Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

9.3.2021

Yliopistoautonomiaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön viime vuoden kesäkuussa asettama selvittäjäryhmä julkaisi viime viikolla raporttinsa yliopistojen hallinnollisen autonomian tilasta. Raportille on annettu yksinkertaisen napakka nimi Yliopistoautonomia.

Ryhmälle oli hallitusohjelman linjausten mukaisesti annettu tehtäväksi arvioida hallinnoltaan eri tavoin järjestettyjen yliopistojen hallinnollisen autonomian tila ja sen toteutuminen suhteessa perustuslain vaatimuksiin. Toinen tehtävä oli pohtia yliopisto-opiskelijastatuksen edellyttämää pakkoa olla ylioppilaskunnan jäsen. Erillisenä kysymyksenä ryhmä punnitsi, olisiko yliopistolakia tarpeen täsmentää niin, että siihen lisättäisiin säädökset siitä, kuinka säätiöyliopiston yhteisen monijäsenisen hallintoelimen puheenjohtaja on valittava.

Yli 120-sivuinen raportti on kiinnostavaa luettavaa, ja siitä voisi poimia monia aiheita keskusteluun. Otan esiin muutamia yhdellä lukemisella huomioni kiinnittänyttä seikkaa.  

Vuoden 2009 yliopistouudistusta perusteltiin laajasti kansainvälisillä esimerkeillä ja muutostrendeillä. Uudistuksella haluttiin poistaa yliopistojen toiminnasta rakenteelliset jäykkyydet, vähentää valtion yliopistoihin kohdistuvaa sääntelyä ja parantaa henkilöstöpoliittista autonomiaa, jotta yliopistot voisivat toimia kiihtyvän kansainvälisen (talous)kilpailun innovatiivisina moottoreina. Nyt julkaistu raportti on osa yliopistouudistuksen vaikutuksia koskevaa tarkastelua.

Raportissa on jonkin verran vertailua etenkin muiden EU-maiden yliopistojen tilanteeseen. Vertailulla olisi kuitenkin enemmän painoa, jos raportissa tarkasteltaisiin myös Pohjoismaiden ja muiden suomalaisen yhteiskunnan kanssa vertautuvien maiden yliopistolainsäädännön kehitystrendejä.

Raportin kirjoittajat kiinnittävät huomiota siihen, että yliopistojen autonomiasta puhutaan monissa eri merkityksissä paitsi arkipuheessa myös tutkimuskirjallisuudessa. Autonomia voi olla itsehallinnon synonyymi tai sille voidaan antaa laajempi merkitys niin, että sillä tarkoitetaan yliopisto-organisaation itsehallinnollista asemaa suhteessa yliopiston ulkopuolisiin tahoihin. Näin ymmärrettynä autonomisella yliopistolla on lakiin perustuvat ja käytännön edellytykset säännellä omaa toimintaansa, eikä siihen kohdisteta ulkoapäin sen taloutta, toiminnan sisältöä, hallintoa ja tavoitteita ohjaavaa ja rajoittavaa sääntelyä. 

Hallinnolliseen autonomiaan kuuluu olennaisesti, että yliopistoilla on akateeminen itsehallinto, jonka keskeinen osa perustehtäviä tutkimuksen ja opetuksen sisältöä, järjestämistä ja toteuttamista koskeva akateeminen vapaus. Akateeminen vapaus suojaa myös oikeutta ja vapautta julkisesti ilmaista kriittisetkin mielipiteensä yliopistotyönantajasta. Yliopistojen hallinnolliseen autonomiaan kuuluu yhteisöllisyyden edellytys: tavoitteena on saada yliopistoyhteisön eri toimijat osallistumaan ja osallisiksi yliopiston toiminnasta, päätöksenteosta ja kehittämisestä

Suomessa yliopistojen itsehallinnolla on perustuslain turva, ja määräysten tasolla suomalaisilla yliopistoilla on suuri vapaus järjestää toimintansa haluamallaan tavalla strategisten tavoitteidensa mukaisesti. Yliopistoautonomia-raportista käy kuitenkin ilmi, että on seikkoja, jotka rajoittavat merkittävästi yliopistojen tosiasiallista itsemääräämisoikeutta. Selvimmin raporttiin sisältyvä tarkastelu tekee toistuvasti näkyväksi sen, että opetus- ja kulttuuriministeriön yksityiskohtainen, poliittisten virtausten mukaan tempoileva ja määrällisiin kriteereihin keskittyvä rahoitusmalli rajoittaa merkittävällä tavalla yliopistojen mahdollisuuksia päättää omasta toiminnastaan. 

Raportin johtopäätöksissä kiinnitetään huomioita siihen, että yliopistojen hallinnollista ja taloudellista autonomiaa ei voida erottaa toisistaan. Monet arvioinnissa esille tulleet, yliopistojen toimintaa vaivaavat ongelmat ja vaikeudet ovat eri tavoin yhteydessä OKM:n harjoittaman rahoitusohjauksen vaikutuksiin, joita sillä on yliopistojen institutionaaliseen autonomiaan. Ministeriön harjoittama talousohjausvaikutus on vielä rahoitusmallin laskennallista, indikaattoripohjaista osuuttakin suurempi sitä kautta, että yliopistojentulossopimukset sitovat ne osin hyvin yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Lisäksi OKM paimentaa yliopistoja harjoittamalla informaatio-ohjausta.

Johtopäätöksenä raportissa esitetään, että rahoitusmallin vaikutuksia, roolia ja merkitystä olisi tarkasteltava kriittisesti, jotta voitaisiin selvittää, kuinka toimii suhteessa yliopistojen akateemisen vapauden periaatteiden edistämiseen: ”Selvittäjäryhmä suosittaa, että lähitulevaisuudessa suoritetaan OKM:n rahoitusohjauksen vaikutusten arviointi ja täsmennetään sen suhde institutionaaliseen autonomiaan (onko autonomia annettu tilivelvollisuutta varten vai tilivelvollisuus annettu autonomiaa varten).” (Yliopistoautonomia, s. 109)

Toinen raportissa toistuva huomio on se, että yliopistolain voimaan tulemisen jälkeen yliopiston ylimmän johdon valta on kasvanut ja päätöksenteko on etääntynyt toiminnan arjesta. Asiat valmistellaan jossain, ja kun ne tulevat tiedoksi, niihin on myöhäistä – edes yrittää – vaikuttaa. 

Siinä missä raportin rahoitusohjausta ja päätöksenteon keskittymistä koskevat huomiot ilahduttavat monia yliopistolaisia, pettymyksen tuottaa johtopäätös, ettei yliopistolakia ole selvittäjäryhmän mielestä syytä muuttaa. Professoriliitonkin vaatimus on, että säätiöyliopiston monijäsenisen hallintoelimen puheenjohtajan valinnasta olisi saatava laintasoinen säännös. Asia ei voi olla yliopiston hallituksen päättämän johtosäännön varassa. 

Päätöstä olla suosittamatta yliopistolain muuttamista perustellaan vetoamalla yliopistojen autonomiaan: ”Selvittäjäryhmän näkemyksen mukaan puheenjohtajan valintaa koskeva yksityiskohtaisempi sääntely yliopistolaissa voitaisiin nähdä jo kertaalleen yliopistoille annetun sääntelyvallan luovuttamisena yliopiston oman autonomian piiristä sen ulkopuolelle. Näin ollen lain täsmentäminen vähentäisi yliopiston hallinnollisen autonomian alaa. Selvittäjäryhmä ei näin ollen katso tarpeelliseksi täsmentää yliopistolakia monijäsenisen hallintoelimen puheenjohtajan valinnan osalta.” (Yliopistoautonomia, s. 106)

Vastaavalla tavalla selvittäjäryhmä korostaa yliopistojen autonomiaan sisältyvää vapautta laatia itse omat johtosääntönsä. Selvittäjäryhmä ei kuitenkaan kiinnitä mitään huomiota siihen, että kun johtosääntöön on kerran kirjattu säädökset, jotka rajoittavat yliopistoyhteisön jäsenten mahdollisuutta vaikuttaa yliopistolaissa ja johtosäännössä sen päätäntävallan piiriin määriteltyihin asioihin, vallan ylimmälle johdolle keskittävä johtosääntö estää sen, että käytäntöjä voitaisiin uudistaa. 

