Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

17.11.2022

Tiede, kulttuuri ja paikallisosasto

Käsitys Professoriliitosta muodostuu tavallisille kansalaisille ja jopa Professoriliiton jäsenille liiton valtakunnallisen näkyvyyden perusteella. Tämä on hieman hämäävää, sillä julkisuuden varjoon jäävä paikallisosastojen toiminta luo kuitenkin perustaa myös liiton toiminnalle.

Mutta mitä paikallisosastoissa oikein puuhataan? Miten toiminta on kenties muuttunut? Otimme asiasta selvää kollegani, professori Petri Karosen kanssa kirjoittamalla Jyväskylän yliopiston Professoriliiton paikallisosaston historian. Tiivistäen voi sanoa, että Jyväskylän paikallisosastossa on tehty monenlaista sen reilun 50-vuotisen historian kuluessa. Seuraavassa muutamia nostoja toiminnasta.

Toiminnan alusta lähtien paikallisosaston johtokunta on keskustellut ja neuvotellut yliopiston johdon kanssa. Tapaamisissa on väännetty kättä mm. tutkijakoulutuksen lisistä, apulaisprofessoreiden asemasta ja palkoista sekä yliopiston eri hallintomalleista. Välillä neuvottelut ovat olleet hyvin vaikeita, kuten vaikkapa 1990-luvun lopulla laman kourissa. Välillä taas yhteinen sävel on löytynyt helpommin. Tähän on myötävaikuttanut se, että professoreiden ja yliopiston johdon yhteinen tavoite on lopultakin yliopiston etu ja menestys. Kaikki mikä edistää tiedettä, tutkimusta, sivistystä ja koulutusta tukee professoreiden ja koko akateemisen yhteisön toimintaa. Ilman professoreiden asiantuntemusta ja kriittisiä näkökulmia yliopiston johto ei kuitenkaan välttämättä havaitse ongelmakohtia. Johdolla ei ole ajantasaista tietoa siitä, mitä muutoksista ja uudistuksista käytännössä seuraa. Siksikin kriittinen keskustelu on yliopiston uudistamisen oleellinen voimavara.

Toinen pitkään jatkunut perinteemme on säännöllinen yhteistyö Tieteentekijöiden kanssa. Jyväskylässä se alkoi jo 1990-luvulla. Esimerkiksi toukokuulla 1990 vietettiin Tieteentekijöiden paikallisosaston laivaseminaarin yhteydessä ”vapaamuotoinen, rentouttava ilta Pohjois-Päijänteellä”. Paikallisessa yhteistyössä on järkeä, sillä molempien liittojen paikallisosastojen päämääränä ovat työntekijöiden hyvinvointi sekä yliopiston etu. Näkemykset poikkeavat välillä toisistaan, mutta yhteiseen ymmärrykseen on päästy helposti myös hankalissa tapauksissa. Yhteistyö jatkuu edelleen, vaikka valtakunnallisesti liittojen välit ovatkin viilentyneet.

Kolmas pitkä perinne ovat paikallisosaston järjestämät erilaiset vapaamuotoiset tilaisuudet. 1970-luvulta aina 1990-luvulla järjestettiin Flooranpäivän juhlia. Esimerkiksi vuonna 1984 keskusteltiin aiheesta ”Akateemiset perinteet – mitä ne ovat ja tarvitaanko niitä? Tämän ohella on järjestetty yleisiä keskustelutilaisuuksia. Marraskuulla 1997 keskusteltiin aiheesta ”Tiede ja kulttuuri – onko kulttuuri tieteenalojen suurin yhteinen tekijä vai pienen yhteinen jaettava”. Mieleenpainuvia tapahtumia olivat myös kevät- ja eloretket (vuosina 2003–2013), joilla tutustuttiin sekä kollegoihin että vierailujen kohteisiin, kuten vaikkapa Itä-Uudenmaan kartanoihin (vuonna 2004) tai Verlan museoalueeseen (2005). Tämä toiminta hiipui valitettavasti 2010-luvun aikana, sillä professoreiden kiireitä ovat lisänneet mm. ulkopuolisen rahoituksen hakeminen, laajentuvat vastuut sekä erilaiset tietokoneohjelmat, jotka ovat siirtäneet sihteereiden töitä proffille.

Kaikista näistä asioista on vaihdettu ajatuksia sekä sääntömääräisissä vuosikokouksissa että paikallisosaston johtokunnan kokouksissa, joissa käydyt keskustelut ovat olleet ja ovat mielenkiintoisia sekä hauskoja. Niissä avautuu myös laajempia näkökulmia yliopiston toimintaan. Monille meistä Professoriliiton kokoukset ovatkin ainoita tilaisuuksia, joissa voi keskustella vapaasti eri tieteenaloja edustavien kollegoiden kanssa sekä tieteen että yliopiston kannalta kiinnostavista asioista. Tällaista keskustelua tarvittaisiin entistä enemmän, sillä tehokkuuden nimiin vannovassa yliopistolaitoksessa on entistä vaikeampaa löytää aikaa ja mahdollisuuksia keskustella tärkeistä yhteisistä asioista. Samalla se kertoo siitä, että yliopistoissa pitäisi olla rakenteita, joissa voitaisiin keskustelemalla luoda yhteistä näkemystä ja ymmärrystä siitä, mihin suuntaan yliopistoa pitäisi kehittää.