Professoriblogissa otetaan kantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten ajankohtaisiin asioihin.

4.5.2020

Poikkeustilanne inspiraationa

Pyrin ja pääsin Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1972.  Se oli ensimmäinen vuosi, jolloin kaikki hakijat joutuivat osallistumaan pääsykokeeseen. Kukaan ei siis päässyt enää papereilla sisään. Mahdollisen tasa-arvon edistämistä pidettiin tuolloin tärkeänä asiana.

Valmistuin runsaan kahden vuoden opiskelun jälkeen. Legendaarinen rikosoikeuden professori Inkeri Anttila (1916-2013) rekrytoi minut heti publiikista Oikeuspoliittiseen tutkimuslaitokseen, jossa työskentelin puolitoista vuotta ennen siirtymistä assistentiksi yliopistolle.

Tuohon vaiheeseen osui paitsi Anttilan (liberaalinen kansanpuolue) nimittäminen oikeusministeriksi Keijo Liinamaan johtamaan virkamieshallitukseen myös Suomen historiassa miltei ainutlaatuinen tapahtuma: poliisilakko helmikuussa 1976. Järjestyspoliisien lakko kesti noin kaksi viikkoa, eikä sitä pidetty menestyksenä.

Tutkimuslaitoksen väki oli kuitenkin hyvin hereillä: suunnittelimme tätä tilannetta varten tutkimusta, jonka tavoitteena oli selvittää, miten yhteiskunnallisen kontrollin muutokset (mahdollinen heikentyminen) heijastuisivat rikollisuuteen ja kansalaisten lainkuuliaisuuteen yleisemmin. Tuloksena oli Poliisilakko (1979; Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 279 s.)) julkaisu ja erinäisiä artikkeleita.

Tämä vaihe urallani on tullut usein mieleeni covid-19 pandemian aikana. Nykyisen poikkeustilanne on tietenkin aivan toisen mittaluokan (globaalinen) ilmiö, mutta sekin on selvästi muutos aikaisempaan ”normaaliin” verrattuna. Näin se avaa todella laajalle rintamalla eri alojen tutkijoille mahdollisuuksia oman tieteenalansa perus- tai erityiskysymysten pohtimiselle.

Olen urani aikana tutkinut erityisesti kriisien vaikutuksia oikeuteen (erityisesti sisällissotia), oikeusvaltion historiaa sekä kontrollipolitiikan historiaa. Tutkimuksissani on aina vahva kontekstualisoiva ote: oikeuden ilmiöt on kytkettävä samanlaisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin ilmiöihin. Kontekstuaaliseen oikeushistoriaan nivoutuvat saumattomasti kansainväliset ja historialliset vertailut. Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä voimme havainnoida eri maiden kokemusten välillä tai historian eri ajanjaksojen kriisien kautta?

Pandemia, jonka keskellä elämme, avaa useimmilla tieteenaloilla todella kiinnostuvia tutkimuskysymyksiä. Itselleni tärkeintä on se, miten demokraattisen oikeusvaltion rakenteet ja periaatteet kestävät kriisin oloissa. Tähän liittyy olennaisesti pohdinta siitä, miten voimme varmistua, että poikkeustila ei aiheuta oikeusvaltion näkökulmasta huolestuttavia jälkiseurauksi esimeriksi kansalaisten vapauksien rajoittamisen ja voimistuvan valvonnan kautta.

Olen Suomen osalta sangen optimistinen, mutta katsaus siihen, mitä jo entuudestaankin vähemmän demokraattisissa valtioissa tapahtuu, antaa aihetta huoleen. Kuten Unkarin ja Puolan tapaukset osoittavat, on mahdollista, että demokraattisen oikeusvaltion murentamista jatketaan poikkeustilan varjolla.

Jo ennen uusien tutkimusten julkaisemista, on hyvä nostaa esille muutamia seikkoja, jotka ovat aikaisemmin säännönmukaisesti nousseet esille kriisipolitiikassa ja kriisien jälkitoimissa? Voi kysyä, voimmeko ja haluammeko oppia historiasta? Nostan kolme seikkaa esille.

Ensimmäinen opetus on se, että päätöksentekijät ovat kriisien yhteydessä tehneet usein suuria virhearvioita (jälkikäteen arvioiden). Epävarmat ja muuttuvat tilanteet ja nopeiden ratkaisujen välttämättömyys tietenkin selittävät tätä. Joka tapauksessa tällaisen tiedon toivoisi johtavan nöyryyteen epävarmoissa päätöksentekotilanteissa. 

Toiseksi tutkimus kertoo, että kriiseistä ovat aina eniten kärsineet ne, joiden yhteiskunnallinen asema on muutoinkin ollut heikoin. Näin on ollut myös uusimman ajan kriiseissä. Siksi demokraattisten oikeusvaltioiden näkökulmasta olisi erittäin tärkeää huolehtia riittävästä tasapuolisuudesta kriisitoimissa. Esimerkiksi Suomen 1990-luvun palkkikriisin hoidossa tehtyjä virheitä pitäisi välttää. Tuolloinhan suuri osa yrittäjistä ja asuntovelallisista saatettiin asemaan, jolla oli traagisia seurauksia.

Kolmas opetus on se, että mitä enemmän kriisien aikana pystytään pitämään kiinni normaaliajan prosesseista, sitä vähemmin vaurioin selviydytään yhteiskuntapolitiikan eri lohkoilla tulevaisuutta ajatellen.

Lopuksi. Kaikissa kriiseissä testataan yhteiskunnallisen instituutioiden ja päätöksenteon toimivuutta. Kriisit pakottavat myös sietämään epävarmuutta ennen näkemättömällä tavalla. Kriisit paljastavat monesti armottomasti ihmisen pahimmat ominaisuudet mutta myös parhaat kyvyt.

Meillä intohimoisilla tutkijoilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus tuottaa tärkeää tietoa kriisin voittamiseksi. Lisäksi meillä on mahdollisuus tuoda esille tutkitun tiedon merkitystä ja tuoda panoksemme demokraattisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta ratkaisevan tärkeään keskusteluun.

 

Jukka Kekkonen

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori

Helsingin yliopiston hallituksen jäsen

 

 

 

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit omalla nimellä ovat tervetulleita