Yliopistodemokratiaa, osallisuutta, osallistumismahdollisuuksia ja sitä kautta työ- ja opiskelumotivaatiota voidaan selvittäjäryhmän käsityksen mukaan vahvistaa jakamalla hyviä käytänteitä ja korostamalla osallistavuuden myönteistä merkitystä menestyksekkään toiminnan kannalta. Yliopistoyhteisön motivaatiota tukevat osallistumismahdollisuudet voidaan myös vahvistaa johtosäännöllä – sikäli kuin voimassa olevan johtosäännön mukaan valittu johto suhtautuu asiaan suopeasti. Jotta yliopistoyhteisön osallisuuden toteutuminen ei olisi vain kulloinkin valtaa pitävän johdon suopeuden varassa, yliopiston johtosäännön vahvistamisen tulisi säätää yliopistokollegion ja monijäsenisen hallintoelimen tehtäväksi. Näin voitaisiin myös tasapainottaa kyseisten elinten ja yliopiston hallituksen välistä valtasuhdetta.

Jukka Kekkonen 12.03.2021
Erinomainen kirjoitus! Raportin johtopäätökset eivät ole linjassa selvitysten havaintojen kanssa, jotka osoittavat nykyisen vallan keskittämiseen perustuvan johtajavaltaisen järjestelmän aiheuttamia ongelmia. Täydin absurdi on ryhmän näkemys siitä, että lain muutoksia ei tarvita, koska ne voisivat heikenttää autonomiaa. Kysymys on kuitenkin siitä,millaisia muutoksia lakiin tehtäisiin. Ne voivat yhtä hyvin laajentaa kuin edelleen kaventaakin autonomiaa ja demokratiaa. Jotain voidaan tietenkin tehdä johtosääntöjen kautta, jos johtajilla on hyvää tahtoa. Kymmenen vuoden kokemus osoittaa, että ensimmäistäkään aloitetta demokratiavajeen poistamiseksi johtosääntöjen kautta ei ole tehty (ainoa poikkeus HY 2017 palautti dekaanien valinnan tiedekuntaneuvostolle). Selvitysryhmälle autonomia tarkoittaa käytännössä johtajien ja heidän vasalliensa autonomiaa suhteessa yliopistoyhteisöön. On valitettavaa, ettei pelasi OKM:n johdon ja rfehtorien pussiin sivuuttamalla tosiasiat. Nykyinen yliopistolaki on edelleen pakkopaita, jonka vuoksi demokratian palauttaminen ja kehittäminen yliopistoissa on mahdollista vain hyvin ahtaissa rajoissa.

Tage Kurtén 16.03.2021
Tack Jaana för fin blogg!

Under början av 2000-talet fram till 2015 var undertecknad med i uni-förvaltningen vid ÅA bl.a. som professorsförtreondeman, och som uni-kollegiets ordförande. Med beklagan ser jag att UKM avvisar tanken på att revidera uni-lagen. Professorsförbundet har i sitt medlemscirkulär 1/2021 gjort viktiga påpekanden, inte minst om behovet att utvidga universitetskollegiet roll. Förbundet vill bl.a. stärka kollegiets möjligheter att avsätta styrelsen. Vidare borde viktiga linjebeslut underställas kollegiets godkännande. En möjlig förändring, som kräver omskrivning av lagen, skulle vara att kollegiets skulle fungera som valkollegium för hela styrelsen (nu väljs universitetets representanter direkt av tre grupper: professorer, övriga lärare plus personal, studerande). Därmed skulle styrelsens beroende av kollegiet understrykas.

Mina egna erfarenheter har jag i fiktiv form publicerat i en "deckare" år 2018: "Makten och härligheten. Mordet på det gamla universitetet". Boken ger en konkret illustration till de svårigheter som följt med den nya universitetslagen.

ÅBo 16.3.2021

Tage KUrtén, prof.emeritus i teologisk etik med religionsfilosofi