Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

7.11.2022

Tarvitsemmeko uudenlaista johtajuutta?

Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aron hieno kirjoitus opiskelijoiden lisääntyneestä ahdingosta (Yliopisto 2022) päättyy otsikossa olevaan kysymykseen: tarvitsemmeko uudenlaista johtajuutta? Salmela-Aron omat tutkimukset eriarvoistumisesta ja sen vaikutuksista tarjoavat oivallisen lähtökohdan asian pohtimiselle.

Tosiasia, josta liian usein vaietaan, on se, että yliopistoilla ei ole mennyt hyvin 2010 voimaan tulleen yliopistolain aikana. Eikä kysymys ole ainoastaan resurssien niukkuudesta, joka on yleinen ja yhteinen huolenaihe. Kaikki ei ole kiinni leivästä.

Ahdingon perussyy on toisaalla: aikaisemmin kohtuullisesti toimineen kolmikantademokratian alasajossa yliopistolain myötä. Vallan keskittäminen rehtorille, hallituksille (joissa ulkopuolisten jäsenten määrää tuntuvasti kasvatettiin) ja dekaaneille on osoittautunut hyvin ongelmalliseksi. Yliopistoissa johtamisen rakenteita on samalla linjalla entisestään keskitetty ministeriön antamien suuntaviivojen ja toiveiden mukaan.

Yliopistolain vaikutusarviointien (joita on tehty kolme) ja muiden selvitysten mukaan johto on etääntynyt yhteisön jäsenistä. On muodostunut paha ja syvä kuilu johdon ja perustyötä tekevien välillä, ja sen myötä todellisuudet ovat erkaantuneet toisistaan, pahimmillaan omiksi kuplikseen. Tätä kuvastaa se, että johdon mielestä asiat ovat kulkeneet ja menevät edelleen hyvään suuntaan. Onhan meillä hyvä strategia ja toiminnanohjauksen prosessit ovat kunnossa! Muutoksia ei siten tarvita.

Kentän, yhteisön jäsenten keskuudessa enemmistön näkemys on päinvastainen, ja sitä tukee myös olemassa oleva muu tutkimustieto. Helsingin yliopiston ranking-sijoitusten alamäki jatkuu, ja opetuksen (ja tutkintojen) laatu on heikentynyt.

Maailmojen eriytyminen on erityisen vaarallista kaikkien instituutioiden vallankäytön legitimiteetin näkökulmasta. Tähän on kuitenkin nyt tultu ja muutoksia pitäisi saada aikaan, jotta suunta kääntyisi.

Ensiksi pitäisi tunnustaa karut tosiasiat, eikä maalailla harhakuvia esimerkiksi siitä, että yhteisöllisyys olisi yliopistoissa arvo, jota erityisellä huolella vaalitaan. Johtajiemme puheissa ei ole juurikaan näkynyt ymmärrystä siitä, että tosiasialliset osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet vaikuttavat ratkaisevasti työhyvinvointiin, yhteisöllisyyteen ja sitä kautta yliopiston tulokseen.

Ymmärrys näyttää myös olevan hukassa sen suhteen, mikä on (valta)rakenteiden ja johtamisen käytäntöjen (kulttuurin) välinen suhde. Tiivistäen sanottuna asia on niin, että hyvissä rakenteissa selviytyvät keskinkertaisemmatkin johtajat. Sen sijaan nykyisessä keskitetyssä mallissa johtamisen ongelmat helposti kärjistyvät, kuten nähtiin vuonna 2016, mutta myös sen jälkeen.

Näin ollen painopisteen yhteisön toiminnan kehittämisessä tulisi olla rakenteiden muutoksissa. Vaikka OKM ei – ilmeisesti arvovaltasyistä – halua avata yliopistolakia, voitaisiin johtosääntöjenkin kautta ottaa askelia demokratian suuntaan ja saada yhteisöllisyyttä vahvistettua.

Tällaisesta politiikasta ei valitettavasti näy merkkejä. Se osoittaa johtajiemme nöyrästi alistuneen ministeriön komentoon. Rehtorit ja dekaanit muodostavat ministeriön alapuolella eräänlaisen vasallien ja alivasallien yhteisön, jonka aseman turvaa jäsenten lojaalisuus johtajiaan ja viime kädessä ministeriön johtoa kohtaan. Palkintona ovat 2010-luvulla huimasti nousseet palkat ja mahdollisuus rekrytoida ”joustavasti” omia tukijoita organisaatioon.

Kuten Pekka Hallbergin johtamasta autonomiaselvityksestä (2021) käy ilmi, johtajien autonomia suhteessa heidän alaisiinsa on kasvanut! Tämä uusi näkemys autonomista on tosin jotain aivan muuta kuin yliopistoyhteisön autonomia suhteessa ministeriöön.

Jos tähän valtarakenteeseen ei saada aikaan demokratiaa vahvistavia korjauksia, yliopistojen alamäkeä on vaikea pysäyttää.

Yrjö Mattila 11.11.2022
Hyvä blogi ja tärkeästä aiheesta. Valitettavasti näyttää siltä, että taistelet tuulimyllyjä vastaan. Valtarakenteet ovat vahvasti betonoituneen vuoden 2010 jälkeen eikä ranking listalla putoaminen näytä huolettavan päättäjiä.

Muut kirjoittajat

Kaikki on vinksin vonksin Raija PyykköOikeissa töissä? 2Jaana HallamaaTKI ja kansainvälisesti kilpailukykyiset toimintaedellytykset Tarja NiemeläProphet of gloom Howy JacobsJufottaako? 1Jopi NymanProfessorer: Blicka bakåt och se framåt! Erik BonsdorffAntti Herlinin aiheellinen huoli Karl-Erik MichelsenNuoren tutkijan asialla Päivi PahtaEristäytymisen aika on ohi Markus OlinTutkijanuran rakentumisen pullonkauloja 1Anssi PaasiMitä yliopistojen tästä lukuvuodesta jää historiaan? Koronakriisi ja professorin työTiede, kulttuuri ja paikallisosasto Jussi VälimaaLähellä etänä Elina Andersson-FinneKun mikään ei riitä Kristiina BrunilaTerveisiä budjettiriiheen Eeva MoilanenSuomalaiset luottavat tieteeseen, mutta eivät kaikki 2Juhani KnuutiProfessoriliiton strategian ytimessä ovat tutkimuksen ja opetuksen vapaus sekä sivistys Jukka 'Jups' HeikkiläMitä on yliopistojen kilpailu? Kimmo AlajoutsijärviHäiriköt tutkijoiden kimpussa Esa VäliverronenYliopiston muutosneuvottelujen erityispiirteistä Petri LehenkariMiksi tiede? Arto MustajokiProfessoreita – onko heitä? Laura KolbeYliopistojohtamista 90-luvun opein 4Jari StenvallSota Ukrainassa ja tiedeyhteistyö Sanna TuromaAssistenttipalvelut – professorien viides tehtävä? 2Mari HatavaraHallituksen jäsenen vastuu yhdistyksessä Leevi MentulaOle mukava Leena KurkinenAkateemisen vapauden ja tutkimuksen tekemisen reunaehdoista ja realiteeteista Heli RuokamoMisinformation överallt! Vad kan universitetssamfundet göra? Gunilla WidénArviointi voi olla ystävä Mika LähteenmäkiYritysyhteistyö – etu vai rasite? Aki MIkkolaDreaming of tenure in Finland? The Finnish Supreme Court says that you shouldn’t Petri MäntysaariProfessorin urapolulle ja polulta pois 3Taina RantanenSanat, teot ja tiedolla hallinta Maria LähteenmäkiRahaa on Matti Alatalo