Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

5.9.2022

Yliopistot menneen vankina ja tulevaisuuden rakentajina

Kulunut fraasi ”Jos halutaan ymmärtää menneisyyttä, kannattaa katsoa nykyisyyttä. Jos halutaan ymmärtää tulevaisuutta, kannattaa katsoa nykyisin tehtäviä valintoja” on kuluneisuudestaan huolimatta varsin tosi.

Väite ”mennyt on meissä” näyttäytyykin organisaatio- ja johtamistutkijalle yllättävän paikkansapitävänä. Organisaatioissa tehdyt ongelmanratkaisut ovat usein jääneet elämään arvoina ja käytäntöinä, vaikka alkuperäinen ongelma olisi kadonnut. Hallintohistoriallisessa tutkimuksessakin sovelletun Fred Rigssin ajattelun mukaan on tunnistettavissa kehitystrendejä, joissa muotoutuvat käytännöt ovat jääneet enemmän tai vähemmän pysyviksi. Organisaatiot rakentuvat ikään kuin kerroksista. Välillä esimerkiksi kehitetään tuloksellisuutta, välillä verkostoitumista ja digitaalisuutta. Eri aikoina muotoutuneet käytännöt voivat näyttäytyä vahvastikin keskenään ristiriitaisina, kuten tehokkuus ja oikeusturva.

Toinen tapa lähestyä käytäntöjä on ajatus, että historiallisesti on kehittynyt ns. paradokseja. Organisaatiot rakentuvat enemmänkin sekä–että-käytännöistä kuin joko–tai-ajattelulla. Voimme olla samanaikaisesti toiminnassamme vaikkapa osin avoimia ja osin suljettuja.

Ylipistot ovat tyypillinen esimerkki organisaatioista, joiden sotkuinen hallinto avautuu purkamalla historiallista kehitystä kuin lankakerää tai arkeologin lastalla kerroksia kuopsuttaen. Yliopiston toiminnalle asetetut vaatimukset ovat vaihdelleet ja painotukset vaihtuneet. Erityisesti viimeisten 10–20 vuoden aikana yliopistoille on tullut paljon vaatimuksia, jotka eivät ole aina perustuneet puhtaasti akateemisiin lähtökohtiin. Esimerkkejä on lukuisia. Akateemisen henkilöstön tulisi vaalia sivistystä ja olla samalla tehokkaita. Johtamisen tulisi olla hierarkkista ja samalla itseohjautuvaa. Yliopistolta halutaan perustutkimusta ja toisaalta käytäntöjä palvelevia innovaatioita. Työskentelyn tulisi olla yhteisöllistä, mutta sen tulisi olla tilakustannuksia säästävää ja tapahtua kotoa käsin etäyhteyksillä. Tutkimuksen tulisi olla kansainvälistä, mutta palvella suomalaista yhteiskuntaa.

Yliopistojen mennyt kehitys selittääkin paljolti siltä, minkä takia yliopiston hallinto ja johtaminen ovat pitkälti jatkuvaa tasapainon etsimistä erilaisten asioiden välillä. Luultavaa on, että esimerkiksi ristiriidat sivistyksen vaalimisen ja tehokkuuden vaatimuksen välillä jäävät jatkossakin ratkaisematta. Periaatteessa erilaisten tekijöiden väliset konfliktit voisivat – kuten Paula Rossi on väitöskirjassaan osoittanut – aikaansaada uutta luovia ratkaisuja. Kuitenkin yliopistojen todellisuus on usein toinen. Erityisesti johtamisen ja toimintakulttuurin takia eri ulottuvuuksista keskustelu ja ratkaisujen etsiminen kärjistyy milteipä ratkaisemattomiksi konflikteiksi.

Nykyisessä, epävarmuuksia sisältävässä murroksessa yliopistoissa tehdään tulevaisuutta koskevia ratkaisuja. Toimintaan tarvitaankin samanaikaisesti pitkäjänteisyyttä ja nopeaa reagointikykyä, tietoperustaisuuden datojen hallinnan ja analyysien kehittämistä sekä ylipäänsä työympäristön kehittämistä sellaiseksi, että akateeminen henkilöstö kokisi työnsä merkitykselliseksi ja turvalliseksi. Yliopistojen roolista yhteiskunnassa pitää käydä perusteellinen keskustelu ja tehdä rehellinen arvio.

Tyytyminen hallintojargoniin ja ympäripyöreään retoriikkaan tulevaisuuden visioinnissa – mihin iso osa yliopistoista tälläkin hetkellä tyytyy – näivettää vähitellen yliopistoja.

Itse myös toivoisin, että yliopistot pystyisivät nykyistä enemmän luomaan näkymiä ja visiota suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudelle. Suomessa on ratkaisukeskeisyyttä, mutta nykyisessä tilanteessa myös paljon näköalattomuutta. Iso mahdollisuus yliopistoille on siinä, että tulevaisuudessa osaaminen – esimerkiksi teknologioiden ympärille rakentuen – tulee olemaan todennäköisesti merkittävä kehitystä edistävä tekijä. On yliopistoista itsestäänkin kiinni, pienentävätkö vai suurentavatko ne itseään yhteiskunnassa.

Muut kirjoittajat

Kaikki on vinksin vonksin Raija PyykköOikeissa töissä? 2Jaana HallamaaLänsirannikon musta joulu 2Tarja NiemeläProphet of gloom Howy JacobsJufottaako? 1Jopi NymanProfessorer: Blicka bakåt och se framåt! Erik BonsdorffAntti Herlinin aiheellinen huoli Karl-Erik MichelsenNuoren tutkijan asialla Päivi PahtaMuurahaisen omenakävely ja globaalit ongelmat Markus OlinTutkijanuran rakentumisen pullonkauloja 1Anssi PaasiMitä yliopistojen tästä lukuvuodesta jää historiaan? Koronakriisi ja professorin työTiede, kulttuuri ja paikallisosasto Jussi VälimaaLähellä etänä Elina Andersson-FinneKun mikään ei riitä Kristiina BrunilaTerveisiä budjettiriiheen Eeva MoilanenSuomalaiset luottavat tieteeseen, mutta eivät kaikki 2Juhani KnuutiProfessoriliiton strategian ytimessä ovat tutkimuksen ja opetuksen vapaus sekä sivistys Jukka 'Jups' HeikkiläMitä on yliopistojen kilpailu? Kimmo AlajoutsijärviHäiriköt tutkijoiden kimpussa Esa VäliverronenSelvitys yliopistojen johtosäännöistä piirtää karun kuvan Suomen yliopistoissa toteutuneesta hallinnosta – tilanne vertautuu lähinnä feodaaliajan johtamiskäytäntöihin Petri LehenkariMiksi tiede? Arto MustajokiProfessoreita – onko heitä? Laura KolbeSota Ukrainassa ja tiedeyhteistyö Sanna TuromaAssistenttipalvelut – professorien viides tehtävä? 2Mari HatavaraHallituksen jäsenen vastuu yhdistyksessä Leevi MentulaOle mukava Leena KurkinenProfessorin vaikutusmahdollisuudet ja oikeudet osallistuvampaan ja toimivampaan yliopistoyhteisöön sekä akateemiseen vapauteen Heli RuokamoTarvitsemmeko uudenlaista johtajuutta? 1Jukka KekkonenMisinformation överallt! Vad kan universitetssamfundet göra? Gunilla WidénArviointi voi olla ystävä Mika LähteenmäkiYritysyhteistyö – etu vai rasite? Aki MIkkolaDreaming of tenure in Finland? The Finnish Supreme Court says that you shouldn’t Petri Mäntysaari