Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

21.2.2022

Pitäisikö aivovuodosta huolestua?

Tilastokeskuksen luvut maahan muuttavista ja maasta muuttavista korkeasti koulutetuista osaajista ovat edelleen huolestuttavaa luettavaa. Pandemia hillitsi muuttoliikettä, ja samalla aivovuoto Suomesta hidastui ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Ongelman juurisyyt eivät kuitenkaan poistuneet pandemian myötä. Kun virus väistyy, yhä useampi korkeasti koulutettu nuori huippuosaaja pakkaa todennäköisesti laukkunsa ja lähtee maasta. Jokainen menetetty alansa huippu on kansantaloudellinen tappio, mutta sen lisäksi se on selkeä signaali suomalaisen yhteiskunnan kyvyttömyydestä tarjota parhaille osaajille haastavaa ja taloudellisesti turvallista työuraa.

Aivovuoto ei ole vain Suomen ongelma. Huippuosaajia ovat perinteisesti houkutelleet Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Saksa, ja esimerkiksi Hollanti menettää vuosittain noin 15 % huippuosaajistaan. Suomi on kuitenkin pieni maa, jonka tärkein yksittäinen kilpailuvaltti on korkeatasoinen koulutus ja huippuosaaminen. Siksi Suomen pitäisi pystyä houkuttelemaan parhaita kykyjä ja pitämään hyvää huolta omista korkeasti koulutetuista ammattilaisistaan. Tämä kansantalouden ja yhteiskuntakehityksen kannalta keskeinen tavoite näyttää kuitenkin karkaavan joka vuosi kauemmaksi. Suomi on menettänyt ”elävää voimaa” koko 1900-luvun lopun, ja vauhti on valitettavasti kiihtynyt 2000-luvulla. Selkeä piikki muuttohalukkuuteen tuli vuoden 2014 koulutusleikkausten jälkeen. Aivovienti ei koske vain tieteen ja tekniikan erikoisosaajia, vaan sama ilmiö näkyy myös taiteessa ja kulttuurissa.

Kai Lindström ja Timo Kolu analysoivat Acatiimin kirjoituksessa vuonna 2018 aivovientiä, kansainvälistymistä sekä Suomen korkeakoulupolitiikkaa. Suomi on houkutellut kansainvälisiä osaajia, lisännyt tohtorikoulutusta ja pyrkinyt estämään aivovuotoa. Tuloksena on paradoksi, jossa tohtorien määrä on lähes kaksinkertaistunut ja kansainvälisiä tohtorikoulutettuja on tullut maahan runsaasti, mutta koulutuksen tulokset ja koulutukseen käytetyt taloudelliset panokset valuvat liian usein maan rajojen ulkopuolelle lisääntyneenä aivovientinä.

Suomen koulutusjärjestelmä on siten houkutteleva, mutta Suomi ei kykene pitämään huolta huippuosaajista. OECD-maiden joukossa Suomi on nettohäviäjä, joka kouluttaa ja valmentaa osaajia, mutta menettää avoimessa kansainvälisessä kilpailussa osaavat aivonsa muille maille. Tilannetta on yritetty korjata, ongelmasta on puhuttu ja siitä on kirjoitettu, mutta miksi muutosta ei saada aikaan?

Helpoin selitys olisivat varmaan Suomen sijainti Euroopan periferiassa, epämukava ilmasto, vaikea kieli ja hankalasti lähestyttävät ihmiset. Suomessa on myös kapeat korkean osaamisen työmarkkinat, ja moni tohtoritutkinnon saanut tekee uransa vähemmän koulutusta vaativissa ammateissa. Toisaalta Suomesta löytyy esimerkkejä, joissa aivovuoto on kääntynyt päinvastaiseksi ja Suomeen on tullut huippuosaajia. Professori ja nobelisti A. I. Virtasen biokemiallinen laboratorio oli kansainvälisen tason tiedeinstituutio, johon rekrytoitui tutkijoita Suomen rajojen ulkopuolelta. Myöhemmin Nokian tutkimuslaitos sai kansainvälisiä huippuosaajia niin paljon kuin yhtiö halusi. Sama ilmiö toteutui edesmenneen professori Leena Palotien kansainvälisessä huippuyksikössä.

Ehkä keskustelu aivovuodosta on jumiutunut vanhoihin näkökulmiin. Globaalissa taloudessa käydään jatkuvaa kilpailua huippuosaajista, ja heidän rekrytoitumisensa riippuu monesta eri tekijästä. Tärkeintä ei enää ole osaajien kotimaa, vaan se, miten heidän tietopääomansa saadaan hyödynnettyä. Globaali maailma verkottuu, ja tieto siirtyy valon nopeudella valtioiden rajojen yli. Aivovuotoa eli tiedon vuotoa tapahtuu siten 24/7, ja tähän verrattuna huippuosaajien kotipaikalla on vain vähäinen merkitys. Vaikka Suomi edelleen menettää huippuosaajia, se kuitenkin pystyy kompensoimaan menetykset rakentamalla aktiivisia verkostoja, joissa eri maissa toimivat huippuosaajat hahmottavat ja ratkaisevat yhdessä tärkeitä kysymyksiä.