Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

31.8.2015

Yliopistojen ristiriitaiset tavoitteet

Toinen maailmansota oli loppumaisillaan ja Yhdysvalloissa ymmärrettiin nuorten sodassa palvelleiden miesten tarvitsevan mielekästä tekemistä. Yhdysvallat ryhtyivät tukemaan sotilaidensa opiskelua yliopistoissaan. Korkeakoulututkinto alkoi muutoksensa eliitin yksinoikeudesta koko kansan tutkinnoksi. Vastaavat muutokset seurasivat nopeasti muuallakin: Euroopassa ja Japanissa 1960- ja 1970-luvuilla, Etelä-Koreassa 1980-luvulla ja sittemmin laajalti koko maailmassa.

Yliopistotutkinto on merkittävä ihmisen hyvinvoinnin lisääjä. Euroopassa jokainen lisävuosi korkeakoulussa merkitsee yli 10% lisäystä tulotasossa. Maailmanlaajuisesti vastaava tulojen lisäys on lähes 15%. Korkeakoulutus on yksilön näkökulmasta kannattava investointi. Yhteiskunnan näkökulmasta tilanne ei ole kuitenkaan yhtä selvä. Tuoko korkeakoulutus aitoa lisäarvoa koko yhteiskunnalle vai onko sen merkitys lähinnä yhteiskunnallisen nokkimisjärjestyksen luojana? Kuuluuko siis yhteiskunnan maksaa korkeakoulutus, vai kuuluuko maksu yksilöille itselleen?

Korkeakoulutus ei ole myöskään laadultaan tasaista. Hyvän korkeakoulutuksen merkitys on paljon suurempi kuin heikkolaatuisen. Yhteiskunnalle tulee kaksi eri suuntiin vetävää tavoitetta: pyritään lisäämään kaikkien kyvykkäiden nuorten mahdollisuuksia korkeakoulutukseen ja kilpaillaan saman aikaisesti parhaiden yliopistojen ranking-listoilla.

Ranking-listat ovat tulleet jäädäkseen, ainakin näillä näkymin. Yliopistojen johto sekä poliitikot, samoin kuin ihmiset muutenkin ovat kilpailuhenkisiä, eikä mikään näytä pysäyttävän yliopistoja vertaamasta saavutuksiaan toisia vasten.

Ranking-listat ovat olleet vahvasti Yhdysvaltalaisten yliopistojen dominoimia. Kauden 2014-15 top 100 yliopistojen listalla oli yli 50 yhdysvaltalaista yliopistoa ja 8 englantilaista. Asukasta kohden parhaiten pärjäsivät kuitenkin Sveitsi, Hollanti ja pohjoismaat.

Suomalaisten yliopistojen näkyvyys ranking-listoilla on ollut väestöön nähden kohtuullinen, mutta ainoastaan Helsingin yliopisto on yltänyt top 100 joukkoon. Yliopistoilla ja poliitikoilla on tarve saada suomalaisten yliopistojen sijoituksia paremmaksi, mutta tie tulee olemaan vaikea. Kiina on aloittanut systemaattisen työn ranking-sijoitusten parantamiseksi ohjelmallaan vuodesta 1998. Saksalla on oma Exzellenzinitiative vuodesta 2005. Ranska alkoi kehittää Sorbonne leaguetaan vuonna 2011 ja Venäjällä on oma 5-100 projekti, jonka tavoitteena on saada 5 yliopistoa top 100 joukkoon. Myöskin Iso-Britannia on suunnannut rahoitustaan entistä enemmän parhaimmille yliopistoille vastatakseen koventuneeseen kilpailuun.

Aivan oman ratkaisunsa kilpailuun tarjoaa Saudi Arabia, joka on perustanut yliopistoja palkkaamalla kovatasoisia osaajia ulkomailta perustamaan tutkimusyksiköitä. Vastaavia malleja on myös mm. Yhdistyneillä Arabiemiraateilla ja Qatarilla.

Huippuyliopisto tarvitsee huippuhenkilöstön ja tämä vaatii kunnolliset resurssit. Useat yliopistot erityisesti Yhdysvalloissa, Canadassa ja Australiassa houkuttelevatkin parhaita osaajia hyvillä palkoilla. Tosin viimevuosina parhaita palkkoja ovat maksaneet jotkin Arabimaiden yliopistot.

Huippuhenkilöstön lisäksi vaaditaan huippuopiskelijoita. Opiskelijoiden kansainvälinen rekrytointi on mitä suurimmassa määrin vastaamista kilpailuun. Joskin useissa länsimaissa myös demografinen rakenne vaatii ulkomaisten opiskelijoiden määrien lisäämistä.

Pyrkimyksiä menestykseen ranking-listoilla myös kritisoidaan. Osin juuri sen takia, että yliopistoilla nähdään ensisijaisesti keskeinen rooli yhteiskunnan kehittämisessä. Esimerkiksi Saksassa on perinteisesti ajateltu, että kaikki yliopistot ovat yhtä laadukkaita. Vastaavaa ajattelua on myös Suomessa. Kritiikki kohdistuu mm. ranking-listoille tyypilliseen tutkimuksen painottamiseen ja opetuksen laadun sivuuttamiseen.

Yliopistojen näkeminen yhteiskunnan kehittäjänä ja kansan parhaiden osaajien hyödyntäjänä on paljon enemmän kuin tuijottaminen menestykseen kansainvälisessä kilpailussa. Hyvinvoivassa yhteiskunnassa pitäisi nähdä yliopistojen rooli moniulotteisesti ranking-listojen taakse.