Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

17.12.2018

Tutkimuksen vapaus ja tieteellinen diversiteetti

Itäisen Euroopan sananvapausongelmiin on viime aikoina kiinnitetty runsaasti huomiota. Siinä missä Puolan hallitus on pyrkinyt alistamaan oikeusistuimen poliittisille päätöksentekijöille ja murtamaan oikeusvaltion periaatteita, Unkarin hallitus on puuttunut tieteen ja tutkimuksen vapauteen useilla eri tavoilla, joista merkittävin on elokuinen määräys sukupuolentutkimuksen maisterikoulutuksen lopettamisesta tarpeettomana ”hölynpölynä” ja hallituksen edustaman arvopohjan vastaisena, kuten Anna Zsubori kirjoittaa Conversation UK–verkkolehdessä. Useat kansainväliset tieteelliset järjestöt ja yhteisöt ovat ilmaisset solidaarisuutensa unkarilaiselle tiedeyhteisölle ja alan tutkijoille, kuten https://supportgenderstuideshu.wordpress.com/-verkkosivu osoittaa. Tämän ohella joulukuun alussa on käynyt ilmi, että amerikkalaistaustainen ja siellä akkreditoitu, liberaalia arvomaailmaa edustava Central European University siirtää toimintansa Budapestistä Wieniin jouduttuaan tilanteeseen, jossa se ei enää saa jatkaa toimintaansa. Samaten CEU:n puolesta on kampanjoitu jo pitkään, mutta tuloksetta.

Yliopistoihin, tieteeseen ja tutkimukseen kohdistuva poliittinen painostus on selkeästi osa Unkarin hallinnon populistista politiikkaa, jossa oppialoihin kohdistuva kritiikki leimaa yliopistollisen opetuksen teoreettiseksi, ideologiseksi ja siten myös tarpeettomaksi. Se vaikuttaakin olevan osa maan hallituksen omaksumaa anti-eurooppalaista poliittista retoriikkaa, jossa rajatutkija James W. Scottin (2018) mukaan niin sanottuihin autenttisiin unkarilaisiin arvoihin kohdistuu vieras uhka Euroopan Unionin edustaman liberalismin ja kulttuurirelativismin muodossa. Näin vedetään rajaa puhtaana käsitetyn oman maailman ja vieraan lian välille. Sukupuolen tutkimukseen kohdistuva kritiikki on osa laajempaa äärioikeiston verkkosivustoilla villisti levinnyttä aggressiivista puhetapaa, jonka mukaan vallan ovat ottaneet haltuunsa milloin kulttuurimarxistit, milloin feministit, milloin maahanmuuttajat, jotka kaikki yrittävät estää perinteisiä arvoja edustavia ryhmiä – lähinnä kansallismielisiä tai miehiä – tuomasta julki mielipiteitään ja siten rajoittavan heidän sananvapauttaan. On kuitenkin huomattava, että vihapuhe ei kuulu sananvapauden piiriin eikä uhkailuun ole oikeutusta – valitettavasti myös monet kiperiä aiheita käsittelevät tutkijat (eivät vain journalistit) joutuvat meilläkin erilaisten ryhmien henkisen väkivallan kohteiksi. Onkin selvää, että Unkarin tapauksessa uhattuna on niin tutkimuksen vapaus kuin tieteen diversiteetti: lainsäädännöllisin keinoin tieteen kentältä ajetaan pois aloja, jotka eivät sovi jonkun poliittisen päättäjän maailmankuvaan.

Suomessa yliopistot ja tieteenalat eivät toistaiseksi ole joutuneet vastaavan poliittisen painostuksen kohteeksi, mikä olisikin yllättävää ja oikeusvaltion periaatteiden vastaista. Toisaalta tutkimuksen ja opetuksen suuntauksia on nykyisessä yliopistojärjestelmässämme mahdollista rajoittaa tehokkaasti managerialismin ja taloudellisen hallinnan avulla. Tämän selkeimpiä ilmentymiä ovat yliopistovisioihin liittyvät keskustelut poisvalinnoista ja valtiovallan esittämä kannustus tiukkoihin profilaatioihin sekä ilmaistu halu vähentää yliopistojen lukumäärää. Päätöksiä siirtää jonkun tietyn alan koulutus toiselle yliopistolle ja siten rakentaa jäljelle jääneiden koulutusten varaan uutta ja strategisempaa brändiä yliopistolle voi pitää esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta – ideologisiakin päätöksiä on aina mahdollista perustella taloudellisilla tai vetovoimatekijöillä. Heikoiksi tai tuottamattomiksi leimattujen yksiköiden ja oppialojen alasajo vähentää aina tutkimuksen diversiteettiä.

Olisi syytä pitää mielessä, että kunkin aikakauden koulutuslinjaukset ja resurssiallokoinnit perustuvat aina eräänlaisiin muoteihin ja yhteiskunnallisiin arvostuksiin. Tällä hetkellä maailmamme ja mediamme ovat pullollaan digitaalisuutta, ilmiöoppimista, nopeasti muuttuvia työelämävalmiuksia ja globaaleja missioita, joten varoja ohjataan niitä tukeviin toimintoihin. Yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtämistä ja kriittistä ajattelua korostavat tieteenalat ajautuvat helposti vaaravyöhykkeeseen. Lopputulos on sama kummassakin tapauksessa: rajaamalla koulutusten ja niihin liittyvän tutkimuksen määrää sekä heikentämällä niiden taloudellisia ja toiminnallisia resursseja ohjauksen avulla päästään samaan tulokseen kuin kieltämällä alan opetus kokonaan – akateemiseen sukupuuttoon.