Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

26.4.2022

Piilossa johtosäännön takana – yliopiston johtosäännöt hämärtävät tilivelvollisuutta yliopistoissa

Hallinnollinen johtosääntö tarkoittaa yleisesti säännöstöä, joka määrittelee organisaatioissa – kuten yliopistoissa – eri toimijoiden ja/tai keskeisten toimijoiden toimintaa, toimivallan jakoa ja tehtäviä.

Johtosäännöissä käsitellään myös tilivelvollisuutta, joka vaikuttaa yliopistojen demokratian toimivuuteen ja johtamiseen. Johtamistutkimuksessa tilivelvollisuuden avainkysymyksiä on, kuka on vastuussa kenelle ja mistä asioista. Se, kenelle tai mille taholle koemme olevamme tilivelvollisia, luo myös motivaation toimia tietyllä tavalla.

Yliopistojen johtosäännöt on tyypillisesti kirjoitettu niin, että johto, siis rehtorit, ovat ensisijaisesti tilivelvollisia yliopiston hallitukselle. Toisin sanoen johto voi kokea työnsä onnistuneeksi, mikäli hallitus arvioi sen toiminnan tarkoituksenmukaiseksi. Kriteereinä voivat olla esimerkiksi strategian onnistunut toteuttaminen, taloudenpito tai johdon kyky ratkaista yliopiston menestymisen kannalta kriittisiä ongelmia.

Väitän kuitenkin, että johdon tilivelvollisuus hallitukselle ei ole riittävästi kannustanut ja edesauttanut rehtoreiden halua tehdä työtä nimenomaan yliopistoyhteisön eteen. Tämä on etäännyttänyt johtoa ja henkilöstöä toisistaan ja jopa saattanut pitää ihmiskeskeisen johtamisen osaamisen riittämättömänä, koska sen kehittämiseen ei ole ollut tarpeeksi intressiä. Samalla ne yliopiston johtoon kuuluvat, jotka kykenevät työskentelemään yhdessä henkilöstönsä kanssa, eivät ole saaneet ehkä aina arvostusta. Yhtenä ammatillisen hallitustyöskentelyn kriteerinä voidaankin pitää myös työntekijöiden työhyvinvoinnin ja tuloksellisen työn edistämistä.

Suomessa on esimerkkejä, joissa yliopiston johtoon kuuluvat ovat kokeneet olleensa ensisijaisesti ja nimenomaan tilivelvollisia johtosäännölle. Kun jotakin ratkaisua kohtaan on noussut kritiikkiä, on johtoon kuuluva kertonut, ettei ole tehnyt virhettä, koska hän on noudattanut johtosääntöä.

Osa ongelmaa on myös epäselkeys siitä, ovatko yliopistojen hallitukset puolestaan riittävästi tilivelvollisia toiminnastaan jollekin taholle, erityisesti yliopistoyhteisölle. Periaatteessa tilivelvollisuus toteutuu hallitusten jäsenten nimitysprossien kautta.

Yliopistoissa hallitukset eroavat toisistaan toiminnallisesti ja jäsenten valintatavoiltaan. Esimerkiksi julkisoikeudellisissa yliopistoissa hallitusten sisäiset jäsenet valitaan vaaleilla ja ulkoiset jäsenet nimittää kollegio. Säätiöyliopistoissa hallitusten jäsenten valinta on konsistorilla (Tampereen yliopisto) ja akateemisen asian komitealla (Aalto-yliopisto). Varsinkin ulkoisten hallitusten jäsenten nimitysprosessit ovat alttiita demokratiaa näivettäville erilaisille valtapeleille.

Hallitukset hyväksyvät johtosäännöt. Täten ne siis paradoksaalisesti määrittelevät – yliopistolakia noudattaen – oman valta-asemansa sekä suhteensa muihin yliopistojen instituutioihin. Tyypillinen tilanne on, että esimerkiksi kollegioilla (mukaan lukien konsistori ja akateemisten asiain komitea) ei ole riittävää mahdollisuutta valvoa ja arvioida hallitusten toimintaa.

Johtosäännöt tulisi siis ottaa tilivelvollisuuden näkökulmasta syyniin. Pitäisi pohtia perusteellisesti, toteutuuko tilivelvollisuus hyvän johtamisen ja yliopistodemokratian kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oma otaksuntani tässä vaiheessa on, että tällainen arvio johtaa pohtimaan yliopistolain avaamista.

Jari Stenvallin selvitys yliopistojen johtosäännöistä ja niiden vaikutuksista professoreiden vaikutusmahdollisuuksiin ja toimintaan (pdf)