Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

11.4.2022

Mentorointia professoripolulle?

Menneet neljä vuotta toimin tiedekunnan tutkimuksesta ja jatkokoulutuksesta vastaavana varadekaanina, mihin liittyen kohtasin erityisesti professorin urapolulla olevia tutkijoita. Julkaisupaineen, rahoituksen hankkimisen ja uran jatkumiseen liittyvän epävarmuuden ohella keskusteluissa nousi esiin tarve pohtia myös yliopistouraan ja -työhön kuuluvia muita ilmiötä, kuulla yliopistotyön hiljaisesta tiedosta sekä toive reflektoida omaa tilannetta jonkun kokeneemman kanssa. Vertaistukea pidettiin tärkeänä, mutta sen ei katsottu olevan riittävää uraa laajemmin ajateltaessa.

Huomaan pohtivani tätä kysymystä useinkin. Vanhassa yliopistossa hiljainen tieto yliopiston käytännöistä, arvoista ja toimintatavoista omaksuttiin pikkuhiljaa, ja monet assistentin tehtävissä työskennelleet tekivät tutkimuksen ohella niin opetuksen kuin opintohallinnon tehtäviä. Aiemman kansallisen tutkijakoulujärjestelmän ja nykyisten palkallisten väitöskirjapaikkojen myötä tutkijapolku on kuitenkin usein eriytynyt opetusta antavista yksiköistä, ja myös post doc -tehtävissä painottuu tutkimusmeriittien edistäminen.

Onko käsitys yliopistosta kokonaisuutena kapeutunut? On mahdollista, että kaikille ei pääse muodostumaan selkeää näkemystä yliopiston rakenteesta, päätöksentekojärjestelmästä eikä tarkkaa käsitystä siitä, miten oman oppiaineen ulkopuolella menetellään esimerkiksi opetusta järjestettäessä. Laajemmin yliopistojen strategiaa ja toimintaa määrittävä tiedepolitiikka typistyy vain leikkauksiksi ja euroiksi. Kuitenkin professorin tehtäviin kuuluu paljon muutakin kuin tutkimuksen tekoa ja rahoituksen hakua, vaikka yliopistopuheessa nämä korostuvatkin. Esimerkiksi professorille kuuluva laaja vastuu oppiaineesta ja sen kehittämisestä vaatii tietoa niin strategioista kuin henkilöstöpolitiikasta. Voisiko systemaattinen mentorointi auttaa myös professoripolulla olevia hahmottamaan tehtävän monipuolisuutta ja sen vaatimuksia, tekemään hiljaista tietoa tutuksi sekä oppimaan toisten työtavoista ja keinoista yhteensovittaa työtä ja muuta elämää?

Mentorointia on yliopistoissa paljonkin, mutta pääpaino näyttää olevan opiskelijoiden työelämään siirtymisessä ja ammatillisen uran kehityksessä tai opetuksen kehittämisessä. Omassa yksikössänikin on toteutettu Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeessa jo pariinkin kertaan humanistiopiskelijoille tarkoitettua mentorointiohjelmaa. Erinomaisen palautteen saanut mentorointi on hyödyttänyt niin työelämään suuntautuvia aktoreita kuin heidän kanssaan keskustelleita ja heitä opastaneita mentoreita. Urapolkujen moninaisuuden havaitseminen ja omien vahvuuksien kiteytyminen ovat joitakin osallistujien mainitsemia merkittäviä teemoja.

Mentoroinnin tarve ei kuitenkaan lopu työelämään siirtymiseen, ja joissakin yliopistoissa sitä tarjotaankin myös väitöskirja- ja post doc -tutkijoille yhteistyössä esimerkiksi teollisuuden kanssa. Tämä ei ehkä kuitenkaan riitä. Esimerkiksi yliopistotyön valinneiden professorin urapolulla olevien tutkijoiden tarve pohtia yliopistouran muodostumista ja vaateita sekä yliopistoa toimintaympäristönä on luonteeltaan erilaista kuin muualle sijoittumista harkitsevilla.

Tarvitaan siis yliopistotyön eri puolista tietoisia kokeneempia kollegoita avaamaan käytäntöjä ja pohtimaan yhdessä tutkijan uran valintoja. Säännöllistä mentorin tukea voisi ajatella myös osana hyvää arjen henkilöstöpolitiikkaa ja keinona tukea tutkijan kehittymistä. Keskustelut ja pohdiskelut työstä ja urasta voivat paljastaa kehittämisen kohteita molemmille osapuolille. Ehkä vaativa työ voisi myös hieman keventyä mentorin kanssa käydyissä keskusteluissa. Onkin selvää, että tässä on yksi kehittämisen paikka, jossa professorit voivat toimia muiden tukena.