Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

22.10.2018

Tiedepolitiikasta, elinikäisestä oppimisesta ja kaikesta muusta sellaisesta

Puheessani Professoriliiton avoimessa kokouksessa 5.10.2018 sanoin olevani iloinen siitä, että useiden puolueiden puheenjohtajat olivat nostaneet kesäpuheissaan koulutuksen ja osaaminen ratkaisuksi tulevaisuuden ongelmiin sekä mahdollisuuksiin. Samalla rohkaisin puolueita ottamaan askeleen pidemmälle ja laatimaan intohimoiset tiedepoliittiset ohjelmat nykyisten koulutuspoliittisten ohjelmien rinnalle.

Acatiimin pääkirjoituksessa 5/2018 totesin, että yliopistojen perusrahoitus tulee saattaa vakaalle tasolle ja kehittyvälle uralle. Tässä yliopistoindeksin palauttaminen on tärkeä tekijä, mutta myös rahoituksen rakenteen on tarpeen muuttua yliopistojen omaa päätöksentekoa mahdollistavaksi. Voisiko yliopistorahoitus tulevaisuudessa kehittyä ”ostaja-alihankkija” -mallista vaikkapa luottamusperusteiseksi kumppanuusverkostoksi? Vai onko tulevaisuuden suunta sittenkin ”sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan” -koulutuspörssi?

Puolueet kirjoittavat juuri nyt ohjelmiaan tuleviin eduskuntavaaleihin. Toiminnanjohtaja Niemelän, Tieteentekijöiden liiton johdon sekä viestintäpäällikkö Sintosen kanssa olen käynyt hyviä keskusteluja poliitikkojen kanssa siitä, mikä yliopistoissa ja niiden rahoituksessa toimii ja mitä kannattaisi muuttaa. Liittojemme yhteiset vaalitavoitteet kattavat niin rahoituksen, yliopistojen kehittämisen kuin elävän vuorovaikutuksen yliopistojen, tutkimuslaitosten ja muun yhteiskunnan välillä.

Yksi aihe nousee kuitenkin puolueiden viesteissä ylitse muiden – elinikäinen oppiminen. Asiaa ei pidä nähdä pelkkänä painopisteen muutoksena yliopistojen rahoitusmallissa. Teema tulee vaikuttamaan voimakkaammin ja yliopistojen pitää löytää roolinsa sen toteuttamisessa. Ongelmaksi voi nousta työelämän matalat panokset tutkimukseen, kehittämiseen ja osaamisen uudistamiseen. Neljän prosentin TKI-tavoitteesta ollaan kaukana. Mistä siis löytyy se merkittävää ulkoinen lisärahaa elinikäiseen oppimiseen? Jos työelämässä ei tutkita ja kehitetä riittävästi – yksin tai yhdessä yliopistojen kanssa – ei työntekijöille myöskään tarjoudu luontevia mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja soveltamiseen.

On perusteltua olettaa, että ilman elinkeinoelämän ja julkisen sektorin sitoutumista elinikäisen oppimisen järjestäminen ulkoistuu yliopistoille. Tässä skenaariossa yliopistoille jää yksipuolinen velvoite kehittää koulutuksia ja hankkia ulkopuolista rahoitusta niiden toteuttamiseen. Nykyisten täydennyskoulutuspalveluiden kokemusten pohjalta tehtävä ei ole helppo. Siksi elinkeinoelämän ja julkisen sektorin taloudellinen ja henkinen sitoutuminen on kriittisen tärkeää. Tavoitteeksi voidaan asettaa tasavertaisesti hyödylliset kumppanuudet.

Yleisen tiedepoliittisen tilannekuvan hahmottamiseksi perehdyin syksyllä eri puolueiden ohjelmiin ja puheenjohtajien kesäisiin puheisiin. Professoriliiton paikallisosastojen puheenjohtajapäiville 6-7.9.2018 esittelin löydöksiä. Vaaliohjelmat ovat tarkentuneet jo tuonkin jälkeen ja Liitto seuraa niiden kehittymistä. Uskon jatkuvan dialogin olevan hyödyllistä myös puolueille.

Professoreidenkin on hyvä käydä keskusteluja paikallisten kansanedustajien ja tuleviin vaaleihin osallistuvien paikallisten ehdokkaiden kanssa. Niin ja onhan sitten vielä sekin kortti – että asettuu itse ehdokkaaksi!

Eero Puolanne 22.10.2018
Hyvä ja tärkeä kirjoitus, kuten näissä blogeissa aina.

Eräs pikkuasia, olisiko parempi tässä yhteydessä puhua 'elinikäisestä opiskelusta', jolloin fokus kohdistuisi opiskelumahdollisuuksien järjestämiseen eikä niinkään vain yksilöiden motivaatioon?

Minä yritän jäsentää tätä kenttää niin, että puhun neljästä 'O'sta: Opettaa, Opiskella, Oppia ja Osata. Osaamisessa prosessi kääntyy opiskelijasta ulospäin hänen itsensä ja muiden hyödyksi. Elinikäisen opiskelun motivaatio löytyy työelämän kautta: tiedetään mitä pitää vielä tietää ja miten saatua tietoa käytetään.

Jouni Kivistö-Rahnasto 23.10.2018
Kiitos Eero näkökulmista - en ollutkaan pohtinut asiaa vielä noin tarkasti. Lisää pohdittuani olen samaa mieltä - yliopistojen pitää voida keskittyä mahdollisuuksien tarjoamiseen.

Olen pitkään ajatellut, että yliopistojen tutkinto-opetuksen ja oppijoiden oma tärkeä tavoite on rakentaa valmiudet ja motivaatio itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Muistan itsekin jatko-opintojeni alusta sen huumaavaan riemun, kun asioista saattoi ottaa selvää puhtaan mielenkiintonsa ja tiedon tarpeellisuuden vuoksi - ilman huolta siitä mitä tentissä ehkä kysyttäisiin.

Pidän samalla jotenkin ongelmallisena sitä, että yliopistojen pitäisi vastata tutkintonsa jo suorittaneiden itsenäisten oppijoiden motivoinnista. #Paranoidina optimistina siis pelkään, että raha tulee liikkumaan suoritettujen opintopisteiden tms. modulien perusteella - ei tarjotuista mahdollisuuksista. Jos väitettyä motivaatioita ei olekaan, ei ole myöskään suoritettuja opintopisteitä. Tästä tullaan syyttämään ensisijaisesti yliopistoja argumentilla: ette motivoineet riittävästi.

#Paranoidina optimistina haluan siis tuoda tämänkin uhan avoimesti esiin, jotta voimme yhdessä aloittaa konkreettiset toimet sen torjumiseksi. Tähän viittasin tuolla työelämän henkisellä ja taloudellisella sitoutumisella. Kaikkien elinikäisen oppimisen tärkeyttä puolustavien on nyt vastattava huutoonsa. On astuttava näkyvästi esiin ja otettava reippaasti omaksi tehtäväksi kunnollisten taloudellisten mahdollisuuksien rakentaminen ja oppimiseen motivointi. Uskon yliopistojen puolestaan tekevän parhaansa oppimis- ja opiskelumahdollisuuksien kehittämisessä.