Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

9.3.2020

10 vuotta uutta yliopistoa – painajaisia ja muutoksia

Vanhaa äänilevyä mukaillen voisi sanoa, että professori nukkuu huonosti. Omalla kohdallani tämä kävi toteen eräässä tammikuun 2020 aamuöisessä painajaisessa, jossa sain ottaa vastaan vihreälle monistuspaperille kirjoituskoneella kirjoitetun viestin, jossa kerrottiin työtehtävieni muuttumisesta. Keskushallinnon mukaan uudeksi tehtäväkseni oli määritetty Itä-Suomen yliopiston taksipalveluyrittäjänä toimiminen yöpäivystysvelvollisuudella. Unessa ryhdyin selvittämään asiaa ja vaatimaan tarkempia perusteluja. Hallintovirastosta viestin allekirjoittanutta henkilöä ei kuitenkaan löytynyt: hänellä ei ollut työhuonetta, mutta häntä nähtiin ajoittain ja hänen kyllä kerrottiin kuuluvan johonkin tiimiin. Myöskään Bomban talolle siirtyneestä yliopiston opintotoimistosta ei saanut apua tilanteeseen: kafkamaisesti asiakaspalvelusta vastannut amanuenssi kertoi minulle, että hänellä ei ole työaikana lupaa vastata kyselyihini.

Uni kiteyttää monen professorin ja muun yliopistolaisen kokemuksen uudesta yliopistosta: omien tehtävien hallinnan tunne heikkenee, päätöksenteko on kasvotonta, ja avustava henkilökunta on kadonnut. Isotkin muutokset tuntuvat tulevan yllättäen ja pyytämättä. Taloudellinen puhetapa ja yrittäjyyden korostaminen ovat korvanneet sivistysyliopiston arvomaailman. Yliopistot ovatkin osa kansainvälistä koulutusteollisuutta ja yhteistyön asemasta ne kilpailevat luoden omintakeisia profiileja.

Öistä episodia ei voi kuitenkaan tarkastella vain turhautuneen ja menneisyyttä haikailevan mielen ilmiönä, vaan asian aktivoituminen juuri vuonna 2020 ei ole sattumaa. Tänä vuonna on kulunut 10 vuotta uuden yliopistolain voimaantulosta ja siinä määritellyt uudet yliopistot työnantajani Itä-Suomen yliopiston tavoin viettävät juhlavuotta erilaisin tapahtumin. UEFin pääjuhlassa tarjoiltujen UEF-leivosten lisäksi tätä valtavaa tuhansien työtekijöiden ja opiskelijoiden kokemaa muutosta on pyritty myös dokumentoimaan ja analysoimaan. Jo syksyllä 2019 UEF julkaisi laajan kaskukokoelman Idän jättiläinen ja muita kaskuja Itä-Suomen yliopistosta, johon on kerätty sattumuksia ja sutkauksia kahden yliopiston liitosta. Huumorin – joskus hirtehisenkin – kautta on pystytty käsittelemään valtavan työmäärän vaatinutta fuusiota.

Itä-Suomen yliopiston syntyä ja kehitystä tarkastelee analyyttisesti kahden tunnetun korkeakoulututkijan, Arto Nevalan ja Mikko Kohvakan, erinomainen historiateos Itä-Suomen yliopisto: Reformi ja sen tekijät, joka julkistettiin yliopiston 10-vuotisjuhlassa helmikuussa 2020. Laajan, yli 400-sivuisen teoksen tekijöistä vanhempi yliopistonlehtori, dosentti Nevala kirjoitti myös 2009 ilmestyneen Joensuun yliopiston 40-vuotishistorian, joka jo ilmestyessään oli yliopiston ensimmäinen ja viimeinen historia. Kaskukirjan mukaan Nevala tämän käsittäessään luonnehti tilannetta ”historian ivaksi.” 

Uutta teosta lukiessa mieleen palautuu koko joukko prosesseja ja tapahtumia, joiden keskellä eläessään ei aina ymmärtänyt niiden merkittävyyttä ja liittymistä toisiinsa. Teos dokumentoi erityisen hyvin kahta erilaista maailmaa edustavan yliopiston muodostumisvaiheen kipeätkin prosessit sekä hankalan alkuvaiheen, jossa uutta organisaatiota muodostettiin ja karsittiin. Vahvojen toimijoiden, ns. sisäpiirin, toimintaa tarkastellaan avoimesti ja myös kriittisesti. Huomiota kiinnitetään niin yliopiston sisäisen rakentamisen ongelmiin kuin kampusten ja kampuskaupunkien aluksi kyräileviinkin asenteisiin. Teoksen tutkimuksellisena vahvuutena on tekijöiden kyky kontekstoida muodostuva organisaatio ajankohdan suomalaisen korkeakoulujärjestelmän nopeaan muutokseen ja erityisesti poliittisesti ohjailtuun korkeakoulupolitiikkaan ja sen suuruuden ihailuun. 

Syntyprosessin ohella Nevala ja Kohvakka tarkastelevat yliopiston ensimmäisen kymmenen vuoden taivalta, sen toiminnan vakauttamisen aikakautta. Yliopistojen muuttunut oikeusasema, strategisen suunnittelun korostuva merkitys sekä uudet – aluksi usein hapuilevat – talouden ja henkilöstön johtamisen käytännöt ovat tarkastelussa niin dokumenttien kuin haastattelujen pohjalta, sillä niihin itse muutos kiteytyy. Teos esittääkin prosessin alkuvaiheessa yliopiston sisälle rakentuneen useita erilaisia todellisuuksia resurssikilpailun, rakenteellisen kehittämisen ja strategisen toiminnan myötä. Toisaalta kirjoittajien mukaan kymmenen vuoden aikana on muodostunut yliopisto, jonka profiili on omaleimainen ja aidolla tavalla monitieteinen. Vaikka teos fokusoikin yliopistoon instituutiona, jossain määrin enemmän huomiota olisi voinut kiinnittää siinä toimivien ammattijärjestöjen rooliin muutosta eteenpäin vieneinä voimina. Yliopiston tavoin ne joutuivat rakentamaan uudet kampusrajat ylittävät ammattijärjestöt sekä toimimaan ristiriitoja ja erilaisia odotuksia käsitelleinä ja tieteenalarajat ylittäneinä debatin ja edunvalvonnan foorumeina. Parissa haastattelusitaatissa viitataankin Professoriliittoon tällaisena toimijana.

Yliopistojen tulevaisuutta on hankalaa ennustaa, mutta entistäkin selkeämpää on poliittisen (tulos)ohjauksen pysyvä rooli sekä koulutukselta, tutkimukselta ja vuorovaikutukselta edelletyn vaikuttavuuden alati lisääntyvä merkitys. Tässä tilanteessa onkin hankala nähdä yliopistojen autonomian lisääntyneen luvatun kaltaisesti yliopistomuutoksen myötä. Toivottavasti yliopistovision mukaisesti yliopistoissamme kiinnitetään vahvempaa huomiota niiden kehittämiseen työpaikkoina eikä niinkään niiden sijoituksiin erilaisilla ranking-listoilla.