Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

4.4.2022

Tukea ukrainalaisille tieteentekijöille

Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastuu selvästi Suomen tiedemaailmaan. Sota vaikuttaa suhtautumiseemme sekä venäläisiin että ukrainalaisiin tutkijoihin. Yhteyksiä Ukrainaan pyritään lisäämään ja Venäjään taas välttämään.

Tutkijayhteisön halu auttaa ukrainalaisia tutkijoita on ajoittain ylittänyt todelliset mahdollisuudet ja kokemus yliopistojen reagoinnin hitaudesta on nostanut myös kriittisiä viestejä esiin.

Koetun hitauden voi ymmärtää siinä valossa, että joudumme toimimaan suomalaisen lain mukaisesti. Vaikka tutkijan näkökulmasta tutkija-apurahan tarjoaminen ukrainalaiselle tuntuu itsestään selvältä ratkaisulta, yliopistojen hallinnossa pohditaan asiaa juridiselta näkökannalta. Esimerkiksi, voiko apurahahakua kohdentaa jonkin tietyn maan kansalaisille? Mielestäni poikkeustilanteessa sääntöjen on kuitenkin voitava joustaa. Kotiyliopistoni on yhdessä Unifin kanssa toki jo viestinyt yliopistotason mahdollisuuksista tukea ukrainalaisia opiskelijoita ja tutkijoita.

Olin itse yhteydessä oman alani tutkijaan Kiovassa ja tarjosin muutaman kuukauden mahdollisuutta vierailla yksikössäni kustannuksista huolehtien. Vaikka kiinnostus ja kiitollisuus tulivat selväksi, ainakin lääkäritaustaiset tutkijat kokevat, että heitä tarvitaan nyt Ukrainassa. Tutkimusyhteistyö olisi toivottua mutta käytännössä sodan aikana mahdollisuudet siihen ovat olemattomat. Vastauksessa heijastui kuitenkin toiveikas usko siihen, että sota kuitenkin kohta loppuu ja silloin tämäntapainen tuki olisi enemmänkin kuin tervetullutta.

Sodan jatkuessa konkreettisin apu tutkijoille näyttäisi olevan tutkimusjakson tarjoaminen niille, jotka ovat jo joutuneet jättämään Ukrainan. Scholars at risk -verkoston kautta InFlames-lippulaivaamme otti yhteyttä ukrainalainen juuri valmistumassa oleva lääketieteen opiskelija, joka oli paennut Kreetalle. Tässä tapauksessa kykenemme tarjoamaan hänelle ainakin kuuden kuukauden työskentelyjakson tutkimuskonsortiossamme toivoen, että jakso johtaa pidempäänkin työskentelyyn. Uskon, että vastaavia tilanteita olisi paljon, jos tieto niistä saavuttaisi asianosaiset.

On myös noussut huoli siitä, että Suomessa oleskelevia venäläistaustaisia tutkijoita kohdeltaisiin asiattomasti. Vaikka organisaatiotasolla yhteistyö venäläisiin on tauolla, se ei tarkoita, että suhtautuminen Suomessa oleviin yksittäisiin tutkijoihin tulisi olla samanlaista. Suomessa on kohtalaisen paljon venäläistaustaisiä pidempään oleskelleita tutkijoita, joita ei voida pitää osallisina Venäjän valtion aloittamaan sotaan.

Omassa ryhmässäni toimiva venäläistaustainen tutkija on ilmaissut pelkoaan siitä, että venäläisiin kohdistettaisiin syrjintää ja häirintää. He ovat esimerkiksi kehottaneet varmuuden vuoksi lapsiaan olemaan puhumatta koulussa venäjää. Toistaiseksi en ole onneksi konkreettista häirintää todennut mutta pidän riskiä siihen merkittävänä. Yliopistojen viesti asiassa on selvä mutta se ei todennäköisesti saavuta yhteiskuntaa, jossa nämä tutkijat elävät arkeaan. Meidän tutkijoiden tulee myös jatkuvasti tuoda esiin viestiä, että häirintä ja asiaton toiminta eivät ole hyväksyttäviä sodankaan aikana.