston tilaisuuksien kautta.

Raija Pyykkö 03.02.2014
Jaana, kiitos kirjoituksestasi. Tukipalveluiden keskittäminen (ja eriyttäminen) on professoreilta tulleen palautteen mukaan tuonut professorin työhön tehtäviä, jotka vievät suhteettoman paljon aikaa opetuksesta ja tutkimuksesta.

Luin juuri mielenkiinnolla Tuomo Alasoinin, Anu Järvensivun ja Jorma Mäkitalon visioita työelämästä vuonna 2030. He tuovat esille, että Suomeen erityisesti 1990-luvulta alkaen levinneiden rationaalisten oppien (esim. toimintojen ulkoistamisen ja organisatorisen keventämisen) jäljet ovat tänä päivänä näkyvissä suomalaisissa työorganisaatioissa. ”2010-luvulla yhä useammalla työpaikalla joudutaan pohtimaan, kannattaako työtä organisoida siten, että esimerkiksi huippuasiantuntijoiden tehtäväkuviin liitetään jatkuvasti erilaisia apu- ja tukitehtäviä, jotka ovat omiaan lisäämään turhautumista ja virheriskiä.” Kirjoittajien mielestä jatkuva kiire ja ajan käyttäminen apu- ja tukitehtäviin eivät ole omiaan parantamaan innovatiivisuutta.

Yliopistoissa – jos jossakin – työntekijöiden innovatiivisuudelle tulisi antaa kaikki tuki!

Linkki mainitsemaani julkaisuun: http://www.tem.fi/files/33103/TEMrap_14_2012.pdf