Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

3.10.2022

Miten muuttaa yliopistoja?

Korkeakoulututkimuksen piirissä kiertää kasku yliopistojen muuttamisen hankaluudesta. Sen mukaan yliopistojen muuttaminen on yhtä vaikeaa kuin hautausmaan siirtäminen: sitä vastustavat sekä elävät että kuolleet.

Tämä letkaus väittää ja olettaa, että yliopistojen muuttaminen on työlästä, sillä akateemisella tutkimuksella ja opetuksella on pitkät perinteet, ja että niihin vedotaan usein. Totta on, että akateemiset traditiot ulottuvat helposti vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen taakse. Esimerkiksi luennointi alkoi keskiajan yliopistoissa, ja tutkimusseminaarit tulivat yliopistoihin humboldtilaisen yliopistoideaalin myötä 1800-luvulla. Ihanteena oli ja on, että professorit yhdessä opiskelijoiden kanssa pohtivat tieteellisiä kysymyksiä. Sen sijaan organisaatioina yliopistot Suomessa ovat kokeneet muutoksia jatkuvasti etenkin viimeisten vuosikymmenten aikana.

Eräs syy yliopiston uudistamisen vaikeuteen johtuu siitä, että yliopisto-organisaation nopeiden muutosten ja akateemisten perinteiden jatkuvuuksien välillä on jatkuvaa ristivetoa. Niinpä organisaatiota muuttamalla pyritään vaikuttamaan yliopistoissa tehtävään akateemiseen työhön, tutkimukseen ja opetukseen. Oletus on rationaali siinä mielessä, että yliopistot maksavat palkat ja pitävät huolta infrastruktuurista. Samalla se kertoo kuitenkin akateemisen työn luonteen ymmärryksen puutteesta, sillä akateemisille yhteisöille tutkimuksen ja opetuksen laatu ovat keskeisiä lähtökohtia. Akateemiset yhteisöt ovat siitäkin syystä ytimeltään moraalisia ja eettisiä yhteisöitä. Meille korkea akateeminen laatu on keskeinen arvo sekä tieteen tekemisessä että uusien sukupolvien kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Ristiriitaa syventää se, että yliopistojen rahoittajaa kiinnostavat yliopisto-organisaatioiden mitattavissa olevat tulokset, tutkintojen ja julkaisuiden määrä. Sen sijaan akatemian intellektuaalisia yhteisöitä inspiroivat hyvät ja mielenkiintoiset tutkimukset sekä korkeatasoinen opetus. Tämä ero näkyy myös akateemiselle uralle pätevöitymisessä. Professuureja arvioitaessa julkaisuiden lukumäärään kiinnitetään huomiota ahkeruuden indikaattorina, mutta laadun mittarina ovat valitut korkeatasoiset julkaisut, eli akateemisesti korkea taso.

Maailma muuttuu ja yliopistot muuttuvat luonnollisen kehityksensä myötä koko ajan, kun tutkimus löytää ja osoittaa uusia kiinnostavia ja oleellisia ilmiöitä. Näin yliopistot muuttavat maailmaa, kuten vaikkapa genetiikan, ilmastonmuutoksen ja teknologian tutkimus on osoittanut. Samaan aikaan muutospaineita nousee yliopistojen ulkopuolelta, sillä yliopistojen on oltava relevantteja ympäröivälle suomalaiselle yhteiskunnalle, joka kamppailee globaalien ongelmien kanssa. Koulutuspoliitikot tulkitsevatkin tavallisesti maailman ja Suomen muutokset tarpeena reformoida yliopistoja. Miten siis muuttaa yliopistoja?

Suomessa on kokeiltu erilaisia strategioita ääripäiden ollessa 1970-luvun tutkinnonuudistus, jossa opetusministeriö saneli, miten yliopistojen pitäisi muuttua. Toisessa ääripäässä lienee Bolognan Prosessi, jossa opetusministeriö antoi vallan tieteenalojen edustajille miettiä, miten koulutuksia yhtenäistetään kullakin tieteenalalla. Onnistuneita reformeja yhdistää ainakin yksi asia: muutokset onnistuvat, jos ja kun muutokset tehdään yhdessä akateemisten yhteisöiden kanssa. Tämä voi näyttää työläämmältä tieltä kuin itsevaltainen sanelu, mutta se on lopulta nopein tapa tehdä muutoksia, joihin myös akateemiset yhteisöt voivat sitoutua; eli toteuttaa uudistukset käytännössä.

Hautausmaavertauksen voisikin jo unohtaa, sillä yliopisto ei ole paikka, jossa aika on pysähtynyt. Akatemia on pikemminkin totuuden tiellä matkaava karavaani, joka arvostaa tradition kantamaa tietoa siitä, missä ovat parhaat keitaat samalla, kun tieteen etujoukot etsivät koko ajan parempia ja nopeampia reittejä sekä uusia tiedon keitaita.