Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

Karl-Erik Michelsen

Tieteen, teknologian ja modernin yhteiskunnan tutkimuksen professori Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Vuoden Professori 2018

22.9.2020

Miten tiede osallistuu Korona-kriisistä käytävään keskusteluun?

Pandemia ei tullut yllätyksenä, mutta sen vaikutukset ovat olleet yllättävät. Mikroskooppinen virus on tappanut yli miljoona ihmistä, pysäyttänyt maailmankaupan ja muuttanut ehkä pysyvästi modernin ihmisen arkipäivän. Ne, jotka toivovat paluuta entiseen, asettavat toivonsa tieteeseen ja teknologiaan. Rokote ja virukseen tehoavat terapiat vapauttavat ihmiskunnan riivaajasta ja elämä voi jatkua entiseen tapaan.

Pandemia on siten nostanut tieteen yhteiskunnallisen päätöksenteon ytimeen. Tiede voi avata tai sulkea rajoja, tyhjentää tai täyttää stadioneita ja heiluttaa pörssejä. Tiede voi myös vaikuttaa supervaltojen välisiin suhteisiin ja se voi lopulta ratkaista jopa Yhdysvaltojen presidentinvaalin tuloksen.

Unkarilaista tulevaisuustutkija Ervin Lazloa lainaten, Korona-kriisi on todennäköisesti vain alkusoitto suuremmalle näytökselle. Kun Covid-19 on kukistettu, tulevat ratkaistavaksi seuraavat vitsaukset. Ilmastonmuutos horjuttaa ekologista tasapainoa, ylikansoittuminen luo kriisejä ja teknologinen vallankumous horjuttaa perinteisiä poliittisia ja taloudellisia rakenteita. Optimistisinkin ennuste lupaa ihmiskunnalle kovia aikoja.

Keskustelua tieteen yhteiskunnallisesta vaikutuksesta on käyty pitkään ja ns. kolmas tehtävä on Suomessa kirjoitettu yliopistolakiin. Käytännössä kolmannen tehtävän sisältö on kuitenkin jäänyt määrittämättä ja tiedeyhteisöt ovat toteuttaneet lakia omalla tavallaan. Harva kuitenkin uskoi, että kolmas tehtävä nousee keskustelun ytimeen tässä muodossa. Korona-kriisi on näyttänyt toteen sen, minkä keskustelu ilmastonmuutoksesta on jo ehtinyt todistaa. Tavalliset kansalaiset ovat haluttomia muuttamaan käyttäytymistään uhkan edessä, eivätkä poliittiset päättäjät uskalla tehdä kansan tahtoa vastustavia päätöksiä. Ratkaisua odotetaan tieteeltä ja teknologialta ja jos ne eivät löydä ratkaisua, edessä on pitkä ja pimeä aikakausi.

Tiedeyhteisöt ovat kuitenkin heikosti valmistautuneet uuteen roolinsa. Julkisuuteen annetut tiedot on tehty tieteellisellä täsmällisyydellä, mutta ne eivät anna yksiselitteisiä vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Tieteen kannalta erilaiset tutkimustulokset ovat rikkaus, mutta päättäjät haluavat kuulla tiedeyhteisöltä yhden ja kaikissa olosuhteissa pätevän tiedon.

Ehkä karuin esimerkki tiedeyhteisön kompuroinnista ovat Korona-kriisin maskit. Niiden roolia Covid-19 viruksen torjunnassa on pohdittu monella foorumilla, mutta maskien merkitystä ei ole pystytty vieläkään määrittämään. Kun tutkijat ovat antaneet epämääräisiä arvioita, maskein käyttö on siirtynyt yhteiskunnallisille foorumeille, missä siitä on tullut poliittinen ja yksilön vapautta määrittävä ilmiö.

Pitäisikö tutkijoiden pohtia yhteiskunnallista asemaansa uudelleen Korona-kriisin jälkeen? Toistaiseksi tiedeyhteisöt ovat vastanneet globaaliin hätään tieteen perinteisillä tavoilla. Tietoa tuotetaan, jalostetaan ja jaetaan tinkimättä tieteen perusarvoista eli objektiivisuudesta, tulosten verifioinnista, vertaisarvioista sekä transparenssista. Järjestelmällä on perusteensa, mutta globaalin kriisin aikana se on osoittanut auttamattoman hitaaksi ja jäykäksi.  

Edellyttääkö uusi tilanne tieteen perusarvojen määrittämistä uudelleen? Objektiivisen tiedon tarve ei luonnollisesti katoa mihinkään. Päinvastoin, päättäjät tarvitsevat entistä enemmän hyvin tutkittua ja kriittisesti arvioitua tietoa. Tiedeyhteisöjen olisi kuitenkin tärkeä ymmärtää tiedon laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset. Reaaliaikaisen tiedonvälityksen aikana tutkimustiedon on tultavat nopeasti ja sellaisessa muodossa, johon päättäjät voivat reagoida. Tällaisen tiedon synnyttäminen edellyttää systeemistä näkemystä eli tutkimustiedon sitomista yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Tämä puolestaan edellyttää tutkijakoulutuksen uudistamista. Ei riitä, että väitöskirjantekijät tietävät paljon pieneltä alalta, vaan heidän on ymmärrettävä, miten heidän valitsemansa tutkimusteemat liittyvät systeemisesti yhteiskunnalliseen muutokseen. Tällainen uusi tapa ajatella on välttämätön, jotta tutkijat pystyvät itse vaikuttamaan siihen, millaista tulevaisuutta he ovat rakentamassa.

Jos tiedeyhteisö menettää Korona-kriisin sille osoittaman uuden mahdollisuuden, seuraava mahdollisuus on nykyistä huonompi ja vaikeampi. Tieteen ei tarvitse olla piilossa objektiivisuuden kammiossa, vaan sen on otettava selkeämpi ote julkisesta keskustelusta. Reaktiivinen käyttäytyminen siirtää valtaa tiedeyhteisöjen ulkopuolelle. Proaktiivisesti voidaan ohjata keskustelua ja torjua väärä informaatio ja provokatiiviset ylilyönnit.

Ali Harlin 11.10.2020
Monitasoisten totuuksien maailmassa selkeän sanoman merkitys korostuu ja sen uskottavuus vaatii sekä viestin vahvistumista ja todellisuustestien läpäisyä todellisessa tilanteessa. Emme voi luottaa siihen, että kuulijamme saavat viestimme kokonaisena tai että se voi tulla ymmärretyksi, jos sen taustatiedot eivät ole jo ennalta olemassa. Siksi epävarmassa tilanteessa on keskityttävä olennaiseen ja pystyttävä kiteyttämään viesti selkeästi.

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita