Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

7.6.2021

Hajamielisiä professoreita ja besserwissereitä

Tein parikymmentä vuotta sitten tutkimuksen, jossa analysoimme, miksi tohtoreita ei palkata PK-yrityksiin. Olin aika hämmästynyt, kun viimeisimmässä tutkijanuratyöryhmässä törmäsin edelleen samoihin käsityksiin tohtoreiden palkkaamisen ongelmista. Yhä edelleen tohtoreita näytetään pidettävän teoreettisesti vahvoina, mutta käytännön töissä heikkoina lenkkeinä. Tohtoreilta puuttuvia taitoja ovat tiimityöskentelyn, vastuunkantajan ja soveltajan taidot. Heillä tulisi olla liike-elämän ymmärrystä, kommunikaatiotaitoja ja johtamiskykyä. Yhä edelleenkin yrityselämässä on vaikeuksia ymmärtää sitä, että tohtorintutkinto antaa vahvan osaamisen kokonaisuuksien hallintaan sekä vaativiin työtehtäviin.

Ongelmien taustalta löytyy tohtoreiden oletettujen taitovajeiden ohella vahvoja mielikuvia siitä, millaisia tohtorit oikeasti ovat. Tohtori-nimike tosin kattaa helposti laajemminkin yliopistolaiset ja erityisesti professorit. Suomalaisessa - ja myös länsimaisessa - kulttuurikuvastossa on nimittäin pitkät perinteet mielikuvalle professoreista hajamielisinä homepäinä. Nämä kulttuurikuvaston, varsinkin elokuvien, professorit ovat omituisia olentoja, jotka eivät ymmärrä käytännön elämää.  Erityisen hankalaa heille on ymmärtää naissukupuolta. 

Juuri niin, professorit ovat tavallisesti keski-ikäisiä, naimattomia miehiä, jotka kulkevat läpi elämänsä nenä kiinni kirjoissa. Vastakkaisen sukupuolen käytös on heille täysin käsittämätöntä, sillä nämä professoriveikkoset ymmärtävät vain teorioita. Usein he työskentelevät pölyisissä huoneissa kirjojen keskellä tai ovat uppoutuneet kemian laboratorioihin.

Tällainen kulttuurikuvasto alkoi muotoutua amerikkalaisissa screwball-komedioissa jo 1930-luvulla ja siihen liittyi varhain myös Suomi-Filmi omilla elokuvillaan. Samaa kulttuurikuvastoa tukevat ns. college-elokuvat, joissa yliopisto professoreineen ja opiskelijoineen on tarinan tapahtumapaikka. Kampus sekä sosiaalisena ympäristönä että kuvastona on muokannut mielikuvia siitä, millaista on opiskeleminen, opiskelijaelämä sekä professoreiden työ. College elokuva-genren ensimmäiset elokuvat filmattiin jo 1910-luvulla, kuten havaitsimme kollegojeni Terhi Nokkalan ja Ksenia Romanenkon kanssa tekemässämme vielä julkaisemattomassa tutkimuksessa.

Toinen tohtoreihin liitetty vahva mielikuva on besserwisser. Tämä ärsyttävä tyyppi tietää muka paremmin, miten käytännön asiat pitäisi tehdä, ja halukkaasti tulee tyrkyttämään neuvojaan, halusit niitä tai et.

Kulttuuristen stereotypioiden vahvuus piilee siinä, että ne ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa osaksi kulttuurista kuvastoa. Tästä syystä niitä on työlästä kumota tai osoittaa vääräksi. Yksikin tutun tutun tuttu besserwisser tai hajamielinen professori vahvistaa stereotypian todeksi.

Mitä pitäisi siis tehdä? Mielikuvia vastaan voi kamppailla vain toisilla mielikuvilla. Sen ohella, että tiedotamme professoreiden oikeasti tekemästä työstä, meidän pitäisi pystyä vaikuttamaan myös kulttuurikuvastoihin. Epäilenpä, että Harrison Fordin esittämä Professor Jones, eli Indiana Jones, on  muuttanut käsityksiä professoreiden habituksesta ja akateemisesta työstä. Siitäkin huolimatta, että Indiana Jones-elokuvin luoma mielikuva arkeologiasta aarteenetsintänä heijastaa 1800-luvun käsityksiä.

Kamppailu stereotypioista ja kulttuurikuvastoista käydään mediassa. Eräs lähtökohta stereotypioiden muuttamiselle on niistä tietoiseksi tuleminen ja niiden haastaminen todemmilla mielikuvilla tai vaikkapa ironisoimalla kulttuurista kuvastoa.