Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.
11.9.2018Uusavuttoman tunnustuksia
Aikuisuuden kynnyksellä olevan sukupolven osaamattomuutta oli joitakin vuosia sitten tapana päivitellä kuvaamalla nuorisoa uusavuttomaksi. Luonnehdintaan kuuluu käsitys, että uusavuttomat eivät selviä arkipäivän perustehtävistä. Heiltä puuttuvat taidot, jotka jokainen vielä hetki sitten hallitsi ja joiden omaksumista on pidetty itsestäänselvyytenä. Uusavuttomuus uhkaa johtaa syrjäytymiseen ja kelkasta putoamiseen.
Aloitin 30. työvuoden yliopiston palveluksessa. Vilkaisu menneeseen saa ajattelemaan, että olen urani aikana oppinut yhtä ja toista tavalla, jota voi kutsua asiantuntemuksen karttumiseksi ja syventymiseksi. Uuden lukuvuoden alussa mieleeni hiipii kuitenkin myös häpeään häivähtävä huomio: minusta on tullut työssäni uusavuton.
En osaa vastata opiskelijoiden kysymyksiin eri tutkintojärjestelmiin kuuluvien opintojen yhdistämisestä ja korvaavuuksista. Vastauksen antamista hillitsee kokemus, että siitä ja tästä on annettu määräys tai tehty linjaus, joka on jäänyt minulta huomaamatta, jota en ole ymmärtänyt tai jonka olen unohtanut. Neuvon antamista vaikeuttaa myös se, että tutkintojen rakenteet ja sisällöt ovat viime vuosina muuttuneet yhä kiihtyvällä nopeudella. Kohdalleni tulleen kahdeksannen – vai kymmenennen? – tutkinnonuudistuksen jälkeen motivaationi opetella säädösten yksityiskohtia on heikentynyt lähes olemattomiin. Arvaan, että nurkan takana on uusi mullistus, jolla on määrä ratkaista opiskelijoiden työelämävalmiuksissa, kansainvälistymisessä, tietotekniikkataidoissa, konstruktivistisessa tiedonhankintaosaamisessa tai jossain muussa sellaisessa havaitut puutteet.
Avattuani tutkimushakemuksen rahoituskaavakkeet näin heti, että nyt tarvitaan taloushallinnon apua. Yliopiston palveluhakemiston selattuani olin edelleen ymmälläni. Kävin läpi palvelukeskuksen lähettämät sähköpostit, ei osumaa. Ystävällinen työtoveri ehdotti kolmea nimeä. Vaikka mikään niistä ei ollut oikea, sain viimein käsiini oikean ihmisen ja ongelmani ratkesivat.
Minkä tahansa raportin lähettäminen ja selvityksen tekeminen tuovat vääjäämättä mieleen, että jokin menee taas pieleen, eikä vastaa vallitsevia käytäntöjä ja voimassa olevia säännöksiä. Ajattelen lämmöllä pitkäaikaista työtoveria, taitavaa ja osaavaa osastosihteeriä, jonka avulla asia kuin asia selvisi nopeasti ja jonka kanssa yhdessä ratkoimme ongelmia, joita harvemmin eteen tulevat asiat loivat.
Palvelukeskusuudistuksen jälkeen, kun prosessit on virtaviivaistettu ja palvelukokemukset yhdenmukaistettu en enää tunne sen paremmin menettelytapoja kuin ihmisiäkään. En hahmota organisaatiota enkä asioimispolkuja, jotka tuntuvat jatkuvasti hakevan muotoa.
Yritän pitää avun- ja tuentarpeeni mahdollisimman pienenä. Häpeää, jota vieraantumiseni oman työn perusedellytysten heikentymisestä tuottaa, yritän lievittää miettimällä taitoja, joita palvelukeskusuudistus kehittää. Olen tullut kärsivällisemmäksi ja suurpiirteisemmäksi. Annan aiempaa enemmän vastuuta opiskelijoille. Tunnen uudenlaista yhteenkuuluvuutta työtovereihin, kun yhdessä keräännymme tulostimen ääreen pohtimaan sen antamia virheilmoituksia.
Jaana Hallamaa
Sosiaalietiikan professori, Helsingin yliopisto. Professoriliiton valtuuston puheenjohtaja 2019-
Kirjoitukset
Perusarvoja puolustamassa 0Suuntia ja suunnitelmia 0Pisteitä ja mittareita 0Yliopistoautonomiaa 2Vapaaehtoistyötä, kansalaistoimintaa ja harrastushommia 1Muut kirjoittajat
Yhteisiä ponnisteluja tieteen hyväksi Raija PyykköSopimuksen jälkeen Tarja NiemeläNo time to think (*) 1Howy JacobsMentorointia professoripolulle? Jopi NymanProfessorer: Blicka bakåt och se framåt! Erik BonsdorffPitäisikö aivovuodosta huolestua? Karl-Erik MichelsenNuoren tutkijan asialla Päivi PahtaKun tietoa todella tarvitaan – osaamisen huoltovarmuus Markus OlinGeopolitiikan synkkä paluu 1Anssi PaasiMitä yliopistojen tästä lukuvuodesta jää historiaan? Koronakriisi ja professorin työMitä ovat ’oikeat’, historialliset rajat? Jussi VälimaaLähellä etänä Elina Andersson-FinneKun mikään ei riitä Kristiina BrunilaTerveisiä budjettiriiheen Eeva MoilanenTukea ukrainalaisille tieteentekijöille Juhani KnuutiSuunnitelmat täytäntöön: Kasvua, tuottavuutta ja yhteiskuntarauhaa nostamalla TKI-panostukset neljään prosenttiin Jukka 'Jups' HeikkiläMitä on yliopistojen kilpailu? Kimmo AlajoutsijärviHäiriköt tutkijoiden kimpussa Esa VäliverronenSelvitys yliopistojen johtosäännöistä piirtää karun kuvan Suomen yliopistoissa toteutuneesta hallinnosta – tilanne vertautuu lähinnä feodaaliajan johtamiskäytäntöihin Petri LehenkariMiksi tiede? Arto MustajokiProfessoreita – onko heitä? Laura KolbePiilossa johtosäännön takana – yliopiston johtosäännöt hämärtävät tilivelvollisuutta yliopistoissa Jari StenvallSota Ukrainassa ja tiedeyhteistyö Sanna TuromaArkisto
- maaliskuu, 2022 1
- syyskuu, 2021 1
- toukokuu, 2021 1
- maaliskuu, 2021 1
- lokakuu, 2020 1
- huhtikuu, 2020 1
- helmikuu, 2020 1
- marraskuu, 2019 1
- elokuu, 2019 1
- maaliskuu, 2019 1
- joulukuu, 2018 1
- syyskuu, 2018 1
- huhtikuu, 2018 1
- helmikuu, 2018 1
- lokakuu, 2016 1
- kesäkuu, 2016 1
- huhtikuu, 2016 1
- helmikuu, 2016 1
- marraskuu, 2015 1
- syyskuu, 2015 1
- toukokuu, 2015 1
- maaliskuu, 2015 1
- helmikuu, 2015 1
- marraskuu, 2014 1
- syyskuu, 2014 1
- toukokuu, 2014 1
- maaliskuu, 2014 1
- helmikuu, 2014 1