Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

5.11.2018

Oikea suunta, mutta riittämätön

Äänestämme tiedevaaleissa. Tämä oli otsikkona jutussa, jossa poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti Mari K. Niemi pohti, mitä ajattelin tänään. Juttusarja ilmestyi lokakuussa Helsingin Sanomien Teema-liitteessä. Lehdessä on vaihtuvia teemoja – nyt se oli sivistys.

”Uskon, että ensi kevään eduskuntavaalit ovat todella vahvasti tiedepoliittiset vaalit. Toivon, että vaaleissa päästäisiin yli siitä, kuka leikkasi ja kuka ei. Se on tärkeä keskustelu, mutta nyt kaivattaisiin systemaattisempaa keskustelua tiede- ja innovaatiopolitiikasta”, Niemi totesi.

Hän toivoi, että yliopistoissa havahdutaan tähän ja otetaan koppi, koska ihan selvästi puolueet odottavat, että niille kerrottaisiin, mitä tiedemaailma tarvitsee. ”Puolueet haluavat tehdä kampanjoita, jotka resonoivat tiedemaailman suuntaan.”

Täällä yliopistoalan liitoissa koppi on jo otettu. Pitkään yliopisto- ja tiedepolitiikan asioissa mukana olleena voin väittää, että nyt ollaan oltu liikkeellä aikaisemmin ja aktiivisemmin kuin koskaan ennen eduskuntavaaleja. Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto teettivät viime keväänä kyselyn poliittisen kentän toimijoille. Tuloksia, joissa oli yli 1000 vastaajaa, on käytetty materiaalina puoluetapaamisissa. Lukuisissa vaikuttamistilaisuuksissamme on ollut kiinnostavaa huomata, kuinka eri puolueiden edustajat seuraavat sormellaan oman puolueensa kenttäväen vastaussarakkeita. 

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton yhteiset vaali- ja hallitusohjelmatavoitteet hyväksyttiin loppukeväästä ja ne julkistettiin kesäkuun alussa. Nelisivuisesta tavoitepaperista on tehty erikokoisia ”lätysköjä”, joita on jaettu auliisti kymmenissä eri tapaamisissa. Liittojen johdot yhdessä ja erikseen ovat tavanneet puoluejohtajia, ministereitä, kansanedustajia ja muita vaikuttajia. Vaikuttamistoiminta vain kiihtyy, kun vaalit lähestyvät.

Olemme lukeneet puolueiden koulutuspoliittisia ohjelmia ja vaaliteesejä, jos sellaisia on jo valmiina. Aika monissa niissä näkyy osaamisen merkityksen korostaminen ja joissakin papereissa mainitaan perustutkimuskin. Suunta näyttää hyvältä, mutta riittämättömältä. 

Vaikutustoiminnan vahvistamiseksi ja ydinviestiemme kirkastamiseksi suunnittelemme yhteisesiintymisiä keskeisten sidosryhmien kanssa. On tärkeää kirkastaa sanomaamme. Tavoitteena on siis tehdä juuri sitä, mitä Mari K. Niemikin perää: kerrotaan, mitä tiedemaailma tarvitsee. 

Lokakuun lopussa ilmestyi Tilastokeskuksen vuosittainen katsaus Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2017. Se osoittaa, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot ovat kääntyneet vihdoin nousuun. Vuodesta 2011 lähtien olikin viiden vuoden ajan pelkkää alamäkeä. 

Siinäkin suunta on oikea, mutta varsin riittämätön. Hallitus on asettanut tavoitteeksi, että tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuus pitää saada 4 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Nyt tämä osuus on 2,7 %. Osuus oli korkeimmillaan 3,75 prosentissa vuonna 2009. 

Kahdeksan viime vuoden aikana yliopistoilta on leikattu 300 miljoonaa ja tutkimusrahoituksesta toiset 300 miljoonaa euroa. Mari K. Niemen näkemykseen voi yhtyä myös siitä, että toivottavasti tulevissa vaalikeskusteluissa päästään eroon turhanpäiväisestä väittelystä – kuka teki leikkauksia ja kuinka paljon. Sellainen kinastelu ei johda mihinkään. 

Oman maan tulevaisuus ja yhteisten globaalien isojen ongelmien ratkaisut kaipaavat nyt panostuksia nimenomaan tutkimukseen ja tieteeseen. Tehkäämme seuraavista vaaleista tiedevaalit.