Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

9.3.2015

Palkka vai palkinto?

Hiihdon MM-kilpailut menivät ja nyt talviurheilun ystävät, minä muiden mukana, keskittyvät ampumahiihdon MM-kilpailuihin. Huippu-urheilua on hauska seurata sohvalta. Urheilijalle tekeminen on totisempaa työtä. Jokainen, joka näki Matti Heikkisen maaliintulon Falunin 50 km perinteiseltä, on varmasti samaa mieltä. Sohvalta on myös helppo arvioida ja arvostella urheilijoita sekä huippu-urheiluyhteisöä. Huippuresurssit näyttäisivät mahdollistavan huipputulosten takana tehtävän laajan ja järjestelmällisen työn (Norja). Toisaalta resurssien vähyys tai rekrytointipohjan kapeus eivät menestyksennälkäiselle sohvajoukolle kelpaa selitykseksi mitalien vähyydelle (Suomi). Huippu-urheilulla on kaupallinen merkityksensä, mutta mahtaako siitä olla hyötyä kansanterveydelle? Ovatko tuulipuku, nokkamonot ja vanhat Järviset sittenkin kansakunnalle hyödyllisempiä? Hmm. jotenkin tutut keskustelun elementit yliopistoihmisellekin.

Hiihdon palkinnot ovat kaikille tuttuja, vaan miten mahdetaan professoreita palkita? Sinänsä helppoon kysymykseen ei ole ollut vastausta, minkä vuoksi Professoriliitto selvitti vuoden 2014 aikana millaisia tulospalkkausjärjestelmiä yliopistoilla on. Yliopistot ja professorit osallistuivat ilahduttavan aktiivisesti kyselyyn ja tiivistelmä selvityksen tuloksista on nyt lähetetty yliopistoille ja professoriliiton paikallisille osastoille palkkiojärjestelmien kehittämisen tueksi.

Kyselyyn vastanneista yliopistoista yhdeksän kertoi professoreilla olevan jonkinlainen palkkiojärjestelmä ja neljä yliopistoa ilmoitti, että tulospalkkiojärjestelmää ei ole. Palkkiojärjestelmillä on rakkaan lapsen tapaan monia nimiä: tulospalkkio-, insentiivi-, kannuste-, bonus- tai julkaisupalkkiojärjestelmä. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Aalto-yliopistossa professoreille on oma järjestelmä ja Tampereen teknillisessä yliopistossa on professoreiden sekä varttuneiden tutkijoiden yhteinen järjestelmä, joskin erilaisin ehdoin. Hankenin sekä Vaasan ja Oulun yliopistojen professorit jakavat yhteisen palkkiojärjestelmän muun henkilöstön kanssa. Näiden kuuden yliopiston järjestelmät perustuvat pääosiltaan ennalta määrättyihin kriteereihin. Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto ja Helsingin yliopisto eivät myöskään kohdenna järjestelmiään pelkästään professoreille, mutta niissä on edellisiä enemmän harkinnanvaraisia - kannustuksen ja palkinnon luonteisia - piirteitä. Tavallisimpia palkkiokriteerejä ovat julkaisujen, opinnäytteiden, väitöskirjojen sekä opintopisteiden määrä ja täydentävän rahoituksen suuruus. Lisäksi yliopiston tai yksittäisen laitoksen positiivista taloudellista tulosta käytetään kynnysehtona palkkioiden maksamiselle. Järjestelmissä, joissa ei ole ennalta määrättyjä kriteerejä, palkkiot perustuivat jälkikäteen tunnistettuihin poikkeuksellisen hyviksi arvioituihin suorituksiin.

Selvityksessä tarjottiin myös professoreille mahdollisuus kertoa kokemuksistaan ja mielipiteistään palkkiojärjestelmistä. Myönteisimmin suhtauduttiin järjestelmiin, joissa professorille annetaan selkeä tieto palkkion määräytymisen kriteereistä. Kriittisimmin suhtauduttiin järjestelmiin, joissa professoreille ei esitetty selkeitä tulostavoitteita ja joihin liittyi paljon harkinnanvaraisuutta sekä epämääräisyyttä. Toisaalta selkeätkin kriteerit turhauttavat, jos tavoitteet liukuvat vuosi vuodelta kauemmas kohtuullisuudesta. Vastaajat olivat myös huolissaan järjestelmien kielteisestä vaikutuksesta työilmapiiriin. Professoreilla ei myöskään ollut mahdollisuutta vaikuttaa kriteereihin tai osallistua järjestelmien kehittämiseen.

On hieno asia, että yliopistot pitävät professoreita palkitsemisen arvoisena avainryhmänä. Mikään ei kuitenkaan ole täydellistä tai ikuista ja palkkiojärjestelmien kehittämisen pitää jatkua. Yleinen peruslähtökohta on, että YPJ-palkka (Vaati+Henki) muodostaa palkan perustan ja sen päälle voidaan rakentaa palkkiojärjestelmä. Näitä kahta ei saa sekoittaa ja tämä on myös työehtosopimuksen lähtökohta. Sekoittuminen voi tarkoittaa, esimerkiksi tilannetta, jossa palkan Henki-osan kehitystä alettaisiin jarruttaa ja korvata satunnaisilla palkkioilla. Järjestelmien pitää myös tunnustaa professoreiden erilaiset työn painotukset sekä tieteenalojen erot. Ei ole oikein eikä kohtuullista vaatia kaikilta kaikkea. Professoreiden pitää myös päästä vaikuttamaan itseään koskevien palkkiojärjestelmien kehittämiseen. Osallistumisen evääminen kääntää mielialat hetkessä hyvääkin tarkoittavaa järjestelmää vastaan.

Lopuksi vielä lyhyesti urheilun pariin. Kilpaurheilusta on tapana ammentaa henkeä kohottavia lausahduksia työelämään. Tässä muutama: "kansainvälisessä kilpailussa menestyvät vain kovimmat huiput", "vain kolme parasta palkitaan", "häviäjät jatkavat katsomossa" sekä "kuuluu pelin henkeen". Tieteessäkin tavoitellaan kansainvälistä huippua, mutta mahtaako näistä lausahduksista oikeasti olla hyvän ja tuottavan tiedeyhteisön kehittämiseen? Suomalaisena hiihtourheilun ystävänä muistan myös kipeästi sen, mihin liiallisuuksiin menevä voittamisen pakko johtaa. On myös niin, että parhaankin urheilijan ura alkaa nelikymppisenä olla ehtoossaan. Tuosta pisteestä Duracell-professori jatkaa tuotteliaana ja työkykyisenä neljännesvuosisadan ja kauemminkin. Tieteenteko on kestävyyslajien todellista aatelia.