Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

18.2.2021

Tiede ja Covid-19 pandemia

Tutkijat epäonnistuvat jatkuvasti. Rahoitushakemukset epäonnistuvat, käsikirjoitukset palaavat bumerangina takaisin ja rekrytointi tyssää kovaan kilpailuun. Umpikujista ja pettymyksistä huolimatta tutkijat jatkavat eteenpäin. Seuraava hakemus on jo valmisteilla, artikkelin tekstiä korjataan kuuliaisesti ja tulevaa rekrytointia varten paisutetaan CV:tä ja kohennetaan pätevyyksiä.

Vaikka epäonnistuminen on tutkijan sitkeä seuralainen, yksikään tutkija ei suostu myöntämään epäonnistumista. Hankkeet ja projektit yritetään viedä loppuun sovituissa aikatauluissa ja rahoittajille toimitetaan raportit positiivisista lopputuloksista. Jos tutkija myöntäisi julkisesti epäonnistumisen, se olisi sama asia kuin akateeminen itsemurha. Seuraavalle hakukierrokselle olisi turha lähettää hakemusta ja todennäköisesti urakierto olisi saapunut pääteasemalle.

Käsittelimme kollegojen kanssa epäonnistumista tieteessä reilut kaksi vuotta sitten Tieteen päivillä. Keskustelu oli mielenkiintoista ja avartavaa. Jokainen meistä on valmis myöntämään epäonnistumiset, mutta samalla olimme yhtä mieltä siitä, että tiede on perimältään onnistuva ja positiivinen yhteiskunnallinen ilmiö. Jos ja kun epäonnistumisia tapahtuu, ne kääntyvät positiiviseksi kokemukseksi. Tutkimuskysymyksen umpikuja, väärin valittu hypoteesi tai empiirisen kokeen ei-odotettu tulos voivat avata näkymän johonkin sellaiseen, jota kukaan ei osannut ennakolta aavistaa.

Korona-kriisi on kuitenkin asettanut monta varmaa käsitystä kyseenalaiseksi. Globaalit markkinavoimat, suurvaltojen sotateolliset järjestelmät ja teknologian jättiläisyritykset eivät ole onnistuneet pysäyttämään mikroskooppista virusta, joka on kylvänyt tuhoa kaikilla mantereilla. Ihmiskunnan ainoa toivo virusta vastaan näyttäisi olevan tiede ja sitä tukeva teknologia. Ilman rokotetta ja ilman rokottamiseen vaadittavaa teknologista infrastruktuuria, ihmiskunta olisi perikadon partaalla.

Mutta mitä olisi tapahtunut, jos tiede ei olisi onnistunut tuottamaan rokotteita? Olisivatko tutkijat yksinkertaisesti todenneet, että he ovat epäonnistuneet ja pandemia jatkaa etenemistään. Olisiko ainoa lääke ollut laumaimmuniteetti, jonka toteutuminen olisi vaatinut miljoonien ihmisen hengen?

Globaali maailma pani toivonsa tieteeseen ja teknologiaan. Tutkijoilla ei ollut käytännössä mahdollisuutta epäonnistua. Rokotteet syntyivät ennätysajassa, kun reilut viisi sataa vuotta vanha tiedontuottamisen järjestelmä käynnistyi ja optimoi käytettävissä olevat resurssit. Rokotepiikit ovat tehokkaita ja turvallisia ja niiden avulla globaali maailma voi toivoa palaavansa normaaliin elämään lähitulevaisuudessa.

Pandemia antoi kuitenkin modernille maailmalle tärkeän opetuksen. Globaalit riskit ovat todellisia, ne voivat toteutua nopeasti ja niitä tulee koko ajan lisää. Tiede ja teknologia ovat keskeisessä roolissa riskien ennakoimisessa ja ratkaisemisessa. Tämä kuitenkin edellyttää tieteen ja teknologian aseman jatkuvaa vahvistamista. Tiede ei ole ratkaisuautomaatti, vaan monimuotoinen prosessi, jossa tutkijoilla täytyy olla vapaus epäonnistua ja tarkastella puolueettomasti tuntemattomia vaihtoehtoja. Tällainen ymmärrys on ollut kadoksissa rahoittajilta ja päättäjiltä, jotka yrittävät alistaa tieteen ja tiedeinstituutiot poliittisen ja taloudellisen ohjausmekanismin alaisuuteen. Tällainen alistussuhde ei salli uutta luovaa epäonnistumista, vaan ennalta määrättyjen ja sovittujen tulosten monistamista.