Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

11.12.2017

Norsu savannilla

Iankaikkisen vanha vitsi etenee seuraavasti: amerikkalainen, ranskalainen ja suomalainen vaeltavat savannilla. Vastaan tulee norsu. Amerikkalainen pohtii, paljonko norsunluulla voisi tienata. Ranskalainen ihastelee norsun uljasta olemusta ja sen onnistunutta sijoittumista horisontissa väreilevää Afrikan ilta-aurinkoa vasten. Suomalainen hikoilee ja jännittää – mitähän norsu hänestä ajattelee?

Vanhan tarinan elementit on helppo siirtää suomalaiseen keskusteluun yliopistoista ja niiden merkityksestä. Miten norsu, eli yliopisto, näyttäytyy rahan, tieteen ja taiteen sekä heikon itsetunnon näkökulmista?

Ensimmäinen näkökulma on siis rahallisen hyödyn näkökulma. Miten yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla voitaisiin parantaa elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä? Tai kiteytettynä – miten yliopistolla voisi tehdä rahaa? Esiin nostetaan innovaatiot ja niiden nopea kaupallistaminen, koulutusvienti ja lukukausimaksut ulkomaalaisille sekä ulkomaisen lisärahoituksen kerääminen Suomeen. Keskustelussa nostetaan esiin myös vaatimus antaa rahalle vastinetta. Yliopistojen pitäisi palvella elinkeino- ja työelämää sekä edistää poliittisia tavoitteita.

Norsu tuskin suosisi amerikkalaisen valitsemaa näkökulmaa. Sen ilmeisiä heikkouksia ovat hyödyn yksipuolisuus ja hyötyjien suppea joukko. Myös ratkaisun tuotto on lyhytaikaista. Kun norsu on kaadettu, eivät yliopistot ole enää eläviä autonomisia toimijoita. Jäljelle jää joukko tilausselvitysten tekijöitä, jotka ymmärtävät sopeutua ulkoisiin vaatimuksiin. Puheiden taso tosin laskee nopeasti, kun uutta ja kriittistä tutkimustietoa ei synny. Myös näkökulmaan kätketty oletus yliopistojen ja työelämän heikosta yhteistyöstä on virheellinen. Työelämäsuhteet eivät ole suomalaisten yliopistojen heikkous. Olemme siinä kansainvälisesti erittäin hyviä. Jopa siinä määrin, että monilla aloilla se on muodostunut hidasteeksi matkalle tutkimuksen kansainväliseen kärkeen.

Ranskalaismatkaaja mitä ilmeisimmin tunnistaisi uuden tiedon ja taiteen tärkeiksi itseisarvoiksi. Tätä näkökulmaa ei kuitenkaan suosita yliopistojen ulkopuolella. Harmi, koska juuri vapaa perustutkimus erottaa yliopistot ajatushautomoista ja insinööritoimistoista. Perustutkimusta ei arvoteta tilausten määrällä tai tilaajan tyytyväisyydellä. Tärkeämpää on tiedon ja ymmärryksen kasvaminen. Sovellukset rakennetaan kyllä aikanaan.

Ranskalainen epäilemättä näkisi suomalaiset yliopistot paitsi kiehtovina myös tarkoituksenmukaisina ja pieniruokaisina. Tieteellinen ja taiteellinen toiminta on merkittävää ja vaikuttavaa. Huoli kuitenkin heräisi, jos katse kohdistuisi yliopistojen elinoloihin. Suomen koko yliopistojärjestelmä toimii pienemmällä rahoituksella kuin yksittäinen amerikkalainen ”huippuyliopisto”. Yliopistojemme kokonaistuloksilla pärjäämme kuitenkin hyvin, jos kilpasille on pakko asettua. Maailman parhaiden yliopistojen Sanghain listalta löytyy suomalainen yliopisto sijalta 56. Tulos on sekä absoluuttisesti että resursseihin suhteutettuna uskomattoman kova. Tai miltä kuulostaa neljäs sija maailman nuorten yliopistojen sarjassa? Vertailun vuoksi mainitsen, että Forbesin listaamien maailman sadan innovatiivisimman yrityksen joukossa ei ole yhtään suomalaista yritystä. Tässä mielessä on tietenkin nurinkurista, että yliopistoihin halutaan tuoda yritysjohtamisen opit.

Kolmas näkökulma on eräänlainen oodi heikolle itsetunnolle. Sen sijaan, että kansakuntana tuntisimme ylpeyttä yliopistojemme hyvästä työstä, yritämme miellyttää joitain, joiden kuvittelemme mahdollisesti olevan asiasta kiinnostuneita. Arjessa tämä näkyy esimerkiksi yksittäisten suomalaisyliopistojen vertailuna rahoitukseltaan ylivertaisiin ”huippuyliopistoihin” ja sen pohtimisena, miksi tämä yksittäinen suomalaisyliopisto ei tuota yhtä montaa tieteellistä artikkelia kuin tuo ”huippuyliopisto”. Yhtä hedelmätöntä olisi pohtia, miksi suomalainen Neste häviää liikevaihdossaan ja arvossaan vuosi toisensa jälkeen amerikkalaiselle ExxonMobil-yhtiölle. Oma tarinansa on tietenkin toisen alas painaminen oman tavoitteensa toteuttamiseksi.

Itsenäinen suomi on nyt 100-vuotias. Suomalainen yliopistolaitos on valtiotakin lähes kolmesataa vuotta vanhempi. Tässä iässä Suomen ja sen instituutioiden ei tarvitse enää päteä. Voimme olla oma itsemme ja luottaa tekemiseemme. Itsenäisen Suomen toinen vuosisata voidaan aloittaa positiivisin ajatuksin ja vahvalla itsetunnolla. Jokainen voi puheillaan ja esimerkillään edistää tiedemyönteisen ilmapiirin kehittymistä Suomeen. Tämä konkreettinen askel on helppo ottaa – ja mikä parasta – se ei maksa mitään.