Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

24.8.2020

Pieni kylä

Hahmottelin blogin aiheeksi jotain muuta kuin koronaa. Epäonnistuin surkeasti, niin syvälle pandemia on mieleeni kaivautunut. Kevensin pettymystäni kuvittelemalla itseni gallialaiseen kylään. Siihen, jossa Asterix ja muut pelkäävät vain taivaan putoamista niskaansa. Koronan roolin sai tietenkin kylää uhkaava Rooman valtakunta.

Kuvittelin, kuinka torjuimme koronan ensimmäisen rynnistyksen puhtaalla voimalla, kuin gallialaiset konsanaan. Maaliskuun puolessa välissä maan hallitus ja presidentti totesivat Suomen olevan poikkeustilassa, jonka perusteella otettiin käyttöön valmiuslaki. Poikkeuksellisen voimakkaita toimenpiteitä toteutettiin, hoitoa tarvinneita hoidettiin, työ muutettiin vallitsevan poikkeustilan vaatimaan muotoon, virheitä tehtiin ja korjattiin. Taudin ensimmäinen aalto antoi periksi ja kansa pääsi kesän viettoon. Poikkeustoimia alettiin purkaa. Voitto kotiin, illalla suuret kyläjuhlat, jäämme odottamaan Rooman seuraavaa rynnistystä.

Huomaan viehtyneeni voittajan tarinaan. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa ihmisten peloista, yksinäisyydestä, läheisten menettämisestä, kalvavasta epävarmuudesta, lasten ja vanhusten hankalasta asemasta, kansainvälisen yhteisön epäonnistumisista, vastuussa olevien ankarasta paineesta, uuteen sopeutumisen vaikeudesta, yrittäjien ja taiteilijoiden ahdingosta, työnsä menettäneiden vaikeuksista, rokotenationalismin sikamaisuudesta, lainmukaisuudesta, oikeuksien suhteesta vastuuseen, taudin hoidon vaikeudesta, jne. Tiedän koronapandemian vakavuuden ja ymmärrän ratkaisuiden kiireen ja tärkeyden. En kuitenkaan kirjoita niistä, koska tiedän lukemattomien kollegoideni ratkovan näitäkin ongelmia ja luotan heidän työnsä tuloksiin.

Oma pohjoinen kylämme kohtaa koronan toisen aallon keväästä oppineena. Toimintaan ja päätöksentekoon on kerrottu haetun nopeutta ja ketteryyttä. Ehtyneitä varastoja kerrotaan täydennetyn. Kesällä vapautunutta juhlimista on tosin kritisoitu vastuuttomaksi, mutta ehkä sekin kääntyy syksyn myötä voitoksi, kun tarvitsemme henkisiä voimavaroja kriisin jatkuessa. Myös meille läheiset yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat tarkentaneet toimintatapojaan. Itse kuulun niihin, jotka arvostavat harkittua varovaisuutta. Tuntuu hyvältä työskennellä tässä yhteisössä. Se ei kuitenkaan poista huoltani henkilöstön ja opiskelijoiden jaksamisesta. Kuvitellaanpa, millaista on muuttaa uudelle paikkakunnalle, tyhjään asuntoon ja etäopintojen ääreen. Yliopistot tekevät varmasti parhaansa erityisesti uusien opiskelijoiden ottamiseksi yhteisön jäseneksi.

Sarjakuvan tarinassa Gallialaisen kylän turvana oli tietäjä Akvavitixin valmistama taikajuoma, joka antoi asukkaille yli-inhimilliset voimat. Rooman valtakunta ei siksi koskaan oikeasti uhannut kylää valloituksella. Korona taas on iskenyt maailmalla kovaa, eikä meillä ole sarjakuvan taikajuomaa turvanamme. Ehkä vertailuni on muutenkin väärin, kärsiväthän roomalaiset oikeassa historiassaan vakavista kulkutaudeista valtakuntansa laajenemisen seurauksena. Tiede ei kuitenkaan ole koronan edessä ollut toimeton. Viruksen aiheuttaman taudin hoitoa on kehittynyt paljon ja rokotteita kehitetään.

Tiedämme myös paremmin, miten tauti leviää ja miten sen leviämistä voidaan estää. Taudin torjuntaan ei tarvita lääketieteen syvällisiä opintoja, vaan jokainen voi välttää turhaa matkustamista, pitää huolta käsi- ja yskimishygieniastaan ja välttää lähikontakteja. Siellä missä ei voi pitää riittävää etäisyyttä, olemme kohteliaita ja suojelemme toisia käyttämällä kasvomaskia. Minusta tämä on aika vähän pyydetty.

Jouni Kivistö-Rahnasto

Turvallisuustekniikan ja riskienhallinnan professori, Tampereen yliopisto, Professoriliiton puheenjohtaja

Kirjoitukset

Kuinka pitkään me jaksamme? 0Pieni kylä 0Taas ihmiset onnistuivat 1Emme hyväksy häirintää missään muodossa 0Artisti maksaa 0