Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

4.5.2015

Profiloituminen on muotisana

Profiloituminen ja rakenteellinen kehittäminen ovat muotisanoja. Kun yliopisto profiloi, se suuntaa toimintaa, tekee valintoja ja tietysti poisvalintoja. Jokaista investointia näet edellyttää vastaavan suuruinen säästö. Näin Suomessa, missä talouden osalta tuntuvat kädet nousseen pystyyn: mihinkään ei voi enää investoida aidosti lisää, leikkauslistat ovat suositumpia kuin koskaan.

Yliopistojen välisen profiloitumisen voisi kuvitella tapahtuvan itsestään. Tutkijat joilla on parhain osaaminen ja parhaat ajatukset, saavat avoinna olevat työpaikat ja tutkimusrahoituksen. Tällöin profiloituminen tapahtuu aitoja vahvuuksia havainnoiden ja vertaisarviointiprosesseilla. Profilointi näin tehtynä kunnioittaa yliopiston autonomiaa. Profilointi tapahtuu parhaimmillaan ja aidoimmillaan jatkuvana prosessina, jossa jokaista vapautuvaa resurssia mietitään omien vahvuuksien ja näkemysten kautta.

Valtiovallan mielestä yliopistojen profiloituminen kuitenkin tapahtuu liian hitaasti ja riittämättömästi. OKM onkin päättänyt leikata yliopistojen rahoitusta yhteensä noin 50 M€ edestä. Tämä raha kilpailutetaan Suomen akatemian toimesta ja jaetaan yliopistojen esittämiin profilointihankkeisiin – toivottavasti täysmääräisesti.

Yliopistojen profilointihakemukset on tehty melkoisella kiireellä, ainakin ensimmäisellä kierroksella, jonka tuloksia odotamme lähipäivinä. Tuleeko tasajako suhteessa leikattuun budjettirahaan? Uskalletaanko nähdä hakemusten taakse ja rahoittaa aitoja vahvuuksiin perustuvia hakemuksia? Ovatko pyydetyt poisvalinnat aitoja? Mielenkiintoista tässä kiireellisessä prosessissa on, että toinen hakukierros on yliopistossa sisäisesti jo käynnissä ennen kuin ensimmäisestä on tuloksia saatu. Olisi uskottavaa, että profilointi jatkuu systemaattisesti samoilla suunnilla edes muutaman vuoden ajan eli hylättyjä hakemuksia pitäisi voida työstää edelleen ja hakea rahoitusta samoilla teemoilla uudestaan.

Hakemusten tekemisessä yksiköt ja professorit olivat kuultujen kokemusten mukaan vaihtelevassa määrin mukana. Parhaimmillaan hakemukset ideoitiin aidosti tutkijoiden toimesta ja yliopistojen johdon rooli oli kokoava ja priorisoiva. Joissain tapauksissa professorien mielipidettä ei laajasti ottaen kuultu.  

Rahasumma, jolla profilointia tehdään on yliopistojen koko budjettirahoitukseen nähden vaatimaton, noin 3 prosenttia. Vastaavan summan yliopistot saavat uudessa rahoitusmallissa esimerkiksi opiskelijapalautteen perusteella. Summa on kuitenkin merkittävä, kun se on leikkaus nykyiseen toimintaan. Toivottavasti näiden profilointirahojen suhteen maltti on valttia ja jaksetaan katsoa näillä askelmerkeillä miten profilointeja todellisuudessa tapahtuu.

Onneksi julkisuudessa esitetään myös vaihtoehtoisia puheenvuoroja. Aiemman lama-ajan 1990-luvulla ratkaisu oli valtion omaisuuden vahva investointi tutkimukseen. Tuolloin uskottiin, ettei jatkuvien säästöjen tie ole avain parempaan tulevaisuuteen, vaan tulevaisuus täytyy aktiivisesti rakentaa uskomalla investoida. Valtion taseessa olevaa omaisuutta voisi käyttää tutkimuksen kautta tapahtuvaan profilointiin ilman, että tällä on edes suoraa vaikutusta valtion budjettiin lyhyellä aikajänteellä.