Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

28.10.2021

Tutkimusrahoitus 2.0

Tieteellisestä tutkimuksesta käytävää keskustelua hallitsee yksi teema eli raha. Se toistuu niin julkisessa kuin yksityisessä keskustelussa. Rahateema synnytti syksyn alussa kunnon rähinä, kun ylijohtaja Atte Jääskeläinen vaati tiedeyhteisöä osoittamaan, miten tutkimus hyödyttää yhteiskuntaa. Vaatimus käynnisti julkisen keskustelun, jota värittivät eksoottiset tutkimushankkeet, joista ei hyvälläkään mielikuvituksella voi saada taloudellista hyötyä.

Jääskeläisen provokaatio sai lisää vauhtia budjettiriihestä, jossa hallituspuolueet esittivät 40 miljoonan euron leikkausta Suomen Akatemian myöntövaltuuksiin. Esitystä seurannut julkinen kohu pakotti hallituksen perumaan päätöksen, mutta se palasi pian uudelleen käsittelyyn Veikkauksen voitonjaon yhteydessä. Jälleen kerran julkinen paheksunta pakotti hallituksen vetämään esityksensä takaisin.

Suomen valtio rahoittaa innovaatiojärjestelmää vuosittain noin 2,5 miljardilla eurolla, joka on lähes prosentti BKT:sta. Sen lisäksi tiedettä, taidetta ja kulttuuria rahoittavat yksityiset säätiöt ja yritykset. Hallitus on luvannut nostaa tutkimusrahoituksen osuuden BKT:sta neljään prosenttiin.

On vaikea ymmärtää, miksi tiede-, teknologia- ja innovaatiokeskustelun sisältönä on raha, eivätkä tutkimuksen sisällöt ja tulokset? Miksi tutkimuksesta halutaan taloudellista höytyä, vaikka tutkimusten tavoitteena on selvittää ilmiöitä ja ratkaista ongelmia?

Suomi markkinoi itseään korkean osaamisen, erinomaisen koulutusjärjestelmän ja huipputeknologian maana. Nämä imagotekijät eivät toteudu, jos Suomessa ei olisi aktiivista tiedeyhteisöä ja tutkimustietoa hyödyntäviä yrityksiä.  Miksi valitetaan rahasta, kun näinkin vaatimattomilla panostuksilla Suomi sijoittuu vuosi toisensa jälkeen maailman innovatiivisimpien kansakuntien joukkoon? Eikö sen sijaan kannattaisi tuplata tai jopa triplata tutkimusrahoitus ja siten turvata tutkijoille ja yrityksille dynaamiset toimintaedellytykset Suomessa?

Tällainen päätös synnyttäisi jälleen uuden mediamyrskyn, mutta sillä olisi varmasti kansalaisten tuen. Näin voidaan olettaa, jos uskomme uusinta tiedebarometria. Se kertoo, kuinka seitsemän vastaaja kymmenestä ilmoittaa seuraavansa kiinnostuksella tiedettä, tutkimusta ja teknologiaa koskevia asioita. Sen lisäksi suomalaiset haluavat poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjautuvan tutkitulle tiedolle.

Miksi kuitenkin keskustelu tutkimuksesta junnaa paikallaan? Syy löytyy innovaatiojärjestelmän rakenteesta. Sitä kehitettiin 1900-luvun lopulla, jolloin Suomen kansantalous ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus olivat täysin riippuvaisia teollisuudesta. Innovaatiojärjestelmä jaettiin klustereihin, joiden vastinparit löytyivät Suomen teollisuuden rakenteesta.

Nyt tilanne on toinen. Suomi on siirtynyt jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan, jonka käyttövoima saadaan tieteellisestä ja teknologisesta tutkimuksesta sekä innovaatioista. Klusterit ovat hävinneet ja niiden tilalle ovat tulleet innovatiiviset ekosysteemit.  

Suomi tarvitsee siten innovaatiojärjestelmän pikaista päivittämistä. Tiede, teknologia ja innovaatiotoiminta on siirrettävä erilliseen ministeriöön, joka hallinnoi omaa pääluokkaa valtion budjetissa. Tiedeministeriö saa hoidettavakseen yliopistot, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ja sen vastuulle tulevat myös yritysten tutkimus- ja kehityshankkeisiin kohdistettu rahoitus.

Suomalainen yhteiskunta alisuorittaa tieteellisessä ja teknologisessa tutkimuksessa. Suomi kärsii myös kroonisesta aivovuodosta ja innovatiiviset yritykset pakenevat maasta. Suunta on käännettävä, jotta Suomi pystyy osallistumaan vihreään siirtymään, maksimoimaan erinomaisen tutkimusinfran ja työllistämään korkeasti koulutetut ikäluokat yhteiskunnan kehittämiseen.  

Marko Seppänen 28.10.2021
Julkisen keskustelun luonne kuvastaa vallassaolevaa ajattelua tutkimuksesta. Rakenteilla on suuri merkitys - tämä on erinomainen ja perusteltu ehdotus.