Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

2.11.2020

Kuinka pitkään me jaksamme?

Neljä vuotta sitten istuin Professoriliiton kokouksessa. Pohdimme Yhdysvaltojen presidentinvaalien vaikutuksia, pääasiassa merkitystä maailmantalouteen. Toki ajatuksia vaihdettiin myös presidenttiehdokkaiden persoonista. Itse edustin kantaa, jossa maailmanmarkkinat ovat liian suuret yhden ihmisen sekoitettavaksi. Ehdokas Trumpin tulevia tekoja arvioin niin, että hallinto ja talous ohjaavat jonkinlaiseen kohtuuteen. Sattuman voimalla osa ennustuksista toteutui ja loput kulkivat reilusti harhaan.

Donald Trumpin valinta presidentiksi tuntui epätodennäköisemmältä kuin vastaehdokkaana olleen Hillary Clintonin. Ei sitä kuitenkaan mahdottomana pidetty. Talouden osalta arviomme osuivat oikeaan, eikä Trumpin valinta aiheuttanut joissain spekuloinneissa esitettyä katastrofia. Itse asiassa kurssit ovat lyöneet ennätyksiä useissa pörsseissä. Ihmeellistä sinällään, vaikka käynnissä on monia tuoreita kauppakiistoja ja tunnelmat ovat yleisesti kireät. Isku talouteen tulikin pandemian muodossa ja se tulee vaikuttamaan myös tieteen edellytyksiin tulevina vuosina.

Tiedeyhteisöön ovat viime vuosina vaikuttaneet myös ns. totuuden jälkeisen ajan puheet. Tieteellistä tietoa on kiistetty ja Suomessakin tutkijoita vastaan on hyökätty ja aivan kotimaisin voimin. Ei meillä tilanne kuitenkaan ole huono. Valtaosa suomalaisista tutkitusti luottaa tieteeseen. Ehkä juuri siksi koulutus ja tutkimus ovat saaneet tärkeän roolin pandemian hoidossa ja siitä toipumisessa. Olisiko tässä myös yksi selitys sille, että toistaiseksi me suomalaiset olemme onnistuneet hyvin Covid-19 taudin hillitsemisessä.

Tämän viikon aikana siis tiedämme, ehkä, kuka on Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Tieteen suuret ja pienet kysymykset eivät kuitenkaan katoa olipa valinta mikä tahansa. Ne odottavat edelleen ratkaisua ja sehän sopii meille tutkijoille hyvin. Olisi myös lapsellista kuvitella tieteeseen ja taiteeseen kohdistuvan hyökkäävän höpöpuheen loppuvan. Tiedeyhteisön työ jatkuu siis tälläkin tehtäväalueella.

Viime viikolla istuin saman toimikunnan kokouksessa pohtimassa samoja presidentillisiä kysymyksiä kuin neljä vuotta sitten. Nyt Yhdysvaltojen kansan valinta tuntui kuitenkin etäiseltä. Tieteellisessä ja taiteellisessa työssä oma yhteisö, toimeliaisuus, terveys ja hyvinvointi ovat lähempänä. Covid-19 tauti on ollut Suomen taakkana jo 8 kuukautta. Kuormaa lisää epävarmuus tautitilanteen jatkumisesta. Taudin aiheuttamat lisätyöt, muutokset sekä huoli omasta ja läheisten terveydestä sekä toimeentulosta vaikuttavat hitaasti jokaiseen. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten henkilöstön uupumisesta on jo huolestuttavia merkkejä.

Pandemian aiheuttama kriisi ei hoidukaan pelkällä etäisyydellä, käsien pesulla ja suojamaskin käytöllä. Jokainen meistä voi esihenkilönä tai työntekijänä auttaa työyhteisöä jaksamaan paremmin. On kuitenkin työnantajan tehtävä selvittää työhön liittyvät vaarat ja haittatekijät ja poistaa ne sekä, jos se ei ole mahdollista, tehdä toimenpiteitä, joilla estetään terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuvien seurausten syntyminen. Lain mukaan vaatimus koskee myös henkistä jaksamista. Nyt, kun meitä on nimenomaan kehotettu etätyöhön, pitää myös kotona tehtävän työn ongelmiin etsiä ratkaisut. Olisihan noloa, jos juuri yliopistot ja tutkimuslaitokset eivät pystyisi keksimään ja käyttöönottamaan parhaita ratkaisuita.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita

Jouni Kivistö-Rahnasto

Turvallisuustekniikan ja riskienhallinnan professori, Tampereen yliopisto, Professoriliiton puheenjohtaja

Kirjoitukset

Kuinka pitkään me jaksamme? 0Pieni kylä 0Taas ihmiset onnistuivat 1Emme hyväksy häirintää missään muodossa 0Artisti maksaa 0