Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

Jussi Välimaa

Koulutustutkimuksen professori, Jyväskylän yliopisto

15.3.2021

Tiedolla johtaminen – mutta mitä on tieto?

Suomessa on puhuttu paljon tiedolla johtamisesta niin yliopistoissa kuin valtionhallinnossakin -erityisesti kuluneena koronavuonna. Yliopiston professorina tämä pyrkimys sekä ilahduttaa että herättää toiveita paremmasta johtamisesta ja päätöksenteosta.

Mutta mitä tiedolla johtaminen tarkoittaa? Tai vielä tarkemmin, mitä on tieto? 

Tieto on hankala käsite, sillä usein sitä kohdellaan itsestäänselvyytenä. Helposti oletetaan, että kaikki ymmärtävät sen samalla tavoin. Suomen kielen perussanakirjan mukaan tieto voi kuitenkin tarkoittaa seuraavia asioita: tosiasioiden tuntemista, jostakin selvillä olemista, tosiasioihin perustuvaa tietoa jostakin, asiaa tai seikka joka jostakin tiedetään. Se voi myös tarkoittaa ilmoitusta, tiedotusta, sanomaa, viestiä, uutista tai opintojen avulla hankittu tietotta, oppia tai viisautta.

Tieto on yhteiskunnallisena ilmiönä hankala myös siksi, että meillä on erilaisia tiedon muotoja: taiteellinen ja uskonnollinen kokemus, maalaisjärki ja tieteellinen tieto. Taiteellinen ilmaisu voi avata uusia näkökulmia ihmisen kokemukseen sekä maailman olemukseen. Se on tietoa elämästä ja ihmisenä olemisesta. Uskonnollista kokemusta voidaan pitää tosiasiana ja tosiuskovaisten mielestä jopa totuutena maailmasta. Tämän ohella ihmisillä on omaan kokemukseen ja ymmärrykseen perustuvaa tietoa asioista. Tätä kutsutaan usein maalaisjärjeksi. En arvota näitä erilaisia tietämisen muotoja, sillä kaikilla on oma paikkansa yhteiskunnallisessa elämässä. Olihan jo Karl Marx sitä mieltä, että uskonto voi auttaa ihmisiä kestämään arjen ankaruutta.

Mikä erottaa tieteellisen tiedon muista tiedon lajeista? Vastaus on aika yksinkertainen. Tieteellinen tieto on ainoa tiedon laji, jonka sisään on rakennettu systemaattinen epäilys tiedon luotettavuudesta. Tieteellinen tieto on itseään korjaava järjestelmä, jossa tutkijoiden tieteellinen kritiikki pyrkii kyseenalaistamaan olemassaolevan tietämyksemme, jotta ymmärtäisimme ihmistä, luontoa, maailmaa ja maailmakaikkeutta paremmin. Siksi tieteellinen tieto on luotettavinta olemassa olevaa tietoa.

Tieteellisen tiedon ytimessä on ymmärrys tiedon rajoista, eli missä olosuhteissa tai minkä reunaehtojen puitteissa voimme sanoa varmasti, miten asiat ovat. Samaan aikaan päämääränä on totuuden tavoittelu, eli  tiedon reunaehtojen työntäminen kauemmaksi ja olemassaolevan ymmärryksen laajentaminen sekä teoreettisesti että empiriaan perustuen. Tämä tieteelliseen tietoon liittyvä epävarmuus on kuitenkin tieteellistä ajattelutapaa tuntemattomille henkilöille hankala asia, sillä ihmiset haluavat varmoja vastauksia. He haluavat turvallisuutta, jonka eräs muoto on ennustettavuus.

Tieteellinen tieto ei kuitenkaan pysty antamaan lopullista varmuutta, vaikka voimme nykyisen tietämyksemme perusteella sanoa, miten asiat ovat tällä hetkellä tietyissä rajoissa. Samasta syystä tieteellinen tieto on hankala asia niille kansalaisille ja poliitikoille, jotka haluavat varmoja vastauksia monimutkaisiin ja kiperiin ongelmiin. Tiedämme varmasti vain sen, että monimutkaisiin kysymyksiin annetut yksinkertaiset vastaukset ovat vääriä vastauksia.

Kun siis päätöksentekijät puhuvat tiedolla johtamisesta, kansalaisten olisi hyvä tietää, millaiseen tietoon päätökset perustuvat. Tämä ei ole teoreettinen vaan mitä käytännöllisin vaatimus. Liian usein tutkittuna tietona esitetään sellaista tietoa, josta emme tiedä, mistä saatu data kertoo. Tällaista tieteellistä kvasitietoa ovat usein erilaiset konsulttiselvitykset, jotka antavat vastauksia päätöksentekijöiden määrittelemiin kysymyksiin kyseenalaistamatta itse kysymyksiä. Samaan kategoriaan kuuluvat myös erilaiset indikaattorit, rankingit tai barometrit, joista ei selviä, mitä lukujen takaa löytyy. Ilman ymmärrystä tiedon rajoista kansalaisia harhautetaan, jos väitetään, että päätös perustuu tutkittuun tietoon.

 

Kimmo Alajoutsijärvi 17.03.2021
Tieteellisellä tiedolla johtaminen ei ole yliopistojenkaan vahvuus. Vai oletteko kuulleet rehtorista, joka olisi perehtynyt tutkimuksiin yliopistojen johtamisesta tai organisaatiohaasteista? Tai rehtorista, joka olisi kysynyt neuvoa yliopistonsa organisaatiotutkijoilta? Tuskin.