Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

28.4.2020

Etäelämisen iloista

Koronavetäytymiseni toinen kuukausi on alkanut. Riskiryhmään kuuluvana olen ottanut etäisyyttä kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Olen etänä seurannut kollegojen huolta yhteisöllisyyden kohtalosta ja tunnistan toki, miten hankala on organisoida esimerkiksi tietoturvallisia pääsykokeita, eikä ryhmähaastattelujakaan voi toteuttaa kuten ennen. Tilanne aiheuttaa monenlaista stressiä. Ja siksi minua hävettää kertoa, että olen itse tähän tilanteeseen tyytyväinen.

Uniongelmani ovat poissa. Olen kärsinyt aamuvirkkujen diktatuurista kaiken ikäni ja on helpotus, kun ei koko yön tarvitse pelätä aikaista heräämistä ja siitä seuraavaa päiväpöpperöä. Ei tarvitse rynnätä työpaikalle kokoukseen tai palaveriin. Nukun hyvin ja nautin rauhallisista aamuista, istun sängyssä lukemassa uutiset ja aloittelen työnteon aamupäivällä. Laitoksen etäpalaverit järjestetään meillä iltapäivällä, jotta Yhdysvalloissa jumissa oleva professorikin pääsee mukaan inhimilliseen aikaan.

Tämän koronakauden aikana huomaan tekeväni työtä seitsemänä päivänä viikossa, tehokkaammin kuin ennen. Säästän työmatka-ajan, eivätkä päivät säläänny erityyppisten tehtävien mosaiikiksi. Keskityn yhteen asiaan kerrallaan.

Minulla oli kaksi viikkoa aikaa lukea kolmisen sataa sivua tohtoriopiskelijaksi hakeneiden tutkimussuunnitelmia, mutta tänä keväänä lukeminen ja kommentointi vei kaksi päivää. Pääsin nopeammin arvioitavan artikkelin kimppuun ja arvio lähti kolme viikkoa etuajassa. Tohtoriopiskelijani ovat tuskin aikaisemmin saaneet näin huolellista palautetta käsikirjoituksistaan ja maisteriopiskelijat opinnäyteteksteistään. Minulla on ollut aikaa ottaa yhteyttä myös sellaisiinkin opiskelijoihin, joista ei ole aikoihin kuulunut.

On ylellistä ehtiä lukemaan oman alan teoriaa, niitä lukemattomia julkaisuja, joiden pino on ajan myötä kasvanut epätoivoisen suureksi. Aurinkoisella säällä lähden tunniksi metsään, missä happirikkaan kevätvehreyden keskellä mieleen tulvii artikkeliaihioita ja tutkimusprojektihahmotelmia. Puutarhan kitkeminen keskeytyy vähän väliä muistiinpanojen tekemiseen. Sisätyön aika on takatalven iskiessä, sateella ja iltapäivän hiipuessa illaksi, jolloin olen luontaisesti virkeimmilläni.

Joillekin meistä itsenäiseen työskentelyyn tottuneista, introverttiuteen taipuvaisista tai illanvirkuista tämä etäelämä on lahja, kun kalenteri on normaalia enemmän omassa vallassa, eivätkä itseisarvollinen sosiaalinen kanssakäyminen, jatkuva olemassaolostaan muistuttaminen ja yhteisöllisyyspakko vie aikaa ja voimia.

Toki on harmillista, että konferensseja ja muita työmatkoja on kokonaan peruutettu. Mutta olenpahan saanut kokea senkin, että pidin konferenssiesitelmän etä-Birminghamissa pyjaman housut jalassani.

Helena Sederholm

professori, Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu