Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

13.4.2014

Tutkimuspolitiikan norsupolussa äkkimutkia

Tutkimus- ja innovaationeuvoston toiminnan ja vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttaa aika puisevalta raportin nimeltä. Printtasin ja raahasin maaliskuun loppupuolella julkaistun 90-sivuisen pumaskan kotiin luettavaksi ja epäilin, että sitä lukiessa silmät alkavat lerppua. Mutta toisin kävi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusarjan raportit sisältävät ammatillisesti ihan kiinnostavaa tietoa, mutta harvoin niitä pääsee kehumaan hyvin kirjoitetuiksi. Tästä voi niin sanoa. VTT:n innovaatiotutkijoiden ryhmä on tehnyt ison selvitystyön ja teksti soljuu mukavasti eteenpäin. Raportti on muutakin kuin pelkkää tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) arviointia – se antaa selkokielisen ja osaksi paljastavankin kuvan Suomessa viime vuosina harjoitetusta tutkimuspolitiikasta.     

Mutta tämä blogi ei ole kirja-arviotyylisen pohdiskelun paikka.  Ajankohtaisempaa on peilata TIN-arviota hallituksen uusimpaan kehyspäätökseen.

Pääministerin johtama tutkimus- ja innovaationeuvosto tekee aina ennen eduskuntavaaleja, edellisen vuoden lopussa, linjaraportin. Linjaraportti on TIN:n tärkein julkaisu, ja sitä pidetään hallitusohjelman koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopoliittisten kirjausten pohjapaperina. Tuoreessa arvioraportissa todetaan, että TIN:n linjauksilla ja viimeisten kahden hallitusohjelman kirjauksilla on runsaasti yhtymäkohtia.

Viimeisessä linjaraportissa, joka oli siis pohjana nykyhallituksen ohjelmaa laadittaessa, todetaan selkeästi: julkisen rahoituksen kilpailtua osuutta ei kasvateta. ”Pitkäjänteisen osaamisen kehittäminen edellyttää vakaata rahoituspohjaa: turvataan yliopistojen monipuolinen ja vahva tiedeperusta.”

Näistä periaatteista huolimatta maaliskuun lopun kehysriihessä päätettiin – tai asia valkeni vasta 3. huhtikuuta, kun valtiovarainministeriö julkisti lopulliset luvut –, että yliopistojen perusrahoituksesta siirretään 50 miljoonaa euroa asteittain vuosien 2015–2019 aikana Suomen Akatemian kautta kilpailtuihin tutkimusmäärärahoihin. Hallitus siis haluaa lisää kilpailua, vaikka ohjelmassaan se ei sitä mainitse.

Professoreilta ja tutkijoilta tuhraantuu taas yhä enemmän aikaa hakemus- ja raportoimisrumbaan. Silti pitäisi myös kouluttaa yhä enemmän uusia osaajia. Hallitus päätti lisätä aloituspaikkoja yhteensä 3000:lla vuosina 2014–2016. Tästäkin TIN on viimeisessä linjaraportissa todennut: ”kansainväliseen kärkeen tähtäävissä monialaisissa tiedeyliopistoissa vähennetään koulutuksen aloituspaikkojen määrää”.  Tämä muotoilu ehti tehdä täyskäännöksen hallitusohjelmatekstiin, koska jo siinä puhutaan hakijasuman purusta.  

TIN:n linjauksilla on perinteisesti ollut melko vahva poliittinen tuki, ja siten sen esittämät kehittämisperiaatteet ovat turvanneet suomalaisen tutkimuspolitiikan suuren kaaren. ”Tiede- ja teknologiapolitiikka on kuin norsupolku, joka on taaksepäin katsoen kulkenut viivasuoraan hallituskoalitiosta riippumatta”, kuvasi Tiede- ja teknologianeuvoston (nimi muuttui TIN:ksi vuonna 2008) pitkäaikainen pääsihteeri Esko-Olavi Seppälä Acatiimin 6/2006 haastattelussa.

Kehumani arvioraportin loppupäätelmä on, että TIN:n vaikuttavuus tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa on viime vuosina heikentynyt. Arvioitsijat esittävät sen roolin vahvistamista. Toivottavasti tämä uudistus palauttaisi tiedepolitiikan norsupolun oikeille ja enemmän ennakoitaville urille